Blogit

Hesarin näkemys nettimainonnasta

Sunnuntain 11.9.2011 Hesarin parin sivun juttu nettimainonnasta ei saanut sosiaalisessa mediassa kovinkaan innostunutta vastaanottoa. Markus Leikola kommentoi tuoreeltaan juttua Facebookissa status-päivityksellä, jossa Markus "löysi Hesarin isosta nettimainontajutusta puolisen tusinaa asiavirhettä, löysää ilmausta, perustelematonta johtopäätöstä ja yleisesti laiskaa ajatusta etsimättäkin."

Pitkän keskustelustringin joukkoon tuli kuitenkin nopeasti myös printti-ihmisten puolustelupuheita, miten jutussa ei oikeasti ollut mitään vikaa, vaan että oli vaan Punavuoren hipsterit heränneet väärä latte kädessä...

Minä komppaan kuitenkin Markusta. Jutun viesti maallikolle saattaa tosin suurelta osin mennä ihan oikein, sillä luulen, että satunnaiselle lukijalle jää päällimmäisenä jutusta mieleen, että aha, nettikin on sitten vihdoin viimein jo vähän noussut mainosmediana, ja ottaa jopa telkkarimainontaa Suomessa kiinni - Englannissa ja Ruotsissa meni jo ohi. Ja että jälkeen jäi jo aikakauslehdetkin.

Mikä meni pieleen?

Tähän asti siis faktatkin vielä kunnossa. Mutta kyllä sitten jutun loppupuoli oli sekä faktojen osalta ihan käsittämätön että erityisesti sosiaalisen median osalta uskomattoman asenteellinen ja asiantuntematon. Yleissanomahan jutun loppupuolella oli, että erityisesti "arvaamattomaan Facebookiin" ja sosiaaliseen mediaan ei markkinoijan pidä mennä, ja että "hakukoneissa, käytännössä Googlessa, mainostaminen on jopa hiipunut".

Silloin, kun kirjoittajana on ihminen, joka ei tunne asioita, niin olisi tietysti suotavaa, että kysyttäisiin joltakin, joka tuntee. Ja että tarkistettaisiin muutama fakta. Nyt oli haastateltu peräti kahta ihmistä, mutta ei esimerkiksi ketään mediatoimistoihmistä, joka olisi hetkessä kertonut, mihin mainostajan rahat nykyisin menevät ja mitkä ovat ne kasvavimmat trendit. En usko, että johtopäätökset silloin olisivat olleet ihan yhtä pahasti pielessä...

Markus huomauttaa omissa Facebook-kommenteissaan ihan oikein, että toimittajille ei tunnu millän menevän perille se, että medioiden itsensä keräämissä tilastoissa seurataan vain maksetun mediatilan ostamista, ja niitäkin puutteellisesti. Kun sosiaalinen media oikein hyödynnettynä on juuri oman ja ansaitun median (eikä ostetun median) hyödyntämistä, niin miten sosiaalisen median panostukset voisivat näkyä mediapanostusluvuissa? Ja kuitenkin, jos toimittaja olisi soittanut mihin tahansa isoon mediatoimistoon (aivan, me emme digi-painotteisena mediatoimistona ole sellainen, ja meidän omat luvut olisivat toki hyvin "vääristynyt tilasto" kokonaistilanteesta, myönnetään), niin olisi varmaan saanut aika nopeasti vahvistuksen myös siitä, että myös Facebook-mainonta kasvaa erittäin nopeasti, jopa meillä Suomessa, jossa tullaan siis useita vuosia Englantia ja Ruotsia perässä.

Mutta perässä tullaan kuitenkin, ja mitään paluuta menneisyyteen ei ole. Ei, vaikka joka ikisessä printti-ihmisten seminarissa printtitalojen edustajat minultakin toiveikkaana kyselevät, että joko se Google-mainonta ja some-hössötys ovat jo laantumaan päin. Vastaus on, että eivät ole, vaan "this is only the beginning", ja mitään paluuta "vanhoihin kultaisiin" printin kulta-aikoihin ei ole. Valitettavasti, printtitalojen kannalta.

Google-mainonta jyllää - mutta on vasta alullaan

Hakumainonnasta annettiin jutussa todella käsittämätön kuva. Annettiin ymmärtää, että se on jo eilispäivän juttu, ja "hiipumassa". Hakumainonta on ollut nimittäin niin ulkomailla kuin Suomesaakin koko nettimainonnan veturi, ja tämä on fakta, eikä mielipide. Englannissa, joka on siis meitä vuosia edellä nettimainonnassa, "Search" muodosti vuonna 2010 57 % kaikesta Internet-mainonnan panostuksista. Suomessa hakumainonta on myös ollut nettimainonnan suurin veturi, ja vaikka display-mainonta on edellisen vuoden aikana vihdoin lähtenyt vahvaan kasvuun, niin ei se tarkoita mitenkään sitä, että panostukset hakumainontaan olisivat vähenemässä.

Iabuk_2010 

Todellisuudessa panostukset Suomessa hakumainontaan ovat todellakin lapsenkengissä, tätä todella kulunutta fraasia lainatakseni. Suomessa ymmärrys hakumainonnasta on suurin piirtein tällä tasolla, jota luonnollisen Google-haun ykkösosuma "hakumainonta"-sanalla tuottaa:

http://www.talouselama.fi/uutiset/hakumainonta+on+hakuammuntaa/a163903

Tuon jutun perusteellahan siis hakumainonta on "sattuman kauppaa" ja "mainosjärjestelmä on hämärä". Kaikkein hauskin kohta jutussa on "Hakumainonta on siinä mielessä hakuammuntaa, että mainostaja ei voi tietää, kuka on mainonnan kohde." Aivan, siis printissä on toisin, jossa meillä on pyhä KMT, josta voi tarkistaa faktat, kuka lukee mitäkin lehteä. Mainosta siis printissä, niin ei tule hukkakontakteja...

No, IAB:n hakumainonnan työryhmän vetäjänä minulla on tietysti taas hieman erilainen käsitys missä mennään hakumainonnassa. Oma näkemykseni on, että Google-mainonta on vasta alullaan, ja hakumainonnan merkitys kasvaa lähes joka mainostajalla, vuosi vuodelta. Miksi? Koska seurantametodit todistavat, että hakukoneet tuottavat - täysin toimialasta riippumatta - mainostajalle juuri ne kaikkein laadukkaimmat ja relevanteimmat kontaktit. Tietenkään haku yksin ei riitä, mutta hakukoneilla vedetään mainostajan omille sivuille ne laadukkaimmat ja asiakkaan liiketoiminnan kannalta parhaat kontaktit. Sen lisäksi tarvitaan toki paljon muutakin, mutta hakumainonnan merkitys kasvaa väistämättä, koska hakukoneiden käyttö on edelleen vain kasvussa. Ja yhä useamman tuoteryhmän hankintapäätös käynnistyy Google-haulla. Tämäkin on fakta, ei mielipide.

"Kukaan ei tiedä, miten markkinoida sosiaalisessa mediassa"

Hesarin jutussa annetaan ymmärtää, että markkinointi sosiaalisessa mediassa on arvaamatonta riskipeliä, ja että mainonta soveltuu huonosti sosiaaliseen mediaan, ja herättää helposti kielteisiä reaktioita. Onpas todella näkemyksellistä tekstiä!

Toimittajan oman kommentin johtopäätöksenä on kuitenkin kaikesta huolimatta (epäloogisesti kaikesta edellä väitetystä), että "selvää on se, että markkinointi ui väistämättä sosiaaliseen mediaan. Kukaan ei vain osaa sanoa, miten se luontevimmin tapahtuu."

No, jos ei Alex Nieminen sitten vakuuttanut toimittajaa, niin tervetuloa vaikka Zeelandiin sitten kuuntelemaan Janne Saarikon vetämiä sosiaalisen median aamuja. Tilaisuudet ovat olleet tupaten täynnä, ja toimiston oman henkilöstön repliikkien mukaankin mikään muu aihe ei vedä samalla tavoin  välittömästi tilaisuuksia täyteen kuin markkinointi sosiaalisessa mediassa...

Tämän tietää myös Markus Leikola, MTL:n edellinen toimitusjohtaja, joka täytti lukemattomat  MTL:n sosiaalisen median tilaisuudet mainostajilla ja markkinoijilla, samaan aikaan kuin IAB:n omissa tilaisuuksissa kävivät tuttuun tyyliin vain ja ainoastaan mediamyyjät ja mediatoimistoihmiset - eivät itse mainostajat...

Mikä somessa kiinnostaa mainostajaa?

Mediat tietysti ymmärtävät, miten some on suuri uhka juuri printtimedialle. En yhtään ihmettele, miksi Hesarin kaikki some-aiheiset kirjoitukset ovat niin happamia, asenteellisia ja vääristeleviä, kun toimittajat pelkäävät (syystäkin) omien työpaikkojensa puolesta. Ikävä kyllä junaa ei vain enää käännetä, vaan mainostajien raha on liikkumassa vain yhteen suuntaan: printistä pois ja verkkoon. Ja verkossa mainostajaa kiinnostavat nykyisin niin display-mainonta, hakumainonta kuin erityisesti sosiaalinen media. Aivan päinvastoin, kuin Hesarin printtitoimittaja luulee, ja antaa ison lukijakuntansa ymmärtää.

Printtitoimittajan on omasta norsunluutorinstaan todella ilmeisesti mahdoton ymmärtää, mitä maailmassa on tapahtumassa, viestinnän ja markkinoinnin osalta. Minusta äärimmäisen osuvasti printtitoimittajien asennetta kuvastaa minulle Facebookissa kommentoinut printtitoimittaja, joka ivallisesti kommentoi, että "Lehdenlukijoiden mielenkiinnon ylläpitämiseksi on on aika oleellista, etteivät lehtijutut ole asiantuntijoiden raapustelemia". Tuossa kristallisoituu printtimaailmaan linnoittautuneiden ja luutuneiden toimittajien asenne oikein osuvasti. Kuten useaan kertaan olen kirjoittanut ja keskusteluissa kommentoinut, mikään ei ole printtitoimittajan kannalta pahempi uhkakuva, kuin juuri sosiaalinen media, jossa kuka tahansa lukija voi nollata kommenteillaan ammatti-lehtikirjoittajan kirjoituksen. Alleviivata asiavirheet, osoittaa epäloogiset päätelmät. Paljastaa sama kaikille jutun muille lukijoille. Tätä juuri printtitoimittajat kammoksuvat eniten. Hehän menettävät täysin valta-asemansa.

Se kaksisuuntaisuus, joka mullistaa nyt viestintää niin mediassa kuin mainonnassa ja markkinoinnissa, on todella asia, joka ei ainakaan Helsingin Sanomia totisesti viehätä, mutta tässä asiassa ei myöskään junaa enää voida pysäyttää. Jotkut vain jäävät asemalle, ja tippuvat kyydistä.

Miksi se sosiaalinen media siltikin kiinnostaa mainostajaa, vaikka Hesarin näkemyksen mukaan se sosiaalinen media on juuri sellainen, joka on arvaamaton ja voi johtaa kielteiseen reaktioon?

Vastaus ei ilahduta ainakaan mediataloja. Sosiaalinen media kiinnostaa mainostajaa juuri siksi, että kun sitä oikein hyödynnetään, mainostaja ei maksa medialle ilmoitustilasta. Ja juuri siksi somen hyödyntäminen markkinoinnissa ei (täysmääräisesti) näy nyt eikä tulevaisuudessa medioiden keräämissä tilastoissa mainonnan eurojen käytöstä.

Mainostajien rahat menevät uuteen jakoon

IAB:n toiminnanjohtaja Birgitta Takala kuitenkin osuvasti jutussa napauttaa, miksi mainostajaa kuitenkin kiinnostaa myös maksettu mainonta yhteisöllisessä mediassa: "Koska siellä on yleisö, myös mainostajat haluavat olla siellä".

Aivan sama mediatoimistojen kannalta. Kun joka vuosi toimittajat soittelevat mediatoimistovetäjille ja kyselevät, mikä mahtaa olla seuraava trendi ja mikä ehkä mainostajaa kiinnostaa ensi vuonna, niin vastaushan on aina sama: mainostajat haluavat todella olla siellä, missä on yleisökin. Suositut yhteisömediat eivät ole mainostajan kannalta yhtään heikkoja paikkoja mainostaa, sillä sen lisäksi, että ne tavoittavat hyvin yleisön, niistä saadaan usein laadukkaita kontakteja.

Mutta tietenkin mainostajan toiveissa on myös se, että oma media ja ansaittu media kasvavat merkitykseltään. Että kohdeyleisö löytää yhä paremmin mainostajan oman median, ja että vuorovaikutus kohdeyleisön kanssa kasvaa. Hakukoneet ovat löydettävyydessä tärkeässä roolissa, eikä niiden rooli varmasti ole vähenemässä. Vuorovaikutus kohdeyleisön kanssa ei toki ole helppoa maailmassa, jossa vielä muutama vuosikymmen sitten viestinnän koulutuksessakin esiteltiin kaavioita missä joukkoviestintä oli paksu yksisuuntainen nuoli suuresta mediasta massayleisölle. Tämä oli juuri sitä, joka johti myös mainonnassa siihen, mitä Alex Nieminen kuvasi Hesarin jutussa "halolla päähän lyöväksi, keskeyttäväksi mainonnaksi". Aika moni elää edelleen tuota aikakautta.

Mikä on tuota halolla päähän lyövää, keskeyttävää mainontaa sitten verkossa? Ne ovat juuri niitä lähes koko kuvaruudun kokoisia tai lukemisen keskeyttäviä bannereita, joita isot mediatalot nyt innokkaimmin myyvät, ja jotka eniten ovat nostaneet viimeksi kuluneen vuoden aikana verkkomainonnan pottia mediamainonnan euroista. Mutta ne eivät siis todellakaan edusta nettimainonnassa sitä edistyksellisintä puolta.

Hesarin jutun lopussa todetaan, miten perinteiset mediat ovat siirtyneet nettimaailmaan ja mediakonvergenssi etenee, kun lehdet, radiot ja tv-kanavat ovat myös verkossa. Näinhän isot mediatalot tietysti ovat yrittäneet pitää huolen, että mainostajan raha siirtyisi vain saman mediatalon taskusta toiseen.

Ikävä kyllä tämäkäään ei pidä paikkansa verkossa, sillä kasvava osa mainospanostuksen rahoista on siirtymässä perinteisiltä suomalaisilta mediataloilta muualle, useimmiten ulkomaisille pelureille. Facebook, Google, Msn, YouTube jne. ovat vasta alkua, ja verkon markkinointiraha ei suinkaan mene kaikki medioille. Eikä näy suomalaisten mediatalojen keräämistä omista tilastoista. Media- ja mainostoimistoissa tuo kehitys näkyy. Kysy siis asiantuntijoilta, älä printtitaloista, jos haluat tietää, miten markkinoida verkossa ja sosiaalisessa mediassa.

- Ismo Tenkanen


Facebook ja sosiaalinen media - kaiken pahan syy?

Internetin alkuvuosina 90-luvulla iltapäivälehtien lööpit kirkuivat tämän tästä otsikoita siitä, miten Internet oli syyllinen milloin raiskauksiin, pommeihin, joukkomurhiin ja melkein kaikkeen pahaan, mitä maailmassa tapahtui. Otsikoissa puhuttiin "internet-pommista", "internet-raiskaajasta", jne. koska pommin tiedot oli kaivettu netistä, tai raiskaaja oli tutustunut uhriinsa netistä. Ilman nettiä olisi kaikelta tuolta pahalta siis ilmesesti vältytty!

Koskaan aiemmin ei kuitenkaan lööpitetty "tietosanakirja-pommista" tai "fysiikankirja-pommista", jos tiedot pommin ainesosista ennen nettiä piti kaivaa erilaisista kirjallisista lähteistä. Ja en muista koskaan lukeneeni "sanomalehti-raiskaajasta" ennen Internet-kautta, jolloin epämääräisille treffeille uskaltauduttiin sanomalehtien julkaisemien "henkilökohtaista"-palstojen ilmoitusten perusteella...

Sosiaalinen media uusin uhka?

Nyt sanomalehtiä ja muita valtamedioita lukiessa voisi vastaavasti päätellä, että syy pommeihin, raiskauksiin, murhiin ja mellakoihin ei enää olekaan Internetin, vaan nimenomaan sosiaalisen median, tai erityisesti Facebookin. Viime viikkoina, etenkin Norjan tapahtumien jälkeen, ovat sanomalehdet taas pursunneet otsikoita ja artikkeleja, joissa lähes kaikki paha maan päällä laitetaan nyt sosiaalisen median piikkin. Ei muuta kuin kielletään nettikirjoittelu, ja laitetaan tiukka sensuuri, niin taas on maailma hyvä paikka elää!

Oletteko kenties huomanneet, miten juuri sanomalehdet lietsovat tuota some-vihaa nyt lähes päivittäin? Sosiaalinen media, jos mikä, on ilmiö, josta riittäisi kirjoitettavaa vaikka kuinka paljon, miten se on mullistanut monia asioita maailmassa, aivan kuten Internet 90-luvun puolivälissä, mm. kaupankäyntiin, markkinointiin, viestintään, journalismiin liittyen. Jos lukee riippumattomista tai tutkimuslähteistä tulevia newslettereitä, niin ainakin oma tulkintani on, että ylivoimainen enemmistö sosiaalista mediaa koskevista artikkeleista suhtautuu positiivisesti sosiaaliseen mediaan, miten se on lisännyt yksittäisten ihmisten vaikutusmahdollisuuksia, kasvattanut kaksisuuntaisuutta ja interaktiviisuutta viestinnässä, ja vähentänyt riippuvuuttamme massamedioiden yksisuuntaisesta viestinnästä. Samaan aikaan 70- ja 80-luvulla viestinnän koulutuksessa vielä käytetyt massamedian huutotorvi-tyyppiset koulukunnat ovat alkaneet tuntua todella antiikkisilta. Ihmiset eivät sittenkään ole vain passiviisena vastaanottavana osapuolena sille ilosanomalle, mitä massamedia ja sinne palkatut ammattitoimittajat ovat meille katsoneet parhaaksi syöttää.

Juuri mikään noista Internetin ja sosiaalisen median positiivisista vaikutuksista, joista riittäisi lähdeaineistoa kymmeniin tai satoihin kirjoihin, ei kuitenkaan ylitä sanomalehtien uutiskynnystä. Sen sijaan lähes mikä tahansa kirjoitus, jossa lietsotaan "sosiaalisen median uhasta", ylittää sanomalehtien uutiskynnyksen heittäen, ja siitä luodaan isot otsikot.

"Facebook muuttaa persoonaa"

Loistava esimerkki tästä on tämänpäiväinen Helsingin Sanomien koko sivun jutuksi kulttuurisivuilla nostettu artikkeli, joka oli otsikoitu "Facebook muuttaa persoonaa". Jutussa oli kaivettu esiin Internetin vaaroista luennoiva amerikkalainen psykiatri, joka on kirjoittanut kirjan "Virtually You: The Dangerous Powers of the E-Personality", jossa kerrotaan, miten "sosiaalinen media vahvistaa mahtailua ja narsismia", ja muuttaa ihmisen persoonaa.

Norjan tapahtumien jälkeen on tietysti otollista kaivaa tällaisia kirjoituksia esiin ja sitä kautta "todistella" sitä, miten nyt sosiaalinen media onkin se kaiken pahan alku ja juuri.

En ole lukenut ao. kirjaa, mutta ainakin Amazonista löytyvän pitkällisen esittelyn perusteella kirja käsittelee Internetistä mm. videopokeria, online-pelaamista avatar-hahmoilla, sähköpostien pakkomielteistä tarkistamista, Internet-shoppailua yms. Jossain sivulauseessa puhutaan Facebook-kavereista ja niiden keräämisestä.

Entä miten Hesari asiaa käsittelee? Viiden palstan otsikoksi "Facebook muuttaa persoonaa", aloituslauseeksi "FACEBOOK-NARSISIMI tuntuu harmittomalta nykyajan turhamaisuudelta."

Jutun kirjoittajalle Facebook on tietysti sama kuin "sosiaalinen media" kaikkiaan. "Netti antaa helposti vallan välinpitämättömyydelle, tahdittomuudelle ja töykeyksille". Aivan, siis nyt puhutaan anonyymistä vihakirjoittelusta netissä. Mitenkä se koskee Facebookia, josta on otsikko ja ingressi, ja jonne syyttävä sormi taas sojottaa. Tietysti, tiedän kyllä, että kirjoittaja ei laadi otsikoita ja väliotsikoita. Niistä vastaa Helsingin Sanomien ammattijournalistit. Heillä tuntuu olevan aivan loputon tarve todistella, miten painettu sana on ainoa, mihin kannattaa luottaa, ja että Facebook erityisesti on pahasta.

"Yrittäkää nyt jo laittaa se netti kuriin!"

Sosiaalisen median osalta erityisen pahaa on jutun mukaan kuulemma sen, miten se on "minä-keskeistä", kun on minä ja sinä vain kaikkialla iPad, iPhone, MySpace, YouTube. Aivan, siis näillähän juuri korostetaan sitä, että viestinnässä on todellakin siirrytty yksisuuntaisesta massaviestinnästä henkilökohtaisempaan ja kaksisuuntaiseen viestintään. Ei ole enää vain suuret journalistit suurissa mediataloissa, jotka voivat valistaa tyhmää kansaa, vaan se mattimeikäläinen voi jopa kommentoida ja tuottaa omaa sisältöä mediaan - tämähän on kaikkien elitistien mielestä netissä se pahin puoli!

Eikä kukaan ole sensuroimassa mattimeikäläisen puheita, vaikka Internetin alkuaikoina moni kansanedustajakin oli Suomessa tukemassa hankkeita siitä, miten tämä pahalainen uusi media saataisiin kuriin, kun "sieltä netistä tulvii minullekin vaikka minkälaista haistatus-sähköpostia". Että operaattorit eivät sen vertaa valvo ja lue sähköposteja, joita kansanedustajalle osoitetaan! "Yrittäkää nyt panna ne rivinne kuriin", oli kansanedustajan viesti Internet-operaattoreille ja verkkomedioille.

Hesarin kirjoituksessa lainataan psykiatrin päivittelyä sitten siitä, miten "sosiaalisessa mediassa mainonnan säännöt koskevat myös yksilöä. Me objektisoimme itsemme, poimimme parhaat puolemme ja korostamme niitä, sitten kauppaamme niitä samalla tavalla kuin kaupataan autoja tai shampoota".

Voi hyvänen aika! Ihanko 70- ja 80-luvulla, ennen tätä pahaa Internetiä ja sosiaalista mediaa, niissä sanoma- ja aikakauslehtien kirjeenvaihtoilmoituksissa sitten oli vain totuudenmukaisia ja rehellisiä kuvauksia ihmisistä? Tyyliin "Pyylevä ja akne-ongelmista kärsivä miehenalku etsii kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen". Voi olla, että perinteinen yrittämisen ja erehdyksen metodi on opettanut ihmistä kautta historian hieman poimimaan mieluummin niitä parhaita puolia itsestään, kuin olemmalla kovin rehellinen.

Ja kuinka antoisa olisikaan Facebook-ystävä, jonka status-päivitykset olisivat lakkaamatonta valitusta ja ruikutusta, sekä omien sekä lähipiirien ongelmien vuodatusta julkiseksi. Kuten Hesarin jutussakin lainattu kommentti Pekka Pekkalalta oli, niin "koska FB on vähän kuin jatkuva illallispöytä vaihtuvien tuttujen kanssa, käytös on samanlaista: yleensä ei aloiteta kertomalla, miten kurjaa on, vaan ehkä kuitenkin niillä omilla onnistumisilla".

Lopuksi todetaan, että "voimmeko kuvitella online-yhteisöä, jossa hiljaiset, mukavat ja harkitut puheenvuorot voittavat äänekkäät, vihaiset ja ilkeät".

Vastauksena tuohon: voimme. Ne ovat juuri ne verkkoyhteisöt, joissa ihmiset esiintyvät omilla nimillään, eivätkä ole purkamassa sinne aggressioitaan anonyymeillä vihakirjoituksillaan. Facebook on yksi niistä.

Mutta mistä löytäisimme vielä sellaisen sanomalehden, jossa hiljaiset, mukavat ja harkitut puheenvuorot voittaisivat äänekkäät, vihaiset ja ilkeät kirjoitukset? Ainakin Internetin ja sosiaalisen median käsittelyn osalta ei ole vielä sellaista printtilehteä löytynyt.

- Ismo Tenkanen


Käyttäytymiskohdennetun mainonnan "esto" luo turhia odotuksia

Verkkomainonnan lainsäädäntö ja alan omat itsesääntely-pelisäännöt ovat muuttumassa. IAB Finland tiedottaa muutoksista omilla sivuillaan:

http://www.iab.fi/uutiset-ja-tiedotteet/tiedotteet/iab-n-tietosuojatyoeryhmaen-tiedote-14-4-2011/

Englannissa ollaan jo testaamassa uusia käytäntöjä mm. käyttäytymiskohdennetun mainonnan osalta. On perustettu sivusto, johon voi käydä ruksimassa isoilta mainosverkoilta, kenen mainonnan haluaa "turn off" - siis lupauksen mukaan jopa "kääntää pois päältä".

http://www.youronlinechoices.com/uk/your-ad-choices

Mikä muuttuu, jos "kääntää Google-mainonnan pois päältä"?

Testasin heti itse, mikä muuttuu, jos klikkaa vaikkapa Googlen kohdalta "turn off". Toki tiedän, että tuossa heti rasti ruutuun -taulukon alla muistutetaan, että:

"If you choose to turn off online behavioural advertising it does not mean you will no longer receive advertising on the internet. However, it does means that the display advertising you see on websites may not be tailored to your likely interests or preferences on the web browser you are currently using."

Siis ideana on, että mainonta ei tämän jälkeen olisi "käyttäytymiskohdennettua", vaan ko. selaimelle tulisi vain satunnaisia mainoksia, jotka näkyvät kaikille.

Tosiasiassa tämä ei mitenkään pidä paikkansa. Esimerkiksi Googlen kohdentamismahdollisuudet mainonnalle ovat mainosverkossaan seuraavat:
1) Avainsanakohdennus: kun sivulla esiintyy mainostajan valitsema avainsana, esitetään valittu mainos
2) Mediakohdennus: kun selain menee valitun median sivulle, esitetään valittu mainos
3) Aihealueen (topic) mukainen kohdennus: kun selain menee valitun aihealueen mukaiselle sivulle (jonka julkaisija määrittänyt, että ko. sivu sisältää ko. aihealueen sisältöä), näytetään valittu mainos, joka kohdennettu ko. aihealueelle
4) Remarketing-kohdennus; kun selain vieraillut mainostajan valitulla sivulla, näytetään mainostajan valittu mainos kaikkialla AdSense-mainosverkossa

Mikä siis näistä neljästä päättyy, kun käyttäjä päättää mennä "turn off", eli "sulkemaan pois" Google-mainonnan? Oikea vastaus: ainoastaan neljäs kohdennustapa. Muut toimivat kuten ennenkin.

Onko kuluttajalla mitään edellytyksiä ymmärtää muutosta?

Jos nyt siis pitää olla Internet-mainonnan ammattilainen, jotta ymmärtää, mikä muuttuu, ja mikä ei muutu, niin mitähän mahdollisuuksia keskivertokuluttajalla on ymmärtää, minkä hän oikeastaan "sulkee pois", kun haluaa mielestään lopettaa käyttäytymiskohdennetun mainonnan?

Eli pointti on nyt siinä, että käyttäytymiskohdennetuksi mainonnaksi on nyt siis tulkittu evästeeseen perustuva selaimen tunnistaminen siitä, että olen esim. vieraillut golf-sivulla, ja sitten siirtyessäni johonkin muuhun saman mainosverkon sivustolle, minulle esitetään tuon cookien perusteella golf-mainos. Tällainen kohdentaminen siis loppuu kyseisen mainosverkon osalta, jos valitsee "turn off" tuolta  Youronlinechoices-sivustolta.

Mutta mikä jatkuu ihan normaalisti - business as usual? Mm. seuraavat:

- kun menet Gmail-sähköpostiasi lukemaan, ja tekstissä vilahtaa Dublin, tulee kylkeen Dublin-lentojen mainos, ja Dublinin hotellien mainoksia
- kun menet sivustolle, jossa on mainostajaa kiinnostavaa aihealuetta (topic) käsittelevää materiaalia, tulee mainostajan aihealueeseen kohdistama mainos
- kun menet verkkomedian sivustolle, jonka mainostaja on valinnut mediavalikoimaansa, tulee mainostajan ko. mediaan kohdistama mainos

Kuitenkin, jos kysyttäisiin tavalliselta maallikolta, niin varmaankin erityisesti omien sähköpostiviestien tekstisisällön perusteella kohdistettu mainonta koetaan "seurannaksi", "yksityisyyden loukkaukseksi" ja "kohdennetuksi mainonnaksi", mutta koska se ei perustu cookieen, vaan yksinkertaiseen ohjelmointilogiikkaan (kuten tuossa esimerkisssä, jos sivulla esiintyy avainsana Dublin - näytä Dublin-mainos), niin mikään ei muutu. Silti kuluttaja luulee estäneensä kohdennetun mainonnan.

Pelkäänpä, että lainmuutos ja valittu itsesääntely-linja aiheuttaa paljon porua sosiaalisessa mediassa ja niiden käyttäjissä. Valitukset siitä, että "estin Google-mainokset, ja se silti jatkaa niiden näyttämistä", täyttävät kaikki valituskanavat.

Enpä haluaisi olla ainakaan tämän palautekanavan vastaaja:
http://www.youronlinechoices.com/uk/how-to-make-a-complaint

Nähtäväksi jää, millainen sotku tästä vielä syntyy.


Totuus ammattikorkeakoulujen markkinointirahoista

Helsingin Sanomien maanantain 11.4.2011 uutisetusivun kärkiuutinen kirkui otsikollaan, miten "Ammattikorkeakoulut syytävät satojatuhansia euroja mainontaan". Jutussa kuvailtiin, miten opinahjot käyttävät rahaa "massiivisiin kampanjoihin" kisaillessaan opiskelijoista. Puhuttiin "kalliista kampanjoista", ja miten "kova kilpailu on tehnyt ammattikorkeiden mainonnasta miljoonaluokan bisnestä".

Seuranneessa mielipide- ja blogikirjoittelussa tietenkin ehdolla olevat kansanedustajaehdokkaat heittivät lisää vettä kiukaalle, ja niinpä seuraavina päivinä kiihkoiltiin jo ammattikorkeakoulujen "hulvattomasta rahankäytöstä", ja miten "mainosrahan käyttö on karannut käsistä". Luotiin jo mielikuvaa siitä, miten tässä törsätään veronmaksajien rahaa jonninjoutavaan mainostemppuiluun!

Tutkivaa journalisimia vaiko sensaatiohakuista hömppää vaalien alla?

HS:n toimittaja Tuomas Peltomäki oli oikein tehnyt "tutkivaa journalismia", ja selvittänyt eri ammattikorkeakoulujen rehtoreilta, toimitusjohtajilta ja viestintä- tai markkinapäälliköiltä, kuinka suuria summia eri koulut olivat budjetoineet tiistaina päättyneen yhteishaun markkinointiin. Summat vaihtelivat 24.600 eurosta 307.500 euroon, keskiarvona 103.180 euroa. Näitä summia pidettiin siis "rahojen syytämisenä" mainontaan.

Siitä, millaista liikevaihtoa ammattikorkeakoulut pyörittävät, ja millaisia prosenttiosuuksia markkinointirahat ovat koulujen budjeteista, toimittaja ei kuitenkaan ollut vaivautunut selvittämään. Vielä vähemmän sitä, mitä markkinointipanostuksilla oli saatu aikaan. Tuttuun sanomalehtimiestyyliin asenne tietysti oli, että kaikki mainonta on hukkaan heitettyä rahaa.

Panostus keskimäärin 0,3 % liikevaihdosta kampanjointiin

Toimittajan visiitti lehtitoimituksen talousosastolla olisi ehkä ollut paikallaan. Siellä olisi varmaankin vaivautuneesti hymähdetty Peltomäen hutkivan journalismin "huikealle paljastukselle", että ammattikorkeakoulut ovat käyttäneet muutaman kymppitonnin tai enimmillään jopa pari sataa tuhatta euroa - keskimäärin kuitenkin vain alle puoli prosenttia liikevaihdostaan - yhteishaun markkinointiin. Oulun Seudun ammattikorkeakoulun viestintäpäällikkö Anne-Maria Haapala totesi haastattelussaan, että "kyllä täällä meilläkin osaa porukasta hirvittää, kun mainosbudjettimme on noin pieni"; hänen edustamansa ammattikorkeakoulu oli päättänyt satsata huikeat 0,04 % liikevaihdostaan yhteishaun markkinointiin...

Jos jotain vertailukohtaa halutaan, niin on helppo googlata, että eräät lääkeyhtiöt ovat käyttäneet iikevaihdostaan yli 20 % markkinointiin ja myynninedistämiseen. Ja että 5-10 % liikevaihdosta markkinointiin on yritysmaailmassa aivan normaalia.

Toimittajan "miljoonamainonnaksi" luonnehtima ammattikorkeakoulujen panostus markkinointiin on 0,08 % vuotuisista markkinointipanostuksista Suomessa, joten ihan ammattikorkeakoulujen varassa ei Suomen mediamainontakaan porskuta. Ja vertailun vuoksi: eduskuntavaalivuoden vaalimainonta kasvattaa mediamainonnan kakkua tyypillisesti 0,7-0,8 %. Tähän nähden on aivan tekopyhää hurskastelua kansanedustajaehdokkailta kritisoida ammattikorkeakouluja "hulvattomasta rahankäytöstä" mainontaan.

Kuka "törsäsi eniten" ja kuka "säästi markkinointirahojaan"?

Hesarin jutussa oli myös laadittu näyttävä grafiikka ja taulukko siitä, mikä ammattikorkeakoulu "syyllistyi törsääämään eniten" rahojaan mainontaan per aloittava opiskelupaikka markkinointiin, ja kuka sitten "viisaasti säästi" rahansa johonkin muuhun. Lopputulos analyysista ei kuitenkaan hätkähdyttänyt: suurten asutuskeskusten isot opinahjot pääsivät vähimmillä markkinointipanostuksilla. Esimerkiksi Oulussa, Turussa, Seinäjoen ja Lahden alueilla markkinointia ei juurikaan tarvittu jopa yli tuhannen opiskelupaikan täyttämiseen siten, että jokaista opiskelupaikkaa kohti oli nelin-viisinkertainen määrä ensisijaisia hakijoita. Tuollaisessa tilanteessa markkinoinnille ei varmasti koetakaan kovin akuuttia tarvetta.

Mutta entä opinahjoissa, joilla hakijoita ei riitäkään kuin alle kaksi hakijaa per aloituspaikka? Tulisiko niiden vain tyytyä kohtaloonsa, ja antaa alueensa opiskelupaikkansa ja sen luomien työpaikkojen suosiolla näivettyä, kun isompien paikkakuntien vetovoima on väistämättä suurempi?

Mitä markkinointirahoilla saatiin aikaan?

Siitä toimittaja ei tietysti ollut myöskään kiinnostunut, mitä ammattikorkeakoulut ovat mahdollisesti saavuttaneet "rahan syytämisellä mainontaan".

Jos toimittaja olisi vaivautunut odottamaan kaksi päivää ennen mehevän skuuppinsa julkaisua, olisi ollut oikeasti mahdollista vertailla sitä, mitä kukin ammattikorkeakoulu oli käyttänyt markkinointiin, ja miten sen vetovoima kehittyi haussa. Mutta sitten olisivat ehkä otsikot olleet vähemmän kirkuvia, ja mehukas skuuppi olisi kuivunut kokoon.

Viisi eniten markkinointiin "uhranneista" ammattikorkeakouluista kasvatti ensisijaisten hakijoidensa vetovoimaa keskimäärin 5,2 %. Viisi vähiten markkinointiin satsanneista kolme jäi vetovoiman muutoksessa pakkasen puolelle, ja yhden selvästi muita paremmin pärjänneen koulun voimalla vetovoiman muutoksen keskiarvo viiden "säästeliään" keskuudessa jäi niukin naukin plussalle 0,11 %.

Tarinan opetus?

Mikä on siis tarinan opetus? Sekö, että sananlaskua lainaten "hevosella pääsee, ja rahalla saa", mitä vain - myös opiskelijoiden sieluja? Ehkä kyyninen lukija näin ajattelee. Itse tulkitsisin kuitenkin niin, että hyvin maltillinenkin panostus markkinointiin voi tuoda erittäin kustannustehokkaasti tuloksia - myös julkisella sektorilla. Markkinointi ei todellakaan ole aina rahan syytämistä turhaan - vaan sillä voidaan myös pelastaa suurten kaupunkien ulkopuolisten alueiden omia opiskelumahdollisuuksia ja työpaikkoja. Markkinointi voi siis olla myös hyvin perusteltu ja kannattava investointi.

- Ismo Tenkanen
P.S. Olimme Media Contactsissa toki osasyyllisiä "rahan syytämiseen mainontaan". Asiakkaanamme ollut ammattikorkeakoulu käytti hieman keskiarvoja enemmän markkinointiin, kuitenkin vähemmän kuin edellisenä vuonna. Supistetusta markkinointibudjetista huolimatta koulun vetovoima kasvoi edelleen, ja muutamassa vuodessa ko. ammattikorkeakoulu on kasvattanut vetovoimaansa yli 60 %.


Piraattikauppa rehottaa eBayssa

eBay on verkkokauppiaalle - niin yksityishenkilölle kuin ammattimyyjälle - äärimmäisen edistyksellinen ja taitavasti suunniteltu ja toteutettu käyttöliittymä. Mikään valmis verkkokauppaohjelmisto ei pärjää ominiaisuuksiltaan eBayn toiminnallisuuksille, ja kävijäliikennemäärissä eBay on aivan omaa luokkaansa. Kauppa käy. Mutta ikävä kyllä saman ovat huomanneet myös rikolliset - piraattikauppa kukoistaa eBayssa!

Sosiaalisesta mediasta ei ole piratismin vahdiksi

eBay:n toiminnallisuuden yksi kulmakivistä on myyjien ja ostajien vahva vuorovaikutus, kun niin myyjät kuin ostajat pisteyttävät toisiaan. Asiakas- ja ostajapalautteesta näkee helposti luotettavan myyjän ja ostajan. Tähän samaan "itsevalvontaan" eBay nojaa myös piratismin kytkennässä, eli ostajat voivat teoriassa raportoida laittomat myyntituotteet.

Miksi tämä ei sitten kytke piratismia? Ensinnäkin, meno on tosiaan kuin Tallinnan torilla. Ostajat ovat pelkästään ilahtuneita, kun saavat tavaraa halvalla, tai löytävät harvinaisuuksia, joita ei muualla ole myynnissä. Jos siinä on vähän tekijänoikeuksia rikottu, niin so what. Kun katselee eBaysta kauppiaita, jotka myyvät pelkästään tai lähes pelkästään piraattikopioita, niin palaute on joko 100 % tai 99 % positiivista - asiakkaat ovat onnellisia ja tyytyväisiä!

Miten eBay suhtautuu piratismiin?

eBayn omista keskusteluryhmistä on helppo lukea, että vaikka piraatit ovat teoriassa pannassa, kaikkien eBay-käyttäjien asenne on, että entä sitten, "kaikkihan niitä myyvät ja ostavat". Kun joku kysyi miksi eBay sietää piratismia, niin kysyjää valistettiin, että ainahan voit raportoida niistä, mutta ei se mitään auta. Niitä on aina ja tulee olemaan.

eBay:n raportointi-järjestelmä kyllä koneellisesti kiittää kohteliaasti piraatti-ilmoituksista, ja lupaa "varoittaa" myyjää, ja toiminnan jatkuessa poistaa myyjän. Näin tapahtuukin, jos myyjälle tulee toistuvia ilmoituksia piratismista, niin tämä katoaa listoilta - kunnes sama kauppias ottaa taas uuden hotmail- tai gmail-osoitteen ja jatkaa touhuaan uuden nimimerkin alla! Piratismin kitkeminen on yksittäiselle käyttäjälle sama kuin yrittäisi lumipyryssä aurata tietä: uutta tulee paljon nopeampaa tahtia kuin ehtii putsata pois.

Organisoitua rikollisuutta

Aluksi luulin itsekin, että eBayssa myynnissä olevat piraattilevyt ovat käyttäjien itsensä vinyyliltä kopioimia tuhruisia omatekeleitä, joita jotkut yksittäiset nuorukaiset kauppaavat taskurahoja saadakseen. Vaikutelma kuitenkin muuttui nopeasti, kun on seurannut, miten ammattimaista toimintaa piraattiteollisuus ja piraattilevyjen myynti on. Piraattikauppiaat vaihtavat tosiaan myyjänimiään muutaman viikon välein, ja putkahtavat aina uusilla nimillä esiin. Usein yhdellä piraattikauppiaalla on useita myyjätilejä. Myyntilevyt laitetaan huutokauppaan korkeintaan 5 tai 7 päiväksi, lähtöhintanaan yleensä 24,90 taalaa. Kierto on kova.

Kauppa käy juuri siksi, että myyntiin laitetaan pääosin levyjä, joita USA:ssa ei ole lainkaan julkaistu CD-muodossa, tai aiemmat painokset ovat loppuunmyytyjä. Myyjät esittävät esittelyteksteissä, että levyt ovat eurooppalaisia import-levyjä. Levykannet, CD-painatukset, jopa "factory-sealing" eli "tehdasmuovitus" hoituvat levyihin nykyään niin ammattimaisesti, että varmasti moni ostaja luuleekin saavansa aitoa tavaraa. Kaikki netistä löytyvät ohjeet siitä, miten piraatit voi tunnistaa nuhjuisista kansista, värikopioikoneella otetuista kansilehtisistä, puuttuvista viivakoodeista, puuttuvista CD-sisärenkaan merkinnöistä ovat eBayssa puuta heinää - ammattimaisissa piraateissa kaikki nämä ovat kunnossa. Levyjä vain ei ole koskaan julkaistu oikeasti missään. Ja tietysti soundista tunnistaa, että levyt on kopioitu vinyyliltä. Kuitenkin myös oikeat levy-yhtiötkin julkaisevat CD-uudelleenjulkaisuja vinyyliltä äänitettynä, joskus yllättävänkin rosoisilla soundeilla, joten pelkkä soundi ei ole mikään varma merkki piratismista.

Mistä piraatin tunnistaa?

Huonosti tehdyn piraattikopion varmasti tunnistaakin noista edellä mainituista piirteistä, mutta ammattimaisesti valmistettua piraatti-CD:tä ei oikeastaan pysty tunnistamaan mistään muusta, kuin että näitä laittomia julkaisuja ei ole koskaan listattu esim. Amazoniin tai muihin oikeisiin verkkokauppoihin tai levytietokantoihin kuten Allmusic.com. eBayssa niitä on sen sijaan pilvin pimein.

Phyllishyman_bootleg2 
Kuva: Ammattimainen piraattilevy - tunnistaisitko piraatiksi?

Taitavimmat piraattikauppiaat toimivat vielä siten, että käyvät tavaratalosta ostamassa pinon halpahintaisia levyjä, syöttävät ne eBay-kauppaansa, ja piraatit sinne höysteeksi. Kun ostajat kyselevät piraateista, ovatko ne piraatteja vai aitoja, vastaus tulee valmiina apteekin hyllyltä: "ostin nämä Euroopan reissulta, en voi olla aivan varma". Eli riski jätetään ostajalle, jos tämän jälkeen jatkaa ostoaan, niin on melkeinpä siis jo kanssarikollinen, joka hyväksyy piratismin. Sama selitys eBay:n valvojalle, jos jäävät kiinni.

Tällaisen vastauksen sain yhdeltä kokeneelta piraattikauppiaalta, kun kyselin onko levy piraatti vai oikea julkaisu - ehdotonta poliitikkoainesta:

Greetings thanks for you interest in the Alfie disc. I purchased the cd from a private collector in east europe, not a stoor so I would consider the disc to be good for listening to her music and is presentable for your shelf but I would not consider it to be a rare 1st factory pressing or anything like that. I hope that helps in making your decesion to bid.

Toinen veijari oli jopa ystävällisesti kääntänyt Google-kääntäjällä viestinsä suomen kielelle:

Kiitos viestejä. En ole nähnyt näitä levy ennen ja ne ovat joitakin nimikkeitä ostin halvempaa, että sain niitä minun yhteyttä Itämerellä. Minun on tarkistaa näiden alueiden tarkemmin töiden jälkeen illalla. Yksikään CD olen ostettiin Venäjältä. Tästä huolimatta yksikään niistä sinä tarjouksen harvinaisia ​​nyrkki USA puristeet tai jotain sellaista. Ne ovat hyvä kuuntelee faneja, koska useimmat eivät ole nähneet vapautumista valtioiden viime aikoihin asti, olet mentioned.I arvioija tarjouksen tyytyväisiä ja suosittelen me perua kauppa, koska nämä ovat todennäköisesti versioita olet arvokas paikallisesti toisin aivan hiljattain remasters löysit.

Kuulostaako ok sinulle?

Kippis

 Mitäs tuohon on enää lisättävää, kippis vaan!

 


"Sosiaalinen media" on jo kaikkialla netissä - halusi älymystö sitä tai ei!

Vierailin tällä viikolla seminaarissa, jossa minua valistettiin, että sosiaalinen media on jonkinlaista keskenkasvuisten nopeasti ohimenevää trendi-villitystä, jota "tutkitusti" lähinnä teini-ikäiset ja nuoret bloggaaja-naiset harrastavat (tiedättehän, sellaiset telaketju-feministit!). Meillä keski-ikäisillä miehillä sen sijaan ei ole aikaa ja intoa pöhköjä "status-päivityksiä" ylläpitää ja leikkiä kaiken maailman uusimmilla nettiapplikaatioila. Jäin miettimään, että eikö fiksutkaan ihmiset tosiaan tajua, mistä oikeasti on kyse "sosiaalisessa mediassa" - miten se ei ehkäpä ole mikään ohimenevä ilmiö, ja miten kohta ihmetellään, kuinka koskaan on ylipäänsä ollut verkkopalveluja, jotka edustivat vanhakantaista yksisuuntaista viestintää ilman mitään palautemahdollisuuksia...

Sosiaalinen media on kaikkialla - ei vain yhteisöpalveluissa

Sosiaalisen median käsitteellä tarkoitettiin alun perin Facebookin, IRC-Gallerian tai Habbo Hotelin tapaisia verkon yhteisöpalveluja, joissa ideana oli, että käyttäjät eivät tulleetkaan vain lukemaan palvelun ylläpitäjien luomaa hienoa sisältöä vaan lähinnä seurustelemaan keskenään, siis keskustelemaan ja viestimään toisilleen eri tavoin. Verkkopelipalvelut ja keskusteluforumit tai chat-palvelut olivat jo lähtökohtaisesti myös "sosiaalisia medioita", koska niissä käyttäjät viestivät keskenään.

Web 2.0:ksi taas alettiin kutsua toiminnallisuuksia, joilla aiemmin verkkopalvelujen pelkästään yksisuuntainen viestintä saatiin kaksisuuntaiseksi, eli palvelun käyttäjille annettiin mahdollisuus osallistua jollain tavalla palvelun sisällöntuotantoon, kirjoittamalla kommentteja, pisteyttämällä tuotteita tai palveluja tai jopa toisten käyttäjien kommentteja tai arvioita - siis passiivisesta lukijasta saatiin aktiivinen verkkopalvelun sisällöntuottaja, ja mikä tietysti parasta palvelun kannalta, ilmainen sellainen, jolle ei tarvinnut maksaa mitään palkkioita. Taisi vanhan Sirkus.fi:n talous nimittäin myös jonkin verran kohentua silloin, kun siitä muokattiin uusi Suomi24.fi, jossa keksittiin, että käyttäjät luokoon palvelun sisällön, ei kalliisti palkatut sisällöntuottajat!

Web 1.0 on kuollut - käsite "sosiaalinen media" on vanhentunut

Jo vuosia sitten Internet-konsultit kiersivät verkkomedioita, verkkokauppoja ja moninaisia verkkopalveluja valistamassa, että Web 2.0 leviää nopeasti kaikkialle, ja on aivan MUST antaa verkkopalvelun käyttäjille palautemahdollisuus; luoda heille työkalut kommentoida kirjoituksia, lisätä uusia keskustelunavauksia, viestiä muiden palvelun käyttäjien kanssa. Ja vilkaiskaapa nyt vaikka suomalaisia verkkomedioita, esimerkiksi sanomalehtien verkkopalveluja, kyllä konsulttien sanoma on tosiaan mennyt perille. Vielä kaksi vuotta sitten Uusisuomi.fi:tä esiteltiin seminaareissa edelläkävijänä, joka toi "sosiaalisen median" blogeineen ja keskusteluforumeineen uutispalveluun - nyt saman ovat tehneet perässä kaikki muutkin. Jopa YLE on sosiaalisen median asiantuntijoiden painostuksesta hoksannut ja uskonut, että "blogiksi" ei ehkä kannata kutsua sellaista kuukausipalkkaisen toimittajan kolumnia, johon lukijalla ei ole mitään palautemahdollisuutta!

Tänä päivänä itse asiassa häiritsee suunnattomasti, jos jossain verkkopalvelussa EI ole mitään palautemahdollisuutta. Yritin itse pari viikkoa sitten varata loma-asuntoa Ranskan Rivieralta www.homeaway.fi:n kautta. Ensimmäinen buukkausyritys kariutui siihen, että laiska loma-asunnon omistaja ei ollut kuukausiin päivittänyt varaustilannettaan sivustolle, ja asunto ei ollut vapaana, mutta tarjosi tietenkin kuusi kertaa kalliimpaa huvilaa tilalle... Seuraava buukkausyritys päätyi siihen, että loma-asunnon vuokraaja pyysi vahvistusta varaukselle, ja sen saatuaan ilmoitti pankkiyhteystiedot, ja heti maksun saatuaan ilmoitti, että sorry, ehdin sen jo vuokrata toiselle asiakkaalle. Kyllä tässä vaiheessa jo pihisin kiukkua, ja olin etsimässä palaute-toiminnallisuuksia sivustolta - mutta niitä ei ollut! Kun laitoin asiasta meiliä palvelun ylläpitäjälle, niin vastasivat, että heillä on kyllä palautemahdollisuus, mutta ainoastaan asunnon vuokraajille. Eli niillä, joilta on pyydetty ja saatu vuokrarahat, mutta eivät ole saaneet rahoilleen yhtään mitään vastinetta, ei ole mitään mahdollisuutta antaa negatiivista palautetta vuokranantajan härskeista toimintatavoista...

Mutta mitä olisivatkaan tänä päivänä Amazon tai eBay ilman palautemahdollisuuksia? Ostat Amazon Marketplace'sta levyn, jota markkinoidaan "brand new" tai "like new"-kuntoisena, ja saatkin postissa levyn, joka näyttää siltä, kuin norsu olisi tallonut sen päällä, ja levy on täynnä tahmaisia sormenjälkiä? Ei muuta kuin lähettämään meiliä myyjälle, joka vastaa jos viitsii, ja palauttaa rahat jos niin huvittaa? Tai eBay-kauppias, joka myy itse tehtyä piraatti-tuotetta tehdasvalmisteisena, kolminkertaiseen hintaan - ja sinulla ei olisi mahdollista antaa mitään julkista palautetta asiasta ja varoittaa seuraavia ostajia huijarista?

Suoraan sanoen verkkopalvelu, verkkokauppa tai verkkomedia, jossa ei ole mitään julkista kommentointi- ja palautteenanto-mahdollisuutta, ei ole tätä päivää, ja arvatenkin kuolee pian pois, jos ei pian muokkaa palveluaan vuorovaikutteiseksi! Kyllä verkkopalvelu ON TARKOITETTU tänä päivänä kaksisuuntaiseksi, ja erityisesti tuollaiset palvelut, joissa kuluttaja ostaa toiselta kuluttajalta tuotteita tai palveluita, tuntuvat totaalisen vanhentuneilta, jollei niissä ostaja pääse julkisesti antamaan palautetta myyjälle. Sehän on paras tapa pitää huoli siitä, että huijarien ja epärehellisten myyjien bisnekset pysähtyvät kuin seinään. Kuka ostaisi mitään eBay-kauppiaalta, jonka palaute olisi suurelta osin negatiivista? Tai Amazon Marketplace-myyjältä, jonka palautteesta vain 65 % olisi positiivista?

Verkkokaupat ja -mediat ovat "sosiaalisia medioita" tänä päivänä

Ei siis ihme, että kaikki merkittävät isot verkkokaupat ja -mediat ovat tänä päivänä vuorovaikutteisia palveluja, joissa palvelun käyttäjät osallistuvat innokkaasti palvelun kehittämiseen kirjoittamalla aktiivisesti kommentteja, pisteyttämällä, painelemalla plussia ja miinuksia, lähettelemällä viestejä jne. Ymmärrän kyllä vanhan koulukunnan toimittajaa, jota tämä muutos kismitti suunnattomasi, ja joka jopa kieltäytyi avustamasta tällaisia verkkomedioita, jossa täysin rahvaalle on annettu mahdollisuus kuittailla sentään vuosikausia palvelleen ammatti-journalistin huikeille hengentuotteille.

Verkkomedian toimittajille kun eivät koskaan enää palaa ne auvoiset ajat, jolloin nämä korkeasta norsunluutornistaan saivat kirjoitella paperilehteen omia näkemyksiään, ja jos joku lukija tohtikin puhelimitse soittaa ja antaa kielteistä palautetta, saattoi tälle ivallisesti todeta, että "ainahan te voitte kirjoittaa palautetta yleisönosastollemme - katsotaan sitten voimmeko sen julkaista"... Nyt ei mene verkossa kuin minuutteja jutun julkaisun jälkeen, kun asiantuntemattoman toimittajan kömmähdykset julkisesti nolataan, jos muutama lukija huomauttaa tekstin suoranaisista asiavirheistä ja toimittajan lipsahduksista. Todella kiusallista, eikö totta - ammattijournalisti on menettänyt kaiken arvo- ja vaikutusvaltansa!

"Vessan seinä" vai demokratian pilari?

Älymystön asenteet Internetiä ja siellä vellovaa "kansalaiskeskustelua" kohtaan jakautuvat nyt selkeästi kahteen leiriin. Toisaalta törmää näihin norsunluutornilaisiin, jotka rinnastavat (erityisesti anonyymeinä kirjoitettuja) nettikeskusteluja "vessan seinään": "Mä en lue ollenkaan nettikeskusteluita. En anna sille painoarvoa", totesi filosofi Pekka Himanen Helsingin Sanomissa 25.3. 2010. Mitäpä sitä älykkö rahvaan kanssa alentumaan keskustelemaan - kirjoitelkoon sinne vessan seinälle, jos on jotain sanottavaa!

Mutta kuinka ollakaan, paljon vähemmän medioissa on julkisuutta saanut toisen filosofin Jukka Hankamäen näkemykset Internetistä. Sananvapautta ja demokratiaa teoksissaan käsitellyt Hankamäki puoltaa vahvasti Internetiä sananvapauden edistäjänä: ”Sananvapaus on lisääntynyt internetin vaikutuksesta. Keskustelupalstoilla ihmiset voivat esimerkiksi paljastaa poliitikkojen valheita, kertoa huonoista tuotteista tai yhdistyä poliittisesti”

MikroPC:n artikkelissa http://www.mikropc.net/kaikki_uutiset/article397123.ece lainataan Hankamäkeä, ja todetaan että tämän mukaan Internet on laajentanut demokratiaa, ja poliitikkojen pitäisi sopeutua siihen. ”Sananvapautta on yritetty vetää viranomaisten toimesta huurteeseen. Sensuurin taustalla on virheellinen käsitys sananvapauden olemuksesta. Jos sananvapautta rajoitetaan, se lakkaa olemasta.”

Uuden teknologian pelko herättänyt jälleen konservatiivit: liika sananvapaus rapauttaa kansan moraalin!

Verkkopalvelujen "avaaminen kaksisuuntaisiksi", siis alttiiksi "rahvaidenkin mielipiteille", on totta kai saanut monet konservatiivit varpailleen ja haikailemaan takaisin niitä vanhoja hyviä päiviä, jolloin vain harvat ja valikoidut saivat äänensä kuuluville - muualla siis kuin siellä vessan seinällä, jonne saattoi rahvaskin purkaa tussilla oman ahdinkonsa, ja jonne siis ne rahvaan mielipiteet kernaasti olisivat monien mielestä saaneet jäädäkin!

Mutta mitenkä tästä nyt tuleekaan mieleen muutamat legendaariset kommentit eräistä aiemmista maailmanhistorian keksinnöistä, jotka tulisivat pilaamaan kansan moraalin ja rapauttamaan nuorisomme selkärangan.

Ari Turunen on kirjoittanut kokonaisen kirjan otsikolla "Ei onnistu! Vastustamisen historiaa", johon hän on herkullisesti koonnut aikansa sivistyneistön mielipiteet uusista keksinnöistä - ei suinkaan Internetistä, vaan sellaisista kuin kirjapainotaito, radio, elokuvat tai televisio.

Kirjanpainotaitoa pidettiin erityisesti kauhistuksena, koska mm.

- "tavalliset ihmiset saivat mahdollisuuden lukea mitä halusivat" (dominikaanimunkki Filippo diStrata 1500-luvulla)
- kirjapaino levittää tehokkaasti absurdeja ja virheellisiä asioita ja tekstin runsaus vain sekoittaa ihmisen mielen (Salamancan yliopiston lisensiaatti Leonelo 1600-luvun espanjalaisessa näytelmässä)
- "huonot kirjat vääristävät ja turmelevat kansan maun, jota ei sitten enää ole helppo oikaista" (Turun akatemian professori Carl Fredrik Mennander, v. 1756)

Kohta jo "kaikki" lukevat - myös naiset ja rahvas!


Turusen mukaan protestanttisen uskonpuhdistuksen jälkeen lukeminen alkoi yleistyä myös tavallisen kansan parissa. Saksassa huolestuttiin, että ”kaikki” alkaisivat lukea, myös naiset ja rahvas!

Mutta vielä 1950-luvulla Turusen mukaan monet suomalaiset sivistysjärjestöt, kuten Kansanvalistusseura, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Suomen Kansakouluopettajien Liitto, olivat vihaisia siitä, että ”roskakirjallisuus on temmannut mukaansa halpahintaisten ja halpa-arvoisen lukemistojen pariin tuhansittain nuorisoa myrkyttäen heidän moraaliansa ja mielikuvitustansa mitä moninaisimmilla tuotteilla... Mikäli lapsia ei ohjata paremman kirjallisuuden pariin, saamme vastataksemme roskalukemistojen ansiosta kieroon kasvaneiden tai gangsterihengen villitsemien nuorten vääristyneet kokeilut.”

Jos jo kirjojen pelättiin tuolla tavalla turmelevan viattomien lapsosten moraalin, niin mihin säädyttömyyksiin sitten radio, äänilevyt, elokuvat ja televisio ovatkaan nuorisoamme johdattaneet!

Turunen siteeraa kirjassaan Suomen Kuvalehteä vuodelta 1956:

”Televisio rikkoo perheen roolit. Vaimoilla ei ole aikaa hoitaa taloutta ja keittää ruokaa viettäessään tuntitolkulla taikalippaan edessä katsellessaan jonkun tarunomaisen perheen kohtaloita... Vaimot ostavat valmista säilykeruokaa ja miehet viettävät aikaa kapakoissa teeveetä katsellen ja juovat enemmän.”

Monilla liene hyvässä muistissa edelleen se, miten Sirpa Pietikäisen aloitteesta Suomeen rakennettiin 80-luvulla videosensuuri, kun täysi-ikäisten kansalaistemme moraalia vakavasti uhkasivat sensuroimattomat ulkomaiset elokuvat, ja tämän jälkeen piti viranomaisten - siis valtion virallisen elokuvatarkastamon - huolella syynätä ulkomailta maahantuodut musiikkivideotkin sen varalta, ettei niissä tissi vilahtaisi tai muuta kauheuksia olisi vaaninut kalvamassa kansamme moraalista selkärankaa!

Tiukka sensuuri-instituutio on se, joka tähän paikkaan nyt siis eittämättä tarvitaan, kansakuntaamme uhkaavaa sensuroimatonta sosiaalista mediaa valvomaan! Kuten toinen rakas kansanedustajamme Marjo Matikainen-Kallström taannoin julkisuudessa vaati, on tämä villi Internet ehdottomasti saatava nyt jonkinlaiseen kuriin. Tai kuten kansanedustaja Paula Kokkonen napakasti tiivisti tunnin keskustelun loppukaneetiksi IAB Finlandin työryhmätapaamisessa, koskien verkkomedioiden vastuusta nettikeskustelujen sisällöstä: "laittakaa nyt pikku hiljaa ne rivinne kuriin, kun minullekin tulee vaikka minkälaista haistattelua sähköpostin kautta"!

Kyllä tuo kieltämättä pisti itse kunkin sanattomaksi!


Nettisensuuri



 


 


Kuinka poltat rahasi nollatutkimukseen?

Entisenä markkinatutkijana seuraan uteliaisuuttani netissä tehtäviä markkinatutkimuksia, osallistun itsekin niihin satunnaisesti ja katson millaista tutkimuksen laatu on näissä kyselyissä. Tuntuu ihan käsittämättömältä, miten suuret monikansalliset yritykset "säästävät" rahojaan ostamalla markkinatutkimuksensa kaiken maailman nettipuljuilta, jotka tekevät aivan täydellistä humpuukia omilla nettipaneeleillaan, joilla ei ole asiallisen tutkimuksen kanssa yhtään mitään tekemistä.

Osallistuin taannoin banner-mainoksen "Tienaa rahaa vastaamalla kyselyihin" -pohjalta (sillähän saa tunnetusti hyviä ja edustavia otantoja) Research Now -nimisen brittilafkan kyselypaneeliin, joka on suomennettu nimellä Mielipidetutkimus, joka varmaan kuulostaa riittävän neutraalilta ja puolueettomalta tekemään laadukkaita kansainvälisiä markkinatutkimusprojekteja. Tässä joitakin helmiä mitä vastaan on sieltä tullut...

Yhtiön asiakkaat ovat järjestään isoja, monessa maassa toimivia yrityksiä, jotka haluavat markkinatietoa eri maiden kysynnästä omille tuotteilleen. Mutta ilmeisesti on kysytty ensin tarjous jostain oikeasta markkinatutkimusyrityksestä, josta hinta tutkimusprojektille on ollut kymmenkertainen, ja sitten säästetty rahat ottamalla "sama palvelu" näennäisesti tältä Research Now -nettipuljulta, joka mainostaa tarjoavansa nettikyselyitä ja tiedonkeruuta edullisesti ympäri maailman, mm. 20 eri Euroopan maasta:
http://www.researchnow.co.uk/

Ehkä tutkimuksen tilaajina on sitten myös markkinointi-ihmisiä, jotka eivät ymmärrä tutkimuksista mitään, mutta luulisi, että ostajakin joskus hämmästelee edes tutkimusten tuloksia, joissa ei voi olla päätä eikä häntää, kun ottaa huomioon miten tulokset on saatu kokoon.

Mielipidetutkimus

"Meillä on kysely 12-18 koiras vuotiaalle lapsellesi"

Näin minua lähestyi Mieliepidetutkimus äskettäin sähköpostillaan. Ilmeisesti vastaajaksi olisi haluttu 12-18-vuotiaita poikia, mutta kun yhtiössä ei ole yhtään suomenkielistä työntekijää, niin varmaan Google-kääntäjän tai jonkin netin näppärän käännöskoneen avulla oli tuo käännös saatu aikaan. Mielenkiintoinen tapa säästää tutkimuksissa on juuri tuo, että yhtiö tarjoaa tutkimuksia 20 eri maassa Euroopassa, mutta yhtiössä ei ole yhtään paikallista, tässä tapauksessa suomenkielistä työntekijää, ja käännökset tehdään netin käännöskoneiden avulla. Voi olla että pikkuisen heikentää tutkimustenkin tasoa... Mutta halpaa on!

Kun osallistuin Mielipidetutkimus-paneeliin, täytin taustalomakkeen, jossa kysyttiin normaaleja sosiodemografisia taustamuuttujia. Kysely oli täynnänsä sellaisia virheitä, ettei sen laatija olisi läpäissyt opistotason alkeiskurssia kyselyiden laatimisesta. Sellaisia pikku virheitä oli kyselyyn päässyt sattumaan, että vastausasteikoista puuttui välistä vaihtoehtoja, tai vaihtoehdot eivät olleet toisensa poissulkevia. Osa virheistä selittyi käännösvirheistä. Mahtaa tulla hienoja tuloksia, kun jo kyselyiden taustatietolomakkeissa on alkeellisia kömmähdyksiä...

Luetko sarjakuvia päätelaitteelta, Internetistä vai paperimuodossa?

Tuorein kysely, jonka täytin, koski kannettavia lukulaitteita, joilla pystyy lukemaan esim. kirjoja elektronisessa formaatissa. Lomakkeen täyttö etenikin suht sujuvasti, kunnes puolivälin jälkeen tuli vastaan pitkä patteristo, jossa pyydettiin vastaamaan, missä formaatissa minulla on tapana lukea seuraavia asioita, kuten uutiset, talousuutiset, erilaiset kirjat, aikakauslehdet jne.

Jokaisen asian kohdalle pyydettiin merkitsemään vastausvaihtoehto, joita olivat 1) Internetistä, 2) kannettavasta lukulaitteesta tai 3) paperiformaatista. Homma eteni hyvin, kunnes tuli vaihtoehtoja, joita en lainkaan lukenut, esimerkiksi sarjakuvat. No, en laittanut rastia mihinkään kohtaan, koska en niitä lue, ja pari muuta vastaavaa kohtaa jäi myös ilman vaihtoehtoa.

Arvaat oikein, tietenkin lomake oli ohjelmoitu niin, että jokaiseen kohtaan oli pakko vastata jokin annetusta kolmesta vaihtoehdosta, muuten tutkimus ei jatku. Eli minun olisi pitänyt merkitä lukevani joko paperiformaatissa, netistä tai lukulaitteesta jokaista asiaa, myös sellaisia, joita en koskaan lue! Ainoa tapa päästä jatkamaan lomaketta olisi siis ollut merkitä jokin annetuista kolmesta vaihtoehdosta, tai sitten valita patteriston alariviltä vaihtoehto, joka oli negaatio kaikille kohdille - laitoin siis rastin sinne, jolloin ilmoitin, etten lue Internetistä, lukulaitteesta enkä paperilta mitään, koska ne kategorisesti sulkivat kaikki vaihtoehdot.

Mikäs siinä, siitä sitten eteenpäin, ja 5-10 seuraavaa sivua olivat samanalaisia. Ilmoitin siis joka kohtaan, etten lue Internetistä, paperilta tai lukulaitteelta mitään, koska se oli ainoa mahdollinen vaihtoehto päästä eteenpäin ilman, että olisi valehdellut lukevansa esimerkiksi sarjakuvia tai lastenkirjoja...

Laitoin sitten tutkimuksen jälkeen palautetta, että mahtaa tulla mielenkiintoisia tutkimustuloksia, kun lomake pakotti vastaamaan tietyllä tavalla, kun vaihtoehto "en lue kyseistä lajia" puuttui kokonaan...

Palautteeseen ei tietysti koskaan vastattu, mutta on siinä mahtanut olla ihmettelemistä Amazonilla tai kuka lie ollut tutkimuksen teettäjä, kun on lukenut tutkimuksen tuloksia, että kylläpäs Suomessa on eriskummallisia ihmisiä.

Paneeliin liityttyäni puoli vuotta sitten Mlielipidetutkimus.com on lähestynyt minua 33 kertaa erilaisilla kyselyillä, joten heillä tosiaan riittää siis asiakkaita, jotka haluavat selvittää markkinatilannetta myös Suomessa. On todella mielenkiintoista ollut katsella, minkä kokoluokan monikansallliset yritykset luottavat tämän tason humpuukimaakareihin, ja tekevät sitten merkittäviä investointipäätöksiään näiden "tutkimustietojen pohjalta". Minusta olisi parempaa rahansäästöä ostaa tikkataulu ja tikat, jonka pohjalta tulisi vähintäänkin yhtä luotettavaa ennustetta.

Researchnow


Kauppalehden kohu-uutinen: Netti kaiken pahan syy, osa 437

Maanantain 1.2.2010 Kauppalehden etusivulla uutisoitiin kissankokoisin kirjaimin, miten "Yrittäjät kiertävät veroja netissä". Ja ingressinä "Moni yrittäjä on sortunut myymään tuotteitaan pimeästi verkkohuutokaupoissa".

Varsinainen sisäsivujen uutinen oli lähes aukeaman kokoinen ja otsikoitu:
YRITTÄJÄT MYYVÄT TUOTTEITAAN VERKOSSA OHI KIRJANPIDON

Eihän siinä mitään, uutisessa oli varmasti jotain perääkin siinä mielessä, että verotarkastusyksikön ylitarkastaja kertoi, että viranomaisille oli lähetetty 600 ilmiantoa Huuto.net-myyjistä, jotka ovat olleet yrityksiä, jotka ovat pyrkineet myymään kuluttajille tuotteitaan yksityishenkiöinä ja pyytäneet maksusuoritukset omille tileilleen, ei yrityksen tilille.

Mutta miten tämä kaikki nyt taas onkin netin syytä?

"Verkkohuutokauppa mahdollistaa sen, että tulot eivät näy yrityksen kirjanpidossa", kertoo Kauppalehti!

Tuota lausetta on todellakaan ymmärrä. Eikö siis myyntituloja verkon ulkopuolella voi ihan yhtä hyvin jättää kirjaamatta kirjanpitoon - tai suoraan sanoen - eikö verkon ulkopuolella se ole itse asiassa monin verroin helpompaa, kun mitään dokumentointia asiasta ei välttämättä jää sen enempää myyjälle, ostajalle kuin millekään kolmannelle osapuolelle (verkkopalvelun ylläpitäjä kuten Huuto.net)!

Koko juttu on kirjoitettu siihen sävyyn, että kaikki verkkokaupankäynti - ja erityisesti verkkohuutokauppa on moraalitonta "pimeätä kauppaa", johon juuri siis verkko antaa mahdollisuudet. Toimittaja on haastatellut mm. sisustusliikkeen edustajaa, joka kommentoi, että "moraalini ei anna periksi" verkossa myymistä. "Asiakkaat tietävät, kenen tuotteita saa netistä halvemmalla kuin myymälästä".

Siis mitä mitä? Jos tuotetta saa halvemmalla netistä kuin kivijalkakaupasta, sen täytyy olla "pimeätä", veronkiertoa, laitonta, ja jos ei laitonta niin ainakin moraalitonta!

Täysin käsittämätön uutinen ja ennen muuta toimittajan asenne. Tällaisilla vääristelevillä roskajutuilla nimenomaan leimataan rehellisetkin verkkokauppiaat "moraalittomiksi veronkiertäjiksi", jotka törkeästi myyvät tuotteitaan halvemmalla kuin kivijalkakaupassa... Puhumattakaan, jos joku yrittäjä myy tuotteitaan verkkohuutokaupoissa. Siinä täytyy olla jotain vilpillistä, ilman muuta!

Luulen tietäväni, mistä puhun. Minulla oli äänilevyjen kivijalkakauppa yli kymmenen vuoden ajan Helsingin ydinkeskustassa. Kirjanpito oli sitä, että kuulakärkikynällä merkittiin suttupaperille päivän myydyt levyt, ja ilalla naputettiin tietokoneelle myynti inventaarioon ja kuukauden päätteeksi kirjanpitoon. Ei olisi ollut järin vaikeaa jättää silloin tällöin levy tai kaksi kirjaamatta kirjanpitoon, eikö totta? Kun olet vieraillut Helsingin kapakoissa ja lounaspaikoissa viime vuosina, niin kuinka usein olet huomannut, että myyntiä ei ehkä lyödäkään kassaan, tai joskus lyödään ja joskus ei...

Miten tilanne muuttui, kun suljin kivijalkakaupan? Myyn levyjä nyt eBayssa, maailman suurimmassa verkkohuutokaupassa, joka on listattu NASDAQ-pörssiin, työllistää 11.000 ihmistä, ja vuotuinen liikevaihto yli neljä miljardia dollaria (lähde: Wikipedia). No, nyt levyjä menee viikottain ei pelkästään pääkaupunkiseudun musa-faneille, vaan ympäri maailmaa, vakioasiakkaita Australiasta, Brasiliasta, Turkista, Etelä-Afrikasta, ja kaikkialta Euroopasta. Ja yllätys yllätys - pystyin laskemaan levyjen hintoja, kun ei ole enää kiinteitä kuluja kivijalkamyymälän vuokrasta, ja tarve käyttää ulkopuolisia myymäläapulaisia verkkokaupan myötä poistui.

Entä sitten se myynnin dokumentointi? Kaikista myynneistä tulee paitsi sähköpostivahvistukset, ne voi myös listata admin-liittymällä eBay-sivultaan, tai tarkistaa PayPalista (jonka eBay omistaa) maksusuorituksista. Jokainen transaktio on siellä minuutin tarkkuudella, sentteineen, maksajatietoineen ja tuotetietoineen, mistä maksettu.

On edelleen täysin yrittäjän omasta rehellisyydestä kiinni, kuinka huolellisesti kirjaa kaikki myynnit omaan kirjanpitoonsa, ja jättääkö perusteellisesti listatuista dokumentoinneista huolimatta osan myynneistä kirjaamatta. En todellakaan tajua, miksi "verkkohuutokauppa" on tässä se "rikollisuuden mahdollistaja", siis syyllinen, eikä se yrittäjä, joka jättää myyntinsä kirjaamatta. Siis miten "verkkohuutokauppa" ylipäänsä mahdollistaisi tässä jotakin veronkiertoa, joka ei verkon ulkopuolella olisi mahdollista?

Oma väitteeni on, että myynnin kirjaamatta jättäminen - siten että myyntitapahtumasta nimenomaan ei jää mitään dokumenttia mihinkään - olisi sata kertaa helpompaa verkon ulkopuolella, kuin netissä, jossa jokaisesta transaktiosta syntyy meilejä, lokitietoja, kirjauksia jättimäisten verkkohuutokauppojen järjestelmiin. Huuto.netin tuotepäällikkö kertoo Kauppalehden uutisessa, että "Meille tulee viikoittain kyselyjä verottajalta, ja annamme kauppiashistoria- ja muut tiedot".

Siis: täytyy olla todellinen idiootti, jos juuri isossa verkkohuutokaupassa yrittää moista veronkiertoa, koska se on varmin tapa jäädä asiasta kiinni. Jos taas yrittäjän omassa kivijalkakaupassa jää myyntitapahtuma kassaan naputtamatta, tai buukkaa kirpputorilta myyntipöydän, ja myy tavaransa siellä satunnaisille ohikulkijoille, kuka on dokumentoimassa ja toimittamassa myyntitapahtumia ja "kauppiashistoriaa" viranomaisille? Ei kukaan, eli verkon ulkopuolella pimeä kauppa on monin verroin helpompaa, ja verkkohuutokauppa EI TODELLAKAAN MAHDOLLISTA - kuten toimittaja idioottimaisesti väittää - että "tulot eivät näy kirjanpidossa". Kyllä se on ihan itse se yrittäjä, joka sen mahdollistaa, mutta verkossa hän jää siitä varmemmin kiinni, kuin verkon ulkopuolella!

Mutta näin sitä printti taas tapansa mukaan hyökkäilee verkon kimppuun, klassiseen "nettiraiskaaja", "nettimurhaaja", "nettipommi"-lokajournalismin tapaan, jossa raiskaukset, murhat ja pommi-iskut ovatkin netin, ei rikollisten tekijöidensä syytä...

Seuraavaa Kauppalehden juttua vaikkapa nettijäätelönsyönnistä kesällä, ja miten se mahdollistaa lihoamisen, odotellessa.

- Ismo Tenkanen


Menestyvä verkkokauppa pelkällä teknologialla?

Olen mielenkiinnolla seurannut verkkokaupan ympärille virinnyttä liiketoimintaa, miten kukin palveluntarjoaja esittelee omaa palveluaan kuin avaimena automaattiseen menestykseen aloitteleville tai jo hieman pidemmällekin ehtineille verkkokauppiaille. Milloin kerrotaan, että pelkkä verkkokauppaohjelmisto on "mainosmies, joka hoitaa myyntipuheen puolestasi" tai suorastaan tarjoaa "myyntitykin, joka tekee myyntityötä puolestasi - joka päivä, väsymättä ja puoli-ilmaiseksi". Hakukonemarkkinoijat kauppaavat klikkipaketteja, joissa tarjotaan "tuhat kontaktia 800 eurolla", mutta eivät usein halua ottaa mitään vastuuta siitä, mitä näille kontakteille tapahtuu - tai kuinka laadukkaita kontaktit ovat.

Hakukoneoptimoijat puolestaan lupaavat, että satsaamalla pelkästään hakukoneoptimointiin eli luonnollisten hakutulosten parantamiseen, saavutetaan paremmat tulokset kuin millään markkinointitoimilla. Linkkikauppiaat lupaavat, että he hoitavat hakemistolinkeillään verkkokaupan hakutulosten kärkeen, ja mainostavat jopa varmoja kärkisijoituksia tai kuinka paljon lisäliikennettä he kykenevät generoimaan verkkokaupalle. Web-analyytikot muistuttavat, että on tärkeää, että verkkokauppaan saatu liikenne konvertoituu kaupoiksi, ja lupaavat parantaa konversiota. Maksutapoja markkinoivat kertovat, miten konversiot paranevat ja myynti kasvaa, kun asiakkaalla on laajat valikoimat maksutapoja, mahdollisuus ostaa velaksi tai laskua vastaan. Sosiaalisen median puolestapuhujat vannovat word-of-mouthin ja sen nimeen, että kuluttaja uskoo vain toista kuluttajaa, ei koskaan mainosta. Eihän rationaalinen ihminen toimi mainosten orjana, "minuun ei ainakaan mainonta vaikuta - sillä ostan pelkkiä merkkituotteita". Ja niin edelleen.

Vastaavasti luin läpi Seppo Vehmaksen kirjan "Perusta menestyvä verkkokauppa". 320-sivuisen kirjan ylivoimainen enemmistö keskittyy liikeidean ja "mitä voisin myydä verkossa" -ajatuksen työstämisestä teknologiaksi, ohjelmistoratkaisujen valintaan ja sähköisen kauppapaikan ja sen järjestelmien pystyttämiseen. Verkkokaupan markkinointiin ja "kriittiseen näkyvyyteen" päästään vasta sivulla 191, jolloin - aivan oikein - todetaan, että "markkinointi on perusedellytys liiketoiminnan käynnistämiselle verkossa. Ilman markkinointia ei uudessa verkkokaupassa ole yhtään asiakasta. Ja markkinointia tulee jatkaa pitkäjänteisesti kunnes on saavuttanut kriittisen näkyvyyden." Eli sitten se voidaankin siis lopettaa, sillä sitten "verkkokauppa kasvaa orgaanisesti". Kuinkahan moni verkkokauppa on nyt sitten saavuttanut sellaisen kriittisen pisteen, että markkinointi on voitu lopettaa! Niin, tulee mieleen, että miksi ihmeessä Suomen suurimmat mainostajat vielä edelleen mainostavat - eikö ne tomppelit ole vieläkään saavuttaneet tätä "kriittistä pistettä", ja huomanneet miten kauppa kasvaa orgaanisesti...

Ja sitten kun kirjassa vihdoin käsitellään verkkomainontaa - yhden sivun verran 320-sivuisessa kirjassa - niin todetaan lakonisesti, että "verkkomainonnassa suurin riski on maksaa väärin kävijäprofiilista. Mainoksen saattaa avata valtava joukko ihmisiä, mutta semmoisia, jotka eivät ole kiinnostuneita mainostajan tuotteista tai eivät ole maksukykyisiä. Mitään takeita mainostamisen muuttumisesta myynniksi ei tietenkään ole". Päätelmänä on, että "hakukonemarkkinointi on turvallisempaa, koska valitsemalla oikeat hakusanat voidaan olla suhteellisen varmoja, että mainoksen avanneet kävijät ovat oikeaa kohderyhmää".

Eipä paljoa ole näistä insinööri/teknologia-vetoisista kirjoista neuvomaan verkkokauppiasta markkinoinnissa. Jos ei kirjoittaja ymmärrä edes banner-mainonnan ja hakukonemarkkinoinnin erilaista roolia ja tavoitteita, puhumattakaan että tuntisi verkkomainonnan nykyisiä ostotapoja ja mahdollisuuksia sekä keinoja kontrolloida kävijäprofiilia, niin olisi ehkä kannattanut jättää markkinointi-jakso kokonaan väliin, ja keskittyä puhtaasti teknologiaan ja järjestelmiin, joissa kirjoittaja onkin kiistatta asiantuntija.

Äskettäin ilmestyi Kreditorin julkaisema varsin mainio E-kaupan Lehti, jossa myös eri palveluntarjoajat kertoivat ja mainostivat ratkaisujaan avaimina verkkokaupan menestykseen. Artikkelissa "Verkkokauppa taantuman kourissa" oli haastateltu lukuisia verkkokauppiaita, ja kyselty myynnin kehityksestä taantuman aikana, ja millä taantumaa on taklattu. Huomion arvoista oli  toimittajankin loppukaneetiksi nostama: "useissa vastauksissa korostui erilaisten kampanjoiden positiiviset kokemukset". Ei ollut siis myynnin kasvattajaksi verkkokauppaohjelmisto, ei logistiikka, ei maksujärjestelmä, ei käytettävyys, eikä konversio-prosentin parantaminen, vaan yksinkertaisesti markkinointikampanja...

Eli niin tärkeitä yksittäisiä osa-alueita kuin esimerkiksi Web-analytiikka, sivuston optimointi luonnollisten hakutulosten kohentamiseksi, käytettävyyteen liittyvät tekijät, maksutavat jne ovatkin, niin eivät ne yksin riitä verkkokaupan myynnin kasvattamiseen. Kyllä markkinointia tarvitaan, ja jokainen, joka puhuu vain yksittäisen kanavan autuaaksi tekevästä vaikutuksesta, ei ymmärrä, mikä on kyseisen kanavan rooli verkkokaupan markkinoinnissa ja myynnin kehittämisessä.

Yksin vilkaisu vaikkapa Snoobin kävijäseurantaraportin etusivunäkymään, kohtaan "sisääntulotavat", avaa ummikollekin sen, mistä online-lähteistä oma verkkokauppa liikenteensä kerää. Tuleeko se liikenne hakukoneista (ja jos tulee niin maksetuista kampanjoista vaiko luonnollisista hakutuloksista), hakemistoista, yhteisöistä, linkkisivuista, mainoksista vai pelkästään käyttäjien kirjoittamista osoitteista selaimen osoitekenttään. Tunnettuus pitää olla jo varsin kovaa tasoa, että enemmistö kävijöistä löytää verkkokaupan spontaanisti ja päättää kirjoittaa verkkokaupan osoitteen suoraan selaimeensa. Ja kun katselee eri lähteiden osuuksia, saa hieman perspektiiviä siihen, mistä myös liikenteen ja ennen muuta myynnin kasvu saadaan - tai ylipäänsä on mahdollista saada - aikaan.

Web-analytiikka esim. Snoobin kaltaisella ohjelmistolla valaisee hyvin, mikä on eri lähteiden rooli markkinoinnissa, oikein toteutettuna aina kauppaan asti, mutta tyypillisesti vain online-lähteistä. Entä kun markkinoinnissa on käytetty offline-medioita? Jos kampanjassa käytettiin useampaa eri mediaa, mikä oli kunkin niistä vaikutus sivuston liikenteeseen - entä myyntiin? Miten kytkeä myös offline-mainontaan elementtejä, jotta niiden tehokkuutta voidaan paremmin mitata - ettei tarvitse puhua pelkistä huomioarvoista?

Tällaisia asioita me analysoimme työksemme eri kokoisille mainostajille. Siinä äkkiä ropisee haaveet yhden marginaalisen markkinointitoimenpiteen autuaaksi tekevästä vaikutuksesta. Kyllä markkinointi on verkkokaupallekin kokonaisuus, jossa eri osaset on integroitava yhteen, ja ymmärrettävä, mikä on yksittäisten toimenpiteiden rooli. Ikävä kyllä oikoteitä ja hokus pokus -temppuja menestykseen ja myynnin jyrkkään kasvuun ei juuri ole. Mutta systemaattisella työllä ja tulosten analysoinnilla markkinointia voidaan paljon parantaa ja sen kustannustehokkuutta kasvattaa. Osa näistä keinoista, joilla myyntiin voidaan vaikuttaa, ei vaadi edes mediapanostuksia.

Mutta kivahan se olisi, jos pelkkä teknologiainvestointi tosiaan toisi verkkokauppaan tuon Sopranon mainostaman "myyntitykin, joka tekee myyntityötä puolestasi - joka päivä, väsymättä ja puoli-ilmaiseksi"...

- Ismo Tenkanen


Miksi ROI-laskentaa edellytetään vain verkkomainonnalta?

Olen viime viikkoina kuullut useammaltakin median edustajalta valitusta siitä, että miksi juuri verkkomedialta vaaditaan, että markkinointipanostuksen pitää tulla välittömästi takaisin, kun ei sitä edellytetä sitten muilta medioilta kuten TV- tai printtimainonnaltakaan.

Hyvä kysymys. Mutta en ole varma tykkäävätkö mediat vastauksesta.

Tulevaisuus on nimittäin siinä, että tuota kustannustehokkuutta - investoinnille aitoa tuottoa - odotetaan yhä enemmän jatkossa myös muulta mainonnalta, siis KAIKELTA mainonnalta. Ja jo pelkästään se, että näitä markkinointipanostusten ROI (Return On Investment)-laskelmia aletaan tehdä yhä laajemmin, johtaa myös siihen, että panostuksia tullaan siirtämään mediasta toiseen. Kukin voi vain arvailla, mikä on tässä pelissä media, joka menettää ja mikä on media, joka voittaa, kun mediakakun siivuja viipaloidaan uusiksi.

IAB:n verkkomedian aamussa http://www.iab.fi/index.phtml?page_id=1054&navi_id=1054 pohdittiin teemalla "Mitattava ja toimiva verkkomainonta" tietenkin digitaalisen markkinoinnin ROI-mallinnusta. Kun sitten luennoijalta kysyttiin, miten vastaavaa tehdään offline-median osalta, vastaus oli jotakin sen suuntaista, että ei sitä tee kukaan Suomessa, koska se maksaa miljoonia tms.

Näin tylysti asia ei kuitenkaan ole. Erilaisia mallinnuksia ROI-laskelmiksi tehdään varmasti kaikissa isoissa mediatoimistoissa monimiljoona-asiakkaiden tileihin, ja laskelmissa ovat todella mukana muutkin mediat kuin verkkomedia. Ja toisin kuin usein väitetään, ekonometrisissä mallinnuksissa on erikseen "short term" ja "long term"-vaikutukset, eli markkinointipanostuksen ei oleteta tuottavan "heti" panostustaan takaisin, vaan lasketaan miten eri mediat ja kampanjat ovat esim. vuositasolla vaikuttaneet asiakkaan myyntiin.

ROI

Se, miksi digitaalinen markkinointi on ROI-laskennassa usein se, joka voittaa medioiden välisen kustannuustehokkuus-vertailun, perustuu tietenkin moneen asiaan, kuten:
1) digitaalista markkinointia käytetään usein myynnin generointiin, ei niinkään brandi-mainontaan esim. tunnettuuden kasvattamiseen tai tuoteominaisuuksien vahvistamiseen
2) digitaalisessa markkinoinnissa mittaaminen ja ROI-laskenta on verraten helppoa verrattuna offline-mainontaan, jossa linkki mainonnan ja ostotapahtuman välillä on vaikeampi todentaa
3) digitaalisessa markkinoinnissa on hyvin yleistä, että ROI-laskenta osoittaa digitaalisen markkinoinnin tuovan panostuksen asiakkaalle takaisin merkittävästi lisääntyneenä myyntinä 

Haastavaksi ROI-laskennan tekee tietenkin se, että "liikkuvia osia" eli erilaisia muuttujia on paljon, ei vähäisimpänä luovan ratkaisun laatu eli mainoksen sisältö ja toteutus. Ja mediat klassisesti toitottavat sitä, että eivät he voi ottaa vastuuta mainonnan toimivuudesta, he tarjoavat vain kontakteja ja oikeata ympäristöä mainostajan viesteille. Jos siis mainos ei toimi, niin vika ei ole mediassa, vaan mainoksessa. Toki asia on näinkin, mutta siitä huolimatta on myös huomattavia eroja siinä, miten SAMA mainos toimii joissain medioissa paremmin ja toisissa huonommin. Jolloin mediatoimisto on hyvä kumppani mainostajalle tekemään näitä vertailuja, ja analysoimaan sitä, mitkä mediat toimivat paremmin ja mitkä huonommin viestin perille viennissä.

Kaikki mediat puhuvat toki omansa puolesta, miksi mainostajan pitäisi laittaa markkinointipanostuksensa juuri heidän mediaan. Mediatoimisto on tässäkin hyvä puolueeton osapuoli - edellyttäen, että mediatoimiston ansaintalogiikka ei ole rakennettu siten, että mediatoimisto saa eniten palkkioita siitä, että mitään optimointia ei tehdä. Ja vaikka ROI-laskelmilla on helppo osoittaa, että jokin media on tehokkaampi kuin toinen, usein niitä kaikkia eri medioita tarvitaan, sillä harmillisen usein on niin, että se media, joka tuottaa prosentuaalisesti parhaan investoinnin panostukselle, on kontaktimääriltään niin pieni, että sillä ei saada lisämyyntiä euroina kuin norosia siitä, mitä jollain selvästi isomman yleisön tavoittavalla medialla. Ja kun niitä palkkoja ei edelleenkään voida maksaa prosentteina - ei edes ROI-prosentteina - vaan tarvitaan niitä euroja, niin siksi harvoin voidaan tehdä sen tyyppisiä suosituksia mainostajalle, että laita kaikki markkinointirahasi yhteen mediaan.

Ei, vaikka sen yhden median ROI-prosentti olisi 2500...

- Ismo Tenkanen