Ohjelmallinen ostaminen ei lopu, vaikka evästeet estettäisiin
Verkkokauppa-alusta ei hoida hakukoneoptimointia puolestasi

Mihin enää tarvitaan tilintarkastajia, poliiseja ja tuomareita - onhan meillä Helsingin Sanomat

Luin eilen Tomi Lindblomin kirjoittaman kirjan Tapaustutkimus: Brother Christmas. Se on selkäpiitä karmivaa luettavaa siitä, miten valtamedian luottotoimittajat voivat toimia itsenäisinä tutkivina toimittajina niin monissa rooleissa, että hoitavat yrittäjän tai yhteisön tilintarkastuksen, rikostutkinnan, syyteharkinnan ja saman tien tuomion omin päin - pyöveliksi riittää sosiaalinen media. Kukaan ei kirjan luettuaan ainakaan voi vähätellä toimittajan valtaa, sillä yksittäisten toimittajien juttu päätti tässä tapauksessa hyväntekeväisyysjärjestön ja sen vetäjän toiminnan kuin seinään. Yhtään todistetta mistään rikollisuudesta toimittajien ei tarvinnut esittää, eivätkä he saaneet toiminnastaan minkäänlaisia seuraamuksia, eli poliisi päätti pitkän harkinnan jälkeen, ettei myöskään toimittajien toiminnassa ollut syytä epäillä rikosta. Onneksi tapaus päättyi siinä mielessä onnellisesti, että hyväntekeväisyysjärjestön perustaja nousi kansanedustajaksi, vaikka media oli hänen maineensa jo mustamaalannut.

Tapaustutkimus-brother-christmas

"Parran takana ei ollutkaan roisto"

Käsi sydämelle: mitä tulee itsellesi mieleen Brother Christmasista? Eikös se ollut siis se huijari, joka vei hyväntekeväisyysjärjestön rahat omiin taskuihinsa. Vai miten se nyt menikään? Yhdellä massiivisella lehtijutulla, jota kymmenet muut mediat siteeraavat, saadaan kyllä haluttaessa luotua tällainen vaikutelma, vaikka mitään rikosta ei olisi edes tapahtunutkaan. Tässä tapauksessa Helsingin Sanomien ansioituneet ja palkitut tähtitoimittajat Paavo Teittinen ja Maria Manner tekivät "tutkivina journalisteina" töitä selvittääkseen saamansa vihjeen perusteella Brother Christmas -hyväntekeväisyysorganisaation mahdollisia väärinkäytöksiä. Mistään asiasta yhdistys ei ollut saanut tuomiota, ei ollut rikosepäilyjä, ei ollut huonoa mainetta, päin vastoin yhdistys ja sen vetäjä Ari Koponen oli palkittu ansioistaan hyväntekeväisyystyöstä. Hän oli ollut presidentin kutsumana vieraana itsenäisyyspäivän vastaanotolla, vastaanottanut Suomen veteraaniliiton ansiomitalin ja valittu vuoden vapaaehtoiseksi. Olipa hän ollut jopa olympiakisoissa soihdunkantajana.

Yhden selvästikin häiriintyneen henkilön, joka oli vannonut tuhoavansa hyväntekijän maineen, journalisteille vuotamat vihjeet riittivät kuitenkin vakuuttamaan Hesarin tähtitoimittajat Ari Koposen syyllisyydestä, ja toimittajat alkoivat penkoa Brother Christmasin tilejä, vaatimaan yhdistyksen avustustapahtumiin liittyvää kirjanpitoa ja kuitteja nähtäväkseen ja  tarkistamaan "mahdollisia väärinkäytöksiä". Siis vieläpä kuluvasta tilikaudesta - eikö tämä ole kirjanpitäjän ja sen jälkeen tilintarkastajan tehtävä? Entä jos näitä väärinkäytöksiä tämän jälkeen ilmenee - eikö se ole poliisiasia tehdä rikostutkinta, ja jos aihetta ilmenee, sitten syyttäjän tehdä syyteharkinta? Ja jos syyte menee raastupaan asti, eikö se ole oikeuslaitoksen tehtävä päättää, onko rikosta tapahtunut, ja jos on, mikä on tuomio?

 Toimittajat eivät kuitenkaan malttaneet odottaa oikeiden ammattilaisten hoitavan omaa rooliaan, koska olivat oman tuomionsa jo selvästi tehneet. Ei muuta kuin juttu ulos, Hesarin sunnuntainumeroon viisisivuisena, ja toki ovelasti seteliselkärankaisten lakimiesten kautta luetettuna, jotta kukaan ei pääse syyttämään, että tässä nyt väitettäisiin lehtijutussa vielä rikoksen tapahtuneen. Riittää, kun itse jutussa vain annetaan lukijan "tehdä itse omat päätelmänsä", kun heitetään lukuisia kysymyksiä ja epäilyjä ilmaan.  Annetaan rivien välistä ymmärtää, että tässähän meillä on täysi kusipää, joka on vienyt kuolevien lasten ja veteraanien rahat.

Mitä kukaan lukija voi päätellä sanomalehtiartikkelista, joka otsikoidaan "Hyvä pukki?" Koposen Brother Christmas -hahmon valokuvan kera - ja esitetään joukko kysymyksiä ja epäilyjä tyyliin "Kuka saa lahjat?"ja todetaan heti alkuun, että "sosiaalisessa mediassa voi kerätä lapsille tai veteraaneille äkkiä jopa miljoonan, kuten on tehnyt Brother Christmas eli Ari Koponen".  Yhtään rikossyytettä ei huolitellusti tietenkään suoranaisesti esitetä, vaan raskain syytös on, että "HS:n selvityksen mukaan Koposen raha-asioissa on epäselvyyksiä".

Välitön tuomio median lukijoilta ja yrityksiltä

Toimittajat saavat tahtonsa läpi, sillä yhdellä viiden sivun "paljastusuutisella" saadaan aikaan vaikutelma, että kyse on täydestä roistosta, joka on vienyt kuolevien lasten ja veteraanien rahat omiin taskuihinsa, ja ansaitseekin siis touhunsa loppumisen. Mihin siis oikeasti tarvitsemme poliisia ja tuomioistuinta - kun meillä on valppaat Helsingin Sanomien toimittajat!

Yleisön reaktion jokainen saattoi lukea somesta ja medioiden kommenttikentistä. Tulevina päivinä Hesari voi riemuiten kirjoittaa yrityksestä toisensa jälkeen, joka on "päättänyt lopettaa yhteistyön" Brother Christmasin kanssa. Missä viipyy poliisi, miksi se ei jo ole vanginnut tätä härskiä huijaria?

Hesarin päätoimittajakaan ei malta odottaa poliisin tutkintaa, syyttäjän harkintaa ja oikeuden tuomiota, kun on jo päättänyt, että Koponen on syyllinen. Odottamatta oikeiden asiantuntijoiden tutkintaa ja tuomiota, Hesarin päätoimittaja Antero Mukka julistaa hurskaasti, miten "Tiedotusvälineen tehtävä on hankkia tietoa, selvittää taustoja ja pyrkiä totuuteen, silloinkin kun osa yleisöstä haluaisi uskoa asioiden olevan toisin". Mutta entä kun tiedotusvälineen julkaisemat tiedot ovat virheelliset tai valheelliset, tai perustuvat yksinkertaisesti ala-arvoiseen journalismiin, jossa väitteet ja syytteet mahdollisista rikoksista esitetäänkin kysymysmuodoissa, jotta vältytään juridisesta vastuusta; ei ole suoraan väitettykään rikoksen tapahtuneen. Ainoastaan heitetään epäilyksen varjo, ja "annetaan lukijan päättää". Reilu meininki!

Oikeutta käydään mediassa, ei niinkään raastuvassa

Oikeuslaitosta ei tapaus Brother Christmasilla juurikaan vaivattu, olihan media jo antanut oman tuomionsa. Kuten kirjassa Koposta siteeraataan lehdistötilaisuudessa, median käsittelyssä syytetyllä on käänteinen todistustaakka. Median ei tarvitse todistaa hänen syyllistyneen mihinkään rikokseen, päin vastoin syytetyn on itse itsensä yritettävä todistaa oma syyttömyytensä. Hän on siis syyllinen, kunnes toisin todistetaan.

Erityistilintarkastuksessa ei todettu mitään, mikä olisi aiheuttanut toimenpiteitä.  Median painostuksesta huolimatta poliisihallitus oli ilmoittanut, että HS:n artikkelissa ei ollut mitään sellaista, joka olisi vaatinut toimenpiteitä. Vasta Seuran uuden "paljastussarjan" perusteella poliisihallitus päätti oman maineensa puhdistamiseksi ryhtyä selvittämään tapausta, mutta lopputuloksena kaikki raskaimmat syytteet kaatuivat ja pikkutuomiona Koposelle tuli lopulta tuhannen euron sakko, koska syyttäjän mukaan rintanappi tai valokuva eivät olleet "aidosti vastikkeellista toimintaa", josta kerättiin yhdistykselle varoja. Yhdistyshän saa harjoittaa varainhankintaa pitämällä esim. myyjäisiä tai julkaisemalla jäsenlehteä, mutta rintanappien myynti "liian kalliilla" ei sopinut, siitä siis pikkusakko. Koposen ei oikeudessa väitetty esimerkiksi saaneen tai tavoitelleen taloudellista hyötyä. Että sellainen suurrikollinen.

Hyvää vai huonoa journalismia?

Koska itse en tunne asianosaisia tässä tapauksessa, seurasin tapaus Brother Christmasia puhtaasti journalistisesta mielenkiinnosta. Olen itse saanut yliopistokoulutuksen tiedotusopista, mutta nimenomaisesti en halunnut valita tiedotuspuolta - ajattelin että en halua olla tupakkayhtiön tai teollisuusyhtiön tiedottajana selittelemässä, kun käry käy - vaan nimenomaan journalismipuolen ("joukkomedian"), koska vastuullinen ja laadukas journalismi ja mistä se muodostuu, kiinnostivat. Vaikka kirjan kirjoittaja Tomi Lindblom on toiminut Brother Christmasin tiedottajana, joku voi ajatella, että hänhän on "ammattinsa puolesta" puhumassa "asiakkaansa puolesta", jolloin "turha hänen mielipiteistään välittää". Tunnen Lindblomin mediataustan kuitenkin hyvin, ja  hänellä on pitkä ja kunnioitettu historia myös median luotettavuuden ammattimaisena tarkastelijana. Kirjassa olisi voinut olla jopa suurempi panos vielä juuri tätä osastoa eli spekulointia median roolista, vastuusta ja etiikasta. Tai juuri vastuun ja etiikan puutteesta.

Tomi toteaakin osuvasti, miten vaikea yksityshenkilön, jonka maineen valtamedia mustaamaalaa, on millään tavalla puhdistaa omaa mainettaan, koska median ja sen lukijoiden tuomio on tullut jo ennen oikeuskäsittelyä, tai vaikka sinne asti tapaus ei koskaan etenisikään. Journalistilla on valtamediassa aivan valtava vastuu, ja on surullista katsoa, miten sitä jatkuvasti väärinkäytetään. Tässä tapauksessa palkitut tähtitoimittajat olivat katkeralle kostajalle vain oivallisia välikappaleita, koska "haistoivat" tapauksessa uuden mehevän paljastusjutun, juuri saatuaan palkinnon edellisestä. Kyllähän tämän orastavan palkinnon kiimassa jaksaa tehdä pitkää päivää pienellä palkalla, selvittääkseen taas rikollista rötöstelyä ansiokkaasti.

JSN:n käsittelyssä tapaus ei koskaan ollut, eikä sitä olisi sinne huolittukaan, koska tapausta oli tarkoitus käsitellä lakituvassa. Julkisen Sanan Neuvosto on pelkkä median sisäinen elin, jonka päätöksillä ei ole mitään juridista sanktiota tai rangaistusta. Pahimmassa tapauksessa media saa huomautuksen, ja joutuu julkaisemaan langettavan päätökseen sivuillaan. Jos tapauksesta olisi tehty kantelu JSN:lle, ei ole edes varmaa, olisiko sitä koskaan otettu käsittelyyn, sillä vain pieni osa kanteluista otetaan käsittelyyn. JSN:n harkittavaksi olisi jäänyt mm. se, miten tässä tapauksessa oli käytetty lähdekritiikkiä (hyvinpä näyttivät kostajanaisen syötit uppoavan palkittuihin toimittajiin, jotka eivät epäilleet hetkeäkään lähteen omia motiiveja), olivatko faktat kohdallaan jne. Minusta jutussa oli jopa kymmenkunta kohtaa, jossa hyvää lehtimiestapaa ei noudatettu, mutta en ole silti aivan varma, olisiko tapaus koskaan edennyt edes käsittelyyn asti JSN:ssä. Eihän lehtimies lehtimiestä noki, ja kuka sitä nyt kusee omaan pesäänsä. Ja mitä vaikka olisikin tullut JSN:n päätös, muutama rivi langettavasta päätöksestä ei olisi muuttanut mitään. Brother Christmasin toiminta oli jo loppunut kuin seinään, ja tuskinpa se olisi uudestaan noussut miljoonaliikevaihtoon, vaikka JSN olisi kuinka antanut HS:lle langettavan!

Niinpä annan lopuksi ihan oman tuomioni HS:n artikkelista, koska minulla on siihen täysi oikeus, enkä tarvitse siihen HS:n päätoimittajan lupaa. Juttu oli niin kuvottavan ala-arvoista, yksittäiseen henkilöön ja hänen mustamaalaamiseensa keskittyvää kirjoittelua, että "journalismi" on sille aivan liian jalo termi - ellei siihen liitetä ulosteeseen liittyvää etuliitettä. Tämänlaisia "kohupaljastuksia" on totuttu lukemaan Seiska-nimisestä juorulehdestä, mutta senkin kirjoitukset kestävät päivänvaloa tuhat kertaa paremmin kuin tämä läpimätä Hesarin taidonnäyte täydellisestä journalismin rimanalituksesta. Sinänsä hämmästyttävä suoritus näiltä toimittajilta, jotka kuitenkin ovat muilla jutuillaan todistaneet pätevyytensä. Ehkä Ari Koposen persoona ja yhteistyökyky eivät vain miellyttäneet arvon toimittajia, ja siksi tällainen aivopieru kostoksi.

Suomen Kuvalehdessä Sami Kuuselan kolumniin minulla ei ole mitään lisättävää: "en tiedä onko Brother Christmas -hyväntekeväisyyshahmona esiintynyt Ari Koponen huijari vai ei, eikä se edes ole tämän kirjoituksen pointti. Koko kohun kauheus on nimittäin syvemmällä. Moraalitotalismissa ja sen nousussa Helsingin Sanomien avulla. - - - "Helsingin Sanomat on päättänyt lopettaa Ari Koposen toiminnan ja tuhota miehen maineen, koska ilmeisesti toimituksessa on piilotietoa Koposen saatanallisuudesta".

Kyllähän Hesarin toimittajat tekivät parhaansa, tätä saatanallisuutta todistaakseen, mm. julkaisemalla sitten seuraavina viikkoina Koposen alatyylisiä yksityisviestejä. Toivottavasti toimittajat nyt nukkuvat yönsä levollisesti, kun saatiin yksi hyväntekijä Suomessa lopettamaan toimintansa. Olisin kyllä itse keksinyt tuhat parempaa kohdetta tutkivalle journalismille, mutta eihän valpas journalisti voi torjua mehevää vihjettä, kun se tarjottimella tuodaan työpöydälle.

- Ismo Tenkanen

 

Kommentit

Feed You can follow this conversation by subscribing to the comment feed for this post.

Tämän kirjoituksen kommentit ovat suljetut.