"Facebook-vuoto" olikin nettijournalismin kukkanen
12/19/2011
On aivan käsittämätöntä lukea nyt nettitoimittajien hurskastelua ja selittelyä, siitä miten sentään "Säikähdys oli todellinen" - jos uutinen Facebook-tietovuodosta olikin ankka, jolle nyt ruotsalaisetkin nauravat meidän metsäkansan typeryyttä, jälleen kerran. Tolkutonta hysteriaa ehdittiin suomalaisissa verkkomedioissa lietsoa pari päivää, vaikka minkäänlaista todellista näyttöä ei ollut tietovuodosta, ja vaikka kaikki merkit viittasivat alusta pitäen siihen, että kyse on yksinkertaisesta käyttäjien väärinkäsityksestä. Miten ihmeessä asiasta ei ollut mitään tietoa missään netissä, ja miten ongelma koski vain meitä suomalaisia? Miksi siitä valittivat tyypillisesti kokemattomimmat some-käyttäjät - mutta yksikään kokenut some-käyttäjä ei pystynyt toistamaan "tietovuoto-ongelmaa", eivät edes mediatalojen omat some-spesialistit, joita on joka talossa?
Mutta mitä tekivät suomalaiset verkkotoimittajat? Sitä mitä aina ennenkin. Julkistivat "lukijalta saadusta vihjeestä" mehevän uutisen, yhtään faktatietoa tarkistamatta, ja ensimmäisen ison kohujutun jälkeen copy-pastattiin sama uutinen mediasta toiseen. Isoimmatkin suomalaiset mediat, Helsingin Sanomia ja Yleisradioa myöten tarttuivat iltapäivälehtien jakamaan syöttiin. Niin kiire oli uutisoida, että ei tässä faktoja kerkeä tarkistelemaan, eikä odottelemaan Facebookilta vastausta. Olihan juttu jo kertaalleen julkistettu.
Mikä tässä oli uutta? Ei yhtään mikään! Kun edellisessä työpaikassani syötin kymmeniä lehdistötiedotteita verkkomedioille, olin jo täysin tottunut siihen, että vain muutamassa minuutissa tiedotteen meilaamisesta jo ensimmäinen kotimainen verkkomedia oli julkistanut tiedotteen - sanasta sanaan. Tai yksi ero oli. Oman nimeni tilalle ammattitoimittaja oli tosin vaihtanut omansa, siis tiedotteesta uutiseksi muuttuneen jutun allekirjoittajaksi...
Ainoa taho, joka ei toiminut näin, oli säännönmukaisesti STT. STT:stä aina soitti toimittaja, tarkisti vähintäänkin pari faktatietoa ennen julkistamista, ja julkaisi jutun hieman muokattuna, toimittajan omin sanoin. No, tämä sitten levisi jälleen kymmeniin muihin medioihin, sanasta sanaan. Sellaista on suomalaisten verkkomedioiden ammattijournalismi nettiaikakautena. Copy-paste, ja nimi alle.
Nettitoimituksissa faktatietojen tarkistus ulkoistettu lukijoille
Nyt toimittajat, jotka netissä selittävät karkeata munaustaan, perustelevat juttunsa julkaisua kiireessä, vaikka mitään faktoja ei ollut ehditty tarkistaa, varsin yllättävällä tavalla. Selityksenä on, että oli syytä julkistaa asia, koska toimitukseen oli ottanut yhteyttä "kymmeniä huolestuneita kansalaisia". Siis heitäkö rauhoittaa tieto, että YLE:n ja HS:n kokoinen, journalisteja täynnä oleva instituutio copy-pastaa iltapäivälehtien perättömän jutun, ja julkistaa sen mitään tarkistamatta, koska uutinen oli jo aiemmin julkaistu. Iltalehti alkuperäisenä uutisankkana sentään ymmärsi laittaa otsikkonsa perään kysymysmerkin. Tämähän on se tämän päivän journalistin varmin tapa välttyä vastuusta, jos juttu sattuukin osoittautumaan perättömäksi. Että kyllä minäkin sitä vähän pidin kyseenalaisena, mutta ensimmäisenä ehdin kuitenkin julkaista.
Ankein näyte journalismin nykytasosta tuli Yleisradiolta. Ankkauutiselle ei löytynyt toimittajan nimeä, mutta sentään oli haastateltu varmuuden vakuudeksi yleisövihjeen antanutta nuorta some-käyttäjää Huittisista, jota siteeraattiin sitten varmana tietolähteenä Facebookin yksityistietojen vuodosta. Kuin kirsikkana kakussa haastateltavan sukunimi muuttuu kesken uutisen, jo seuraavassa lauseessa.
Ulkomaille Yleisradio levitti seuraavanlaista journalismin kukkasta:
Petteri Järviseltä oli toki myös kysytty, voiko tämä pitää paikkansa, moinen tietovuoto. Mieheltä, joka saa ansionsa kirjoittamalla kirjoja, joissa kuvaillaan netin kaikkialla väijyviä vaaroja. Yllättäen, hän vahvisti, että jos ei olekaan Facebook nyt vielä vuotanut, niin ihan kohta kyllä vuotaa. "Se on vain ajan kysymys ennen kuin oikeasti iso määrä ihmisten tietoja vuotaa julkisuuteen. Se on melkein vääjämätöntä, että jonain päivänä katastrofi iskee", siteeraa YLE Järvistä. Jokaisessa seminaarissa Järvinen tosin muistuttaa, ihan oikein, että vielä nettiä kammottavampia yksityisyysuhkia ovat kauppojen bonus-kortit. Pankki- ja luottokorteista nyt puhumattakaan. Ehkä niistä luemme seuraavan kohujutun, jos somessa saadaan huhua ja kauhua riittävästi levitettyä.
Mitä tästä opimme?
Mitä tästä siis opimme, kun kaikki oli taas vanhan toistoa? Ainakin sen, että toimittajat verkkomedioissa uskovat nyt enemmän sosiaalista mediaa ja siellä vellovia huhuja kuin antiikkisia Lehtimiehen ohjeita. Niissähän opetetaan sellaisia jo kovin vanhentuneita juttuja kuin tietojen oikeellisuutta, lähdekritiikkiä, ja sitä, että jopa otsikolla pitäisi olla sisällössäkin jotain katetta. Old school!
- Ismo Tenkanen