Sosiaalinen media

"Some on ihmiskauppaa ja myy käyttäjänsä mainostajille"

Kuuntelin tänään mielenkiinnolla Ylen sivuilta radio-ohjelman "Mikä maksaa", jossa tämänkertainen jakso oli otsikoitu "Sosiaalisen median bisnes". Ohjelmassa oli Ylen toimittajan haastateltavana kaksi erinomaista somen asiantuntijaa, Zeelandista kollegani Janne Saarikko sekä Elli Tuominen Kuriosta. Mainiosti nämä some-gurut malttoivat toimittajan provosoivista väitteistä huolimatta mielensä ja asiantuntevasti ja kiihkottomasti valottivat sosiaalisen median maailmaa ja toiminnallisuuksia hyvin monipuolisesti.

Toimittajan lähtökohta vain oli kuin jostain keltaisen lehdistön likasanko-journalismin pohjilta, hänen oma lähtökohtansa kun ruokki kaikkia mahdollisia valheita, joita perinteinen media on niin mielellään lietsonut tästä "pelottavasta" somesta, joka syö perinteisen median mainostuloja... Ensinnäkin, hän yritti aluksi luoda mielikuvaa, että "somessa kaikki on mahdollista" (ikään kuin se olisi täysin lakien ja säädösten ulkopuolella), ja ihmiset, jotka typeryyttään sinne someen menevät itsestään tietoja paljastamaan, ovat kaikki täysin vapaata "kauppatavaraa".

Sananmukaisesti toimittaja esitti, että somehan on kuin "ihmiskauppaa, se myy nämä ihmiset maailmalle" kenelle tahansa halukkalle, eli someen menevä myy omat tietonsa palvelulle kauppatavaraksi...

Eikö perinteinen media sitten "myy ihmisiä" ihan samalla tavalla?

Mutta miten tämä nyt eroaa mistä tahansa mediasta, joka tarjoaa ilmoitustilaa? Mistä nämä perinteisen median toimittajat ovat nyt saaneet päähänsä, että juuri sosiaalinen media ja ainoastaan some "kauppaa ihmisiä" - yhtään sen enempää kuin Helsingin Sanomat "kauppaa ihmisiä", eli tarjoaa yleisönsä kontaktoitavaksi mainostajille? Kautta vuosikymmenten mediamyyjät ovat kiertäneet mainostajien luona kertomassa, miten tietty lehti, tv-kanava tai radiokanava - tai ulkomainoskyltti - tavoittaa juuri mainostajalle tärkeät ihmiset. Onko siis ulkomainos-tilan kylttikauppias hänkin "ihmiskauppias", joka myy ohikulkijoiden sieluja;-)

Eikö perinteinen (verkko)media myy avainsanakohdennusta?

Toimittajan erityinen kauhuvisio oli se, että somessa "isoveli lukee kaiken mitä kirjoitamme ja tarjoaa sen mainostajalle".  Öh, miten tämä nyt liittyy someen, koska sama kohdentamismahdollisuus on kaikessa verkkomediassa. Esimerkkinä mainittiin ohjelmassa verkkokauppa, jossa jos ostos jää kesken, niin ostajalle voidaan lähettää (verkkomediassa) mainosviesti, jonka avulla hänet houkutellaan takaisin ostoksille - ns. retargeting. Aivan, mutta miten tämä olisi mitenkään somen erityispiirre - kun ko. kohdentamispalvelun saa mainostaja ostettua mihin tahansa esim. printtilehden verkkosivustoon Suomessa, eli siis esimerkiksi myös Helsingin Sanomien verkkopalveluun.

Vastaavasti avainsana-perusteinen mainonta, eli jos kirjoitan tai luen vaikka Gmail-viestissä Pariisin matkasta, niin todennäköisesti rinnalle ilmestyy Google-mainos Pariisin lennoista ja hotelleista. Eli toimittaja painajaisvisio, miten "isoveli lukee mitä kirjoitamme", ja rinnalle ilmestyy mainos, ei ole suinkaan mikään Somelle tyypillinen ominaisuus, vaan avainsana-kohdentaminen onnistuu vaikkapa missä tahansa mediassa, jossa on Googlen mainospaikkoja...

Miksi mainosviestien kohdentaminen olisi pelkästään kielteinen asia?

Haastatelluista asiantuntijoista Janne yritti sentään hieman kyseenalaista toimittajan luomaa kauhuvisiota ja "avaruusajan" vakoilumentaliteettia siitä, että mainonnan kohdentaminen viestien perusteella olisi välttämättä kielteinen asia. Verkkomedian kohdennushan nimenomaan mahdollistaa relevanttien mainosviestien esittämisen kuluttajalle. Eihän mikään ole sen ärsyttävämpää kuin miehen katsella televisiosta tamponimainoksia tai koirattoman katsella koiranruokamainoksia, kun niitä esim. suorasta tv-lähetyksestä ei pysty skippaamaan. Kun netissä on mahdollista kohdentaa mainosviestejä lukijan intressien mukaisesti, niin miksi tämä olisi välttämättä pelkästään kielteinen asia? Janne mainitsi, miten somessa ihmiset ovat tottuneet siihen, että heille tarjotaan mainoksissa asioita, joista he itse ovat kiinnostuneita. Ja että "kaikki markkinointi ei ole pahaa", vaan on myös hyvä asia, että markkinointia voidaan kohdistaa juuri heille, jotka voivat olla mainostajan palveluista kiinnostuneita.

Mutta näinhän printtimaailmakin on kautta historian pyrkinyt toimimaan. Sanomalehden talous-, urheilu-, ruoka- ja kulttuurisivuilla on aihepiirin mukaisia mainoksia, samoin eri aikakauslehdissä on juuri lehden aihepiirin ja lukijakunnan mukaisia mainoksia. Ylen toimittajan logiikan mukaisestihan tämä olisi lukijoiden härskiä kauppaamista mainostajille - "talousasioista kiinnostunut ihminen on hävyttömästi kaupattu" vaikkapa sijoitusrahastomainostajalle! Internetissä ja somessa on median palveluntarjoajalla vain aiempaa enemmän tietoa lukijoista, ja paljon hienovaraisempia kohdennusmahdollisuuksia. Esimerkiksi kun olet Facebookiin kirjannut harrastuksiisi golfin ja matkailun - saat niihin aihepiireihin liittyviä mainoksia. Kuinka härskiä ihmiskauppaa tämä onkaan - siis ihan yhtä härskiä, kuin golf-välinemainostajalle on ostaa ilmoitus golf-lehteen...

Kauhuskenarioista hyödylliseksi kanavaksi tavoittaa asiakkaat kaksisuuntaisesti

Mitä pidemmälle ohjelma eteni, sitä tyhjemmäksi kävivät toimittajan inttämiset somen kauhuvisioista ja "ihmiskaupasta". Yhtäkkiä some olikin vain nopeasti arkipäiväistyvä kanava markkinoijallekin tavoittaa hänelle tärkeät asiakkaansa, ja monessa mielessä parempi, kuin ne vanhat, perinteiset ja vain yksisuuntaiset kanavat. Mitkä mahdollisuudet some kaksisuuntaisena mediana tarjoaakaan paitsi oman markkinointiviestin tuputtamiseen, myös asiakkaiden kuuntelemiseen, ja sitä kautta tuotekehitykseen, kuten haastateltu Valion some-spesialisti kuvaili. Sekä toisaalta somen tarjoama mahdollisuus siihen, miten asiakkaat myös suosittelevat mainostajan palveluja tai tuotteita toinen toisilleen - jos kohta voivat myös moittia tuotteita tai palveluita.

Lisäksi haastatellut asiantuntijat mainiosti toivat esille sen, miten some tarjoaa ansaintamahdollisuuksia myös yksittäisille kuluttajille, ei pelkästään somen kehittäjille ja mainostajille, jotka somen mainonnan kohdennusmahdollisuuksia hyödyntävät.

- Ismo Tenkanen


Some-mittaamisen perusteet: mittaa tavoitteiden toteutumisia

Sosiaalisen median mittaamisesta on tullut paljon puhuttu aihe markkinointiväen keskuudessa. Paljon on viime aikoina kritisoitu myös sitä, ettei some-mittareita ja -mittauksia ole, eikä ole voitu todentaa yrityksen saavuttamaa hyötyä sosiaalisessa mediassa mukanaolosta. Ikävä kyllä ilmaista dataa ei ole, eikä sitä voi olettaa saavansa ilmaiseksi sosiaalisen median ylläpitäjältäkään.

Lähtökohta: mitkä ovat tavoitteet?

Kuten kaiken markkinoinnin tuloksellisuuden mittaamisen, myös sosiaalisen median mittaamisen tulee lähteä tavoitteista. Miksi yritys on lähtenyt mukaan sosiaaliseen mediaan - mitä sillä on tavoiteltu?

Väittäisin itse, että kyvyttömyys mitata sosiaalisen median tuloksellisuutta perustuu suurelta osin juuri siihen, että tavoitteita ei ole ollut, ne eivät ole olleet riittävän selkeät, tai on haettu pelkästään välillisiä tavoitteita: faneja, tykkäämisiä, jakamisia, rekisteröitymisiä, kilpailuvastaajia jne. Välillisiä tavoitteita on helppo keksiä loputtomasti, mutta kuten kaikissa markkinointikampanjoissa, välillisten tavoitteiden saavuttaminen ei välttämättä riitä mihinkään. Jos on kerätty x0.000 fania, tykkääjää, kilpailuvastaajaa, kävijää verkkopalveluun tms., niin entä sitten? Mitä hyötyä siitä oli yritykselle?

Mikä muuttui - vai muuttuiko mikään?

Ensimmäinen kysymys niin markkinointikampanjan kuin sosiaalisen median tavoitteiden määrittelyssä on se, että minkä asian halutaan muuttuvan tai parantuvan kampanjan tai sosiaalisen median myötä? Silloin oikea asia mitata tai tutkia on, muuttuiko tämä asia? Saavutettiinko kampanjalla tai sosiaalisen median avulla sitä, minkä haluttiin muuttuvan?

Usein kuulee sanottavan, että kaiken markkinoinnin lopputuloksena pitää mitata euroja tai myyntiä, mutta mainostoimistoihmiset ja brändi-strategikot muistuttavat, että on paljon myös muunlaisia kampanjoita ja tavoitteita kuin puhdasta myynninedistämistä. Esimerkiksi jos lanseerataan uusi automerkki tai malli, ensin pitää tehdä sitä tunnetuksi, saada potentiaaliset ostajat kiinnostumaan merkistä, nostamaan merkki niiden automerkkien joukkoon, josta lopullinen valinta tehdään, ja vasta sitten voidaan saavuttaa myyntiä. Ja kun on ostettu auto, kuinka uskollinen ostaja on merkille, entä kuinka halukas suosittelemaan sitä tuttavilleen?

Vanha kunnon AIDA-malli (Attention, Interest, Desire, Action) toimii sekä mainonnan että sosiaalisen median tavoitteiden asettelussa ja myös mittareiden määrittelyssä.  Yksi yritys voi tavoitella sosiaalisen median avulla tuotteen tunnettuuden kasvattamista, toinen tiettyjen ominaisuuksien liittämistä tuotteeseen, kolmas myyntiä, neljäs asiakasuskollisuutta. Yhden tavoitteen mittaaminen ei toimi kaikkien kohdalla. Olennaista on, että mitataan sitä, mitä tavoitellaankin.

Media ei mittaa puolestasi

Mainostaja on Suomessa kovin mukavoitunut siihen, että media maksaa mainonnan tehomittaukset, ja tähän perustunee myös valitus siitä, ettei sosiaalisen median mittareita ole. Ei niitä ole, jos ei niitä itse määrittele ja mittaa. Ei kukaan mittaa niitä puolestasi: ei Facebook, ei Twitter tai YouTube. Valitus siitä, että sosiaalisen median hyötyä ei ole pystytty osoittamaan yritykselle, on mainostajan omaa laiskuutta. Kukaan kun ei mittaa puolestasi ja anna ilmaisia tuloksia.

2000-luvun alussa olin Gallup-konsernissa luomassa Online Advertising -tutkimusta, jossa Suomen johtavilta merkkimainostajilta kysyttiin Internet-mainonnan tavoitteita. Järkyttävää oli huomata, että jopa liki puolet Suomen suurimpien mainosbudjettien markkinointipäättäjistä tunnusti, että mitään tavoitteita ei ollut määritelty. Ja jos oli, ne olivat lähes pelkästään välillisiä tavoitteita: näkyvyyttä, mainosnäyttöjä, klikkejä, vierailuja sivustolle tai mainoksen huomioarvoa. Toki näitä voidaan mitata kutakin, mutta se looginen jatkokysymys on: entä sitten? Mitä tällä huomioarvolla, näkyvyydellä, mainosnäytöillä, klikeillä tai saitin kävijöillä saatiin aikaan?

Internetissä on äärettömän helppo mitata noita välillisiä tavoitteita, ja sosiaalisessa mediassa laskea faneja, tykkääjiä, tai sosiaalisen median kautta omalle sivustolle saapuneita kävijöitä. Jälleen looginen jatkokysymys: mitä niillä saatiin aikaan?

Googlen malli: hyvä alku hyödyn mittaamiselle euroina

Google Analyticsin uudessa käyttöliittymässä on mukana myös sosiaalisen median mittaus. Olin ainakin itse positiivisesti yllättynyt sen logiikasta ja monipuolisuudesta. Odotin nimittäin etukäteen, että Google Analytics laskisi vanhan web-analytiikan mukaisesti pelkästään sitä, kuinka moni esim. Facebookista tai muusta sosiaalisen median palvelun kautta sivustolle tullut on klikin jälkeen tilannut jotain.

Käsittelen Googlen "Social Analytics"-mittausta tarkemmin toisessa blogissa, mutta todetaan tässä yhteydessä, että Google Analytics mahdollistaa sekä tavoitteiden itse määrittelyn, niiden euromääräisen arvottamisen, ja mikä tärkeintä: GA ottaa huomioon juuri sen, että sosiaalinen media ei useinkaan ole ostopolun viimeinen etappi ennen sitä ostotapahtumaa, mutta avustaa ostoprosessin aiemmissa vaiheissa! Ks. alla esimerkin tapauksessa: GA laskee paitsi suoraan some-palveluista kauppaan johtaneet klikit, myös kävijän aiemmat vierailut some-palvelujen kautta, ja myöhemmin tapahtuneen tilauksen. Ensimmäisiä oli tarkastelujakson aikana 36 kpl, jälkimmäisiä 80 kpl.

Some-mittaus

Sosiaalinen media vaikuttaa ostoprosessin aiemmissa vaiheissa

Google on ymmärtänyt sen, että sosiaalinen media vaikuttaa useimmiten ostoprosessin aiemmissa vaiheissa: herättää kiinnostuksen tuotteeseen tai palveluun, levittää tietoa siitä. Asiakas voi saada tietoa ja kiinnostua tuotteesta tai palvelusta sosiaalisessa mediassa, vierailla some-linkin kautta mainostajan sivustolla, mutta ostoa ei tarvitse tehdä suinkaan samalla sessiolla. Kävijä voi palata muutaman päivän päästä mainostajan sivustolle, ja tilata tuotteen. Kaikki tämä voidaan mitata.

Aivan kuten oikeaoppinen mainoskampanja-mittaus, Google Analytics huomioi siis paitsi viimeisen klikin, eli sen, mistä kävijä viimeksi tuli mainostajan sivulle ennen osto-/tilaustapahtumaa, myös kävijän aiemmat vierailut sosiaalisen median kautta. Kuitenkin olennaisena rajoittavana tekijänä GA:ssa on se, että Google tietää kävijän vierailleen esim. Facebookissa tai muussa some-palvelussa vain ja ainoastaan, jos kävijä on klikannut siellä olevaa linkkiä, joka on johdattanut kävijän mainostajan sivustolle.

Vielä parempi tietysti olisi, jos Havas Digitalin Artemis-mittauksen mukaisesti pystyttäisiin laskemaan kaikki altistumiset kampanjalle tai sosiaalisen median palvelulle, ja laskemaan, kuinka moni näistä päätyy haluttuun konversioon esim. 30 vrk aikana. Eli jos mittauksessa on koko sosiaalisen median palvelu, voidaan helposti laskea, kuinka moni siellä vierailleista päätyy tietyn aikajakson kuluessa haluttuun tavoitetapahtumaan. Vaikka kävijä ei koskaan klikkaisi mitään mainosta tai linkkiä somesta mainostajan sivustolle!

Erikseen kannattaa vielä painottaa sitä, että tämä laskenta ei missään tapauksessa rajoitu vain verkkokauppoihin ja muihin esim. matkailualan palveluihin, jotka myyvät palvelujaan verkossa. Kaikissa verkkosivustoissa on mahdollista määrittää tavoitetapahtumia, ja antaa niille myös euromääräinen arvo: esim. rekisteröityminen palveluun, tuote-esitteen tilaus, uutiskirjeen tilaus, yhteydenottopyyntö, videon katselu jne. Kaikista näistä kertyvää dataa voidaan käyttää hyväksi sille, että ajan myötä pystytään arvioimaan, kuinka moni esim. yhteydenottopyynnöistä tai esitetilauksista keskimäärin päätyy asiakkuudeksi.

Lopuksi toistan vanhan fraasin, joka yhä pitää paikkansa: Internet on edelleen kaikkein parhaimmin mitattavissa oleva media. Sama pätee kaikkiin online-kampanjoihin ja myös sosiaaliseen mediaan. Ota yhteyttä, jos haluat tietää lisää!


Tietoturvaihmisten bisnes on pelotella ihmisiä

Etenkin printtimediassa näkee viikoittain uutisia ja artikkeleja, joissa pelotellaan Internetin tai sosiaalisen median vaarallisuudella. "Asiantuntijoiksi" haastatellaan tyypillisesti joko tietosuojavaltuutettua, tietoturvaohjelmistojen virus-eksperttejä tai tietoturvakirjoja ammatikseen kirjoittavia henkilöitä. Nämä kaikki toistavat kuin yhdestä suusta, miten erityisesti Google ja Facebook ovat paholaisen pesästä, ja miten ne "myyvät ihmisten yksityisyystietoja" bisneksenään.

Täyspäiset ihmisetkin näyttävät uskovan näitä juttuja. Mutta mikä on näiden lausuntojen antajien oma bisnes? Mitä enemmän ihmiset pelkäävät sosiaalista mediaa ja Internetiä, sitä enemmän menevät tietoturvaohjelmistot ja tietosuojaa käsittelevät kirjat kaupaksi ja sitä tärkeämmäksi kokee tietosuojavaltuutettu asemansa, kun hän on saanut Helsingin Sanomiin asti uutisen, kuinka hän peräti "vaatii Googlelta tai Facebookislta nyt välitöntä selvitystä asiasta". Mokomasta "tietovuodosta", joka perustuu vaikkapa siihen, että kuluttajat ovat taas ymmärtäneet asioita väärin, ja hutkivat journalistit tehneet asioista kohulööppejä, mitään faktoja tarkistamatta. Esimerkiksi.

Kukaan ei myy henkilöiden yksityistietoja mainostajille

Yleisin väite, jonka kuulee lähes jokaisen näiden "asiantuntijoiden" lausunnoissa, on että Google, Facebook tai muu verkon mainosrahoitteinen media "myy käyttäjien tietoja mainostajalle". Tässä annetaan ymmärtää, että mainostajan saatavilla olisi henkilötietoja nimineen ja yhteystietoineen, joita voi ostaa haluamansa määrän ko. median käyttäjistä. Viimeksi tänään 6.5. 2012 Helsingin Sanomissa F-Securen Mikko Hyppönen kirkkain silmin väittää, että Google ja Facebook tekevät "järjetöntä voittoa ihmisten tietojen myymisellä eteenpäin".

Edellisen Facebook-uutisankkakohun yhteydessä puolestaan jokin radiokanava haastatteli "asiantuntijanaan" ex-kansanedustaja Jyrki J.J. Kasvia, joka yhtä kirkasotsaisesti kertoi kuulijoilleen, miten Facebookin bisneshän on käyttäjien yksityisyystietojen myyminen mainostajille!

Kun itse työskentelee ammatikseen markkinointiviestinnässä, ja vielä siellä ostajapuolella, niin minulta on varmaan nyt jäänyt jotain sitten ymmärtämättä, kun en vieläkään ole näille mainostajille pystynyt ostamaan ensimmäistäkään yksityisyystietoa sen enempää Googlesta, Facebookista kuin muustakaan mainosmediasta. Se, mitä nämä mediat tarjoavat, on ilmoitustila, ihan kuten se Helsingin Sanomatkin tarjoaa siinä printtimediassaan. Kukin media pyrkii parhaansa mukaan sitten perustelemaan, millaisia lukijoita profiililtaan ne tavoittavat, millaisia määriä näitä lukijoita, ja mitä eri keinoja mediat  tarjoavat kohdistaa mainostajan viestejä erilaisiin lukijoihin. Jos tätä kutsutaan "ihmisten tietojen myymisenä" mainostajalle, niin ollaan aika hakoteillä.

Profilointi ja evästeet eivät muuta tilannetta

Sekä printtimediatalot itse että erityisesti tietoturva-softaa myyvät yritykset ovat äärimmäisen kaksinaamaisia sitten siinä, miten ne syyllistävät esim. Googlea tai Facebookia käyttäjiensä profiloinnissa ja "tietojen myymisessä" mainostajille. Ne kun itse tekevät ihan samaa, ja kun tuossa profiloinnissa ei ole mitään yksityisyyttä rikkovaa. Laki määrittelee, mitä tarkoitetaan yksityisyyteen liittyvillä tunnistetiedoilla, ja mitä tarkoitetaan yksityisyyden suojalla. Millään mainosmedialla ei ole varaa rikkoa lakia siten, että yksityisyystietoja myytäisiin mainostajille. Loppuisi nimittäin sen median bisnes siihen.

Verkkomedioilla on käytössään Internetin teknologiaa, joka mahdollistaa esim. käyttäjien profiloinnin ja mainonnan kohdentamisen paremmin kuin printtilehdissä tai televisiossa on mahdollista, mutta mistään "yksityisyystietojen myymisestä" ei ole kyse. Jos nyt sitten joku kukkahattutäti tai tietoturvasetä pitää "yksityisyystietojen myymisenä" sitä, että kun joku henkilö kertoo Facebook-profiilissaan harrastavansa golfia, niin Facebook tarjoaa mahdollisuuden kohdentaa mainontaa niille, jotka ovat harrastuksiinsa kirjanneet golfin, niin mainostajalla on tasan yhtä paljon mahdollisuutta pureutua mainontaa nähneen yksityisyyteen kuin ostamalla ilmoituksen golf-lehteen. Eväste ja sosiaalisen median kohdennettu mainos on edelleen vain viestin ohjaamista kohderyhmälle, ihan kuten se maksettu mainos kohderyhmän tavoittavaan printtilehteen. 

Herra Tietoturva tekee bisnestä niin kuin muutkin

Helsingin Sanomien juttu oli otsikoitu "Herra Tietoturva vaalii yksityisyyttä". Nyt on toimittaja kuitenkin aika pahasti väärinymmärtänyt F-Securen bisneksen. F-Secure esim. käyttää affiliate marketingina apunaan, ja maksaa siis mainonnasta sille medialle, joka viimeksi on esittänyt F-Securen mainoksen, ennen kaupan syntymistä. Teknologiana tässä käytetään evästettä, joka siis kertoo, että selain on altistunut F-Securen mainos-bannerille, ja kun kävijä siirtyy F-Securen sivustolle ostamaan tietoturvaohjelman, maksetaan mainosmedialle provisiota myynnistä.

Miten tässä nyt vaalitaan yksityisyyttä? Onko tässä nyt profiloitu käyttäjä, ja myyty profiili mainostajalle? Millaiseen laittomuuteen tässä syyllistytään? Ei mihinkään, business as usual, niin medialle kuin mainostajalle. Myös F-Securelle. Joka siis tekee ihan samaa, kuin kaikki muutkin, joita se syyttää "kävijätietojen myymisestä mainostajille". Menepä F-Securen sivustolle, ja tutki millaisia evästeitä sieltä tulee, ja miten pitkään ne ovat voimassa. F-Secure kun tekee itse ihan samaa kuin ne mainonnanhallintajärjestelmät ja mittausjärjestelmät, joiden evästeitä F-Securen "tietoturvaohjelmistot" mukamas "tietoturvasyistä" puhdistavat asiakkaidensa kovalevyiltä...

F-Securen bisnes kun on pelotella, ja saada ihmiset ostamaan noita tietoturvaohjelmistoja. Puhdistaakseen sitten asiakkaiden kovalevyiltä ne evästeet, jotka muun muassa johtaisivat siihen, että F-Securen pitäisi maksaa provisiota medialle välittämästään potentiaalisesta asiakkaasta... Mitä enemmän asiakkaat ostavat F-Securen ohjelmistoja, sitä enemmän F-Secure siivoaa kovalevyiltä noita evästeitä, ja sitä vähemmän F-Securen tarvitsee maksaa omasta mainonnastaan palkkioita.

Näin Herra Tietoturva vaalii sitä yksityisyyttä.


Sosiaalisen median kävijämäärät hakusessa

Suomessa TNS Metrix-tulospalvelu on edelleen luotettavin lähde kotimaisten verkkomedioiden kävijämääristä. Vaikka Web-analyytikot ovat olleet jo pitkään sitä mieltä, että aika on ajanut TNS Metrixin ohi, niin ilman tuota palvelua meillä ei olisi oikeastaan yhtään mitään luotettavaa lähdettä verkkomedioiden käyttäjämääristä Suomessa.

Vaihtoehtoisia lähteitä TNS Metrixille etsiessä voi ihmetellä esim. Alexan alati "yhtä luotettavaa" statistiikkaa, joka on kerätty lähinnä web-mastereilta, jotka ovat ladanneet selaimeensa Alexan oman toolbarin. Alexan mukaan esimerkiksi suosituimmalla suomalaisella verkkomedialla Iltalehdellä on Suomen jälkeen eniten käyttäjiä Japanista, mikä kuvastakoon Alexan datan laatua. Jokin kotimainen ohjelmistotalo voi latauttamalla henkilöstölleen Alexa Toolbarit kohota hetkessä Alexan top 20 -sivustoihin...

Toinen "vaihtoehtoinen" lähde TNS Metrixille olisi indie-saittien listaus Oindex, joka kertoo Google Analytics-uskovaisille, millaisilta sivustojen kävijäluvut näyttäisivät, jos GA-cookie-laskentaan olisi uskominen. Esimerkiksi Plaza.fi saavutti Google Analytics-cookie-laskennassa 694.000 kävijää viikolla 40/2011, kun TNS Metrix näytti samalle saitille 543.000 kävijää, ero siis liki 30 %. Iltalehdellä on varmaankin tänä päivänä Google Analyticsin mukaan jo reilusti yli sadan prosentin peitto suomalaisista...

Kuinka moni käyttää Facebookia?

TNS Metrixin listausten huonoin puoli on aina ollut ulkomaisten sivustojen puute, koska mittaus on puhdas asiakaslistaus TNS:n mittausasiakkaista, eivätkä Facebookit, Twitterit, YouTubet ja vastaavat ulkomaiset palvelut ole mukana suomalaisissa mittauksissa. Mikä on siis luotettavin lähde selvittää Facebookin tai muiden yhteisöpalvelujen kävijämääriä?

Sellainen sivusto kuin Social Bakers listaa tällä hetkellä 2.056.000 suomalaista Facebook-käyttäjää. Tuo on sinänsä mukava saitti tehdä vertailuja eri maiden Facebook-käytöstä, ja katsella Suomenkin lukuja, joskin tuo sivustohan ei anna sen parempaa tietoa kuin kuka tahansa voi Facebook-sivuiltaan itse katsoa "mainosta"-osastosta, paljonko Suomesta on rekisteröityneitä käyttäjiä parhaillaan. Tämä luku on nimittäin juuri nyt 2.055.460 henkilöä. Tämä siis kertoo vain palveluun rekisteröityneiden suomalaisten määrän, mutta eihän tuo välttämättä kerro siitä, kuinka monta Facebook-käyttäjää on Suomessa viikko- tai kuukausitasolla. Moniko noista rekisteröityneistä käyttäjistä siis vierailee palvelussa viikoittain, ja kuinka usein?

Google tarjoaa ilmaiseksi mm. mainostajille palvelua Google/DoubleClick AdPlanner, jonka data on kerätty mm. Googlen oman Toolbarin avulla. Sieltä voi katsella Googlen kuukausitason arvioita eri palvelujen käyttäjämäärille. Googlen estimaatti suomalaislle Facebook-käyttäjille on 3,2 miljoonaa, eli noin 1,15 miljoonaa liikaa, jos kerran rekisteröityneitä käyttäjiä on vain 2,05 miljoonaa, ja tuskin kaikki rekisteröityneetkään ovat käyneet kuukauden aikana palvelussa. AdPlannerin mukaan Suomessa on 4,7 miljoonaa eri kävijää, eli ilmeisestikin AdPlanner arvioi laskee selainmääriä, ja kuten tunnettua, Facebookin kaltaisia palveluita käytetään usein ainakin kahdesta tai useammasta eri käyttöpaikasta ja selaimesta viikon aikana.

Siteanalytics_googleplus

Google+ ja "laskevat kävijämäärät"

Entä sitten muut yhteisömediat? Niistä on vielä vähemmän luotettavaa tietoa. Lukemattomat kotimaiset verkkomediat ehtivät mm. uutisoida, miten Googlen yhteisöpalvelun Google+:n kävijämäärät kääntyivät laskuun, ja mm. Markkinointi ja Mainonta otsikoi jo toiveikkaana syyskuussa, että "Joko Google+ kuoli?". Uutisessa kerrottiin, että Competen tilastojen mukaan Google+:n kävijämäärä oli elokuussa pienempi kuin heinäkuussa. Toimittaja ei tainnut tietää, että elokuu on yleisempi kesälomakuukausi muualla maailmassa kuin heinäkuu, ja että Google+ ei ollut edes julkaistu tuossa vaiheessa kuin koekäyttöön. Google+ julkaistiin kaikille halukkaille käyttäjille vasta syyskuun 20. päivä. Samaisen Competen mukaan syyskuussa 2011 Google+:lla oli USA:ssa jo 13,4 miljoonaa käyttäjää, kasvua yli 10 miljoonaa elokuulta...

Suomalaisten Google+-käyttäjien määrästä voi tehdä vain arvailuja. Jotain kertoo se, että itselläni on tällä hetkellä noin neljäsosa Facebook-kavereistani liittynyt Google Plussaan - ja lähes kaikki miehiä. Eli tuskinpa Suomessa on Google+-käyttäjiä edes neljäsosaa vielä Facebookin kävijämääristä Suomessa, mutta nopeasti on silti Googlen yhteisöpalvelu lähtenyt kasvuun.

Kaiken kaikkiaan siis luotettavaa tietoa ulkomaisten sivustojen kävijämääristä ei juurikaan ole saatavilla, joten olisiko tässä nyt tutkimus- ja mittausyrityksille markkinarako? Kuka luo ensimmäisenä luotettavan säännöllisen listauksen sosiaalisen median kävijämääristä?


Hesarin näkemys nettimainonnasta

Sunnuntain 11.9.2011 Hesarin parin sivun juttu nettimainonnasta ei saanut sosiaalisessa mediassa kovinkaan innostunutta vastaanottoa. Markus Leikola kommentoi tuoreeltaan juttua Facebookissa status-päivityksellä, jossa Markus "löysi Hesarin isosta nettimainontajutusta puolisen tusinaa asiavirhettä, löysää ilmausta, perustelematonta johtopäätöstä ja yleisesti laiskaa ajatusta etsimättäkin."

Pitkän keskustelustringin joukkoon tuli kuitenkin nopeasti myös printti-ihmisten puolustelupuheita, miten jutussa ei oikeasti ollut mitään vikaa, vaan että oli vaan Punavuoren hipsterit heränneet väärä latte kädessä...

Minä komppaan kuitenkin Markusta. Jutun viesti maallikolle saattaa tosin suurelta osin mennä ihan oikein, sillä luulen, että satunnaiselle lukijalle jää päällimmäisenä jutusta mieleen, että aha, nettikin on sitten vihdoin viimein jo vähän noussut mainosmediana, ja ottaa jopa telkkarimainontaa Suomessa kiinni - Englannissa ja Ruotsissa meni jo ohi. Ja että jälkeen jäi jo aikakauslehdetkin.

Mikä meni pieleen?

Tähän asti siis faktatkin vielä kunnossa. Mutta kyllä sitten jutun loppupuoli oli sekä faktojen osalta ihan käsittämätön että erityisesti sosiaalisen median osalta uskomattoman asenteellinen ja asiantuntematon. Yleissanomahan jutun loppupuolella oli, että erityisesti "arvaamattomaan Facebookiin" ja sosiaaliseen mediaan ei markkinoijan pidä mennä, ja että "hakukoneissa, käytännössä Googlessa, mainostaminen on jopa hiipunut".

Silloin, kun kirjoittajana on ihminen, joka ei tunne asioita, niin olisi tietysti suotavaa, että kysyttäisiin joltakin, joka tuntee. Ja että tarkistettaisiin muutama fakta. Nyt oli haastateltu peräti kahta ihmistä, mutta ei esimerkiksi ketään mediatoimistoihmistä, joka olisi hetkessä kertonut, mihin mainostajan rahat nykyisin menevät ja mitkä ovat ne kasvavimmat trendit. En usko, että johtopäätökset silloin olisivat olleet ihan yhtä pahasti pielessä...

Markus huomauttaa omissa Facebook-kommenteissaan ihan oikein, että toimittajille ei tunnu millän menevän perille se, että medioiden itsensä keräämissä tilastoissa seurataan vain maksetun mediatilan ostamista, ja niitäkin puutteellisesti. Kun sosiaalinen media oikein hyödynnettynä on juuri oman ja ansaitun median (eikä ostetun median) hyödyntämistä, niin miten sosiaalisen median panostukset voisivat näkyä mediapanostusluvuissa? Ja kuitenkin, jos toimittaja olisi soittanut mihin tahansa isoon mediatoimistoon (aivan, me emme digi-painotteisena mediatoimistona ole sellainen, ja meidän omat luvut olisivat toki hyvin "vääristynyt tilasto" kokonaistilanteesta, myönnetään), niin olisi varmaan saanut aika nopeasti vahvistuksen myös siitä, että myös Facebook-mainonta kasvaa erittäin nopeasti, jopa meillä Suomessa, jossa tullaan siis useita vuosia Englantia ja Ruotsia perässä.

Mutta perässä tullaan kuitenkin, ja mitään paluuta menneisyyteen ei ole. Ei, vaikka joka ikisessä printti-ihmisten seminarissa printtitalojen edustajat minultakin toiveikkaana kyselevät, että joko se Google-mainonta ja some-hössötys ovat jo laantumaan päin. Vastaus on, että eivät ole, vaan "this is only the beginning", ja mitään paluuta "vanhoihin kultaisiin" printin kulta-aikoihin ei ole. Valitettavasti, printtitalojen kannalta.

Google-mainonta jyllää - mutta on vasta alullaan

Hakumainonnasta annettiin jutussa todella käsittämätön kuva. Annettiin ymmärtää, että se on jo eilispäivän juttu, ja "hiipumassa". Hakumainonta on ollut nimittäin niin ulkomailla kuin Suomesaakin koko nettimainonnan veturi, ja tämä on fakta, eikä mielipide. Englannissa, joka on siis meitä vuosia edellä nettimainonnassa, "Search" muodosti vuonna 2010 57 % kaikesta Internet-mainonnan panostuksista. Suomessa hakumainonta on myös ollut nettimainonnan suurin veturi, ja vaikka display-mainonta on edellisen vuoden aikana vihdoin lähtenyt vahvaan kasvuun, niin ei se tarkoita mitenkään sitä, että panostukset hakumainontaan olisivat vähenemässä.

Iabuk_2010 

Todellisuudessa panostukset Suomessa hakumainontaan ovat todellakin lapsenkengissä, tätä todella kulunutta fraasia lainatakseni. Suomessa ymmärrys hakumainonnasta on suurin piirtein tällä tasolla, jota luonnollisen Google-haun ykkösosuma "hakumainonta"-sanalla tuottaa:

http://www.talouselama.fi/uutiset/hakumainonta+on+hakuammuntaa/a163903

Tuon jutun perusteellahan siis hakumainonta on "sattuman kauppaa" ja "mainosjärjestelmä on hämärä". Kaikkein hauskin kohta jutussa on "Hakumainonta on siinä mielessä hakuammuntaa, että mainostaja ei voi tietää, kuka on mainonnan kohde." Aivan, siis printissä on toisin, jossa meillä on pyhä KMT, josta voi tarkistaa faktat, kuka lukee mitäkin lehteä. Mainosta siis printissä, niin ei tule hukkakontakteja...

No, IAB:n hakumainonnan työryhmän vetäjänä minulla on tietysti taas hieman erilainen käsitys missä mennään hakumainonnassa. Oma näkemykseni on, että Google-mainonta on vasta alullaan, ja hakumainonnan merkitys kasvaa lähes joka mainostajalla, vuosi vuodelta. Miksi? Koska seurantametodit todistavat, että hakukoneet tuottavat - täysin toimialasta riippumatta - mainostajalle juuri ne kaikkein laadukkaimmat ja relevanteimmat kontaktit. Tietenkään haku yksin ei riitä, mutta hakukoneilla vedetään mainostajan omille sivuille ne laadukkaimmat ja asiakkaan liiketoiminnan kannalta parhaat kontaktit. Sen lisäksi tarvitaan toki paljon muutakin, mutta hakumainonnan merkitys kasvaa väistämättä, koska hakukoneiden käyttö on edelleen vain kasvussa. Ja yhä useamman tuoteryhmän hankintapäätös käynnistyy Google-haulla. Tämäkin on fakta, ei mielipide.

"Kukaan ei tiedä, miten markkinoida sosiaalisessa mediassa"

Hesarin jutussa annetaan ymmärtää, että markkinointi sosiaalisessa mediassa on arvaamatonta riskipeliä, ja että mainonta soveltuu huonosti sosiaaliseen mediaan, ja herättää helposti kielteisiä reaktioita. Onpas todella näkemyksellistä tekstiä!

Toimittajan oman kommentin johtopäätöksenä on kuitenkin kaikesta huolimatta (epäloogisesti kaikesta edellä väitetystä), että "selvää on se, että markkinointi ui väistämättä sosiaaliseen mediaan. Kukaan ei vain osaa sanoa, miten se luontevimmin tapahtuu."

No, jos ei Alex Nieminen sitten vakuuttanut toimittajaa, niin tervetuloa vaikka Zeelandiin sitten kuuntelemaan Janne Saarikon vetämiä sosiaalisen median aamuja. Tilaisuudet ovat olleet tupaten täynnä, ja toimiston oman henkilöstön repliikkien mukaankin mikään muu aihe ei vedä samalla tavoin  välittömästi tilaisuuksia täyteen kuin markkinointi sosiaalisessa mediassa...

Tämän tietää myös Markus Leikola, MTL:n edellinen toimitusjohtaja, joka täytti lukemattomat  MTL:n sosiaalisen median tilaisuudet mainostajilla ja markkinoijilla, samaan aikaan kuin IAB:n omissa tilaisuuksissa kävivät tuttuun tyyliin vain ja ainoastaan mediamyyjät ja mediatoimistoihmiset - eivät itse mainostajat...

Mikä somessa kiinnostaa mainostajaa?

Mediat tietysti ymmärtävät, miten some on suuri uhka juuri printtimedialle. En yhtään ihmettele, miksi Hesarin kaikki some-aiheiset kirjoitukset ovat niin happamia, asenteellisia ja vääristeleviä, kun toimittajat pelkäävät (syystäkin) omien työpaikkojensa puolesta. Ikävä kyllä junaa ei vain enää käännetä, vaan mainostajien raha on liikkumassa vain yhteen suuntaan: printistä pois ja verkkoon. Ja verkossa mainostajaa kiinnostavat nykyisin niin display-mainonta, hakumainonta kuin erityisesti sosiaalinen media. Aivan päinvastoin, kuin Hesarin printtitoimittaja luulee, ja antaa ison lukijakuntansa ymmärtää.

Printtitoimittajan on omasta norsunluutorinstaan todella ilmeisesti mahdoton ymmärtää, mitä maailmassa on tapahtumassa, viestinnän ja markkinoinnin osalta. Minusta äärimmäisen osuvasti printtitoimittajien asennetta kuvastaa minulle Facebookissa kommentoinut printtitoimittaja, joka ivallisesti kommentoi, että "Lehdenlukijoiden mielenkiinnon ylläpitämiseksi on on aika oleellista, etteivät lehtijutut ole asiantuntijoiden raapustelemia". Tuossa kristallisoituu printtimaailmaan linnoittautuneiden ja luutuneiden toimittajien asenne oikein osuvasti. Kuten useaan kertaan olen kirjoittanut ja keskusteluissa kommentoinut, mikään ei ole printtitoimittajan kannalta pahempi uhkakuva, kuin juuri sosiaalinen media, jossa kuka tahansa lukija voi nollata kommenteillaan ammatti-lehtikirjoittajan kirjoituksen. Alleviivata asiavirheet, osoittaa epäloogiset päätelmät. Paljastaa sama kaikille jutun muille lukijoille. Tätä juuri printtitoimittajat kammoksuvat eniten. Hehän menettävät täysin valta-asemansa.

Se kaksisuuntaisuus, joka mullistaa nyt viestintää niin mediassa kuin mainonnassa ja markkinoinnissa, on todella asia, joka ei ainakaan Helsingin Sanomia totisesti viehätä, mutta tässä asiassa ei myöskään junaa enää voida pysäyttää. Jotkut vain jäävät asemalle, ja tippuvat kyydistä.

Miksi se sosiaalinen media siltikin kiinnostaa mainostajaa, vaikka Hesarin näkemyksen mukaan se sosiaalinen media on juuri sellainen, joka on arvaamaton ja voi johtaa kielteiseen reaktioon?

Vastaus ei ilahduta ainakaan mediataloja. Sosiaalinen media kiinnostaa mainostajaa juuri siksi, että kun sitä oikein hyödynnetään, mainostaja ei maksa medialle ilmoitustilasta. Ja juuri siksi somen hyödyntäminen markkinoinnissa ei (täysmääräisesti) näy nyt eikä tulevaisuudessa medioiden keräämissä tilastoissa mainonnan eurojen käytöstä.

Mainostajien rahat menevät uuteen jakoon

IAB:n toiminnanjohtaja Birgitta Takala kuitenkin osuvasti jutussa napauttaa, miksi mainostajaa kuitenkin kiinnostaa myös maksettu mainonta yhteisöllisessä mediassa: "Koska siellä on yleisö, myös mainostajat haluavat olla siellä".

Aivan sama mediatoimistojen kannalta. Kun joka vuosi toimittajat soittelevat mediatoimistovetäjille ja kyselevät, mikä mahtaa olla seuraava trendi ja mikä ehkä mainostajaa kiinnostaa ensi vuonna, niin vastaushan on aina sama: mainostajat haluavat todella olla siellä, missä on yleisökin. Suositut yhteisömediat eivät ole mainostajan kannalta yhtään heikkoja paikkoja mainostaa, sillä sen lisäksi, että ne tavoittavat hyvin yleisön, niistä saadaan usein laadukkaita kontakteja.

Mutta tietenkin mainostajan toiveissa on myös se, että oma media ja ansaittu media kasvavat merkitykseltään. Että kohdeyleisö löytää yhä paremmin mainostajan oman median, ja että vuorovaikutus kohdeyleisön kanssa kasvaa. Hakukoneet ovat löydettävyydessä tärkeässä roolissa, eikä niiden rooli varmasti ole vähenemässä. Vuorovaikutus kohdeyleisön kanssa ei toki ole helppoa maailmassa, jossa vielä muutama vuosikymmen sitten viestinnän koulutuksessakin esiteltiin kaavioita missä joukkoviestintä oli paksu yksisuuntainen nuoli suuresta mediasta massayleisölle. Tämä oli juuri sitä, joka johti myös mainonnassa siihen, mitä Alex Nieminen kuvasi Hesarin jutussa "halolla päähän lyöväksi, keskeyttäväksi mainonnaksi". Aika moni elää edelleen tuota aikakautta.

Mikä on tuota halolla päähän lyövää, keskeyttävää mainontaa sitten verkossa? Ne ovat juuri niitä lähes koko kuvaruudun kokoisia tai lukemisen keskeyttäviä bannereita, joita isot mediatalot nyt innokkaimmin myyvät, ja jotka eniten ovat nostaneet viimeksi kuluneen vuoden aikana verkkomainonnan pottia mediamainonnan euroista. Mutta ne eivät siis todellakaan edusta nettimainonnassa sitä edistyksellisintä puolta.

Hesarin jutun lopussa todetaan, miten perinteiset mediat ovat siirtyneet nettimaailmaan ja mediakonvergenssi etenee, kun lehdet, radiot ja tv-kanavat ovat myös verkossa. Näinhän isot mediatalot tietysti ovat yrittäneet pitää huolen, että mainostajan raha siirtyisi vain saman mediatalon taskusta toiseen.

Ikävä kyllä tämäkäään ei pidä paikkansa verkossa, sillä kasvava osa mainospanostuksen rahoista on siirtymässä perinteisiltä suomalaisilta mediataloilta muualle, useimmiten ulkomaisille pelureille. Facebook, Google, Msn, YouTube jne. ovat vasta alkua, ja verkon markkinointiraha ei suinkaan mene kaikki medioille. Eikä näy suomalaisten mediatalojen keräämistä omista tilastoista. Media- ja mainostoimistoissa tuo kehitys näkyy. Kysy siis asiantuntijoilta, älä printtitaloista, jos haluat tietää, miten markkinoida verkossa ja sosiaalisessa mediassa.

- Ismo Tenkanen


Facebook ja sosiaalinen media - kaiken pahan syy?

Internetin alkuvuosina 90-luvulla iltapäivälehtien lööpit kirkuivat tämän tästä otsikoita siitä, miten Internet oli syyllinen milloin raiskauksiin, pommeihin, joukkomurhiin ja melkein kaikkeen pahaan, mitä maailmassa tapahtui. Otsikoissa puhuttiin "internet-pommista", "internet-raiskaajasta", jne. koska pommin tiedot oli kaivettu netistä, tai raiskaaja oli tutustunut uhriinsa netistä. Ilman nettiä olisi kaikelta tuolta pahalta siis ilmesesti vältytty!

Koskaan aiemmin ei kuitenkaan lööpitetty "tietosanakirja-pommista" tai "fysiikankirja-pommista", jos tiedot pommin ainesosista ennen nettiä piti kaivaa erilaisista kirjallisista lähteistä. Ja en muista koskaan lukeneeni "sanomalehti-raiskaajasta" ennen Internet-kautta, jolloin epämääräisille treffeille uskaltauduttiin sanomalehtien julkaisemien "henkilökohtaista"-palstojen ilmoitusten perusteella...

Sosiaalinen media uusin uhka?

Nyt sanomalehtiä ja muita valtamedioita lukiessa voisi vastaavasti päätellä, että syy pommeihin, raiskauksiin, murhiin ja mellakoihin ei enää olekaan Internetin, vaan nimenomaan sosiaalisen median, tai erityisesti Facebookin. Viime viikkoina, etenkin Norjan tapahtumien jälkeen, ovat sanomalehdet taas pursunneet otsikoita ja artikkeleja, joissa lähes kaikki paha maan päällä laitetaan nyt sosiaalisen median piikkin. Ei muuta kuin kielletään nettikirjoittelu, ja laitetaan tiukka sensuuri, niin taas on maailma hyvä paikka elää!

Oletteko kenties huomanneet, miten juuri sanomalehdet lietsovat tuota some-vihaa nyt lähes päivittäin? Sosiaalinen media, jos mikä, on ilmiö, josta riittäisi kirjoitettavaa vaikka kuinka paljon, miten se on mullistanut monia asioita maailmassa, aivan kuten Internet 90-luvun puolivälissä, mm. kaupankäyntiin, markkinointiin, viestintään, journalismiin liittyen. Jos lukee riippumattomista tai tutkimuslähteistä tulevia newslettereitä, niin ainakin oma tulkintani on, että ylivoimainen enemmistö sosiaalista mediaa koskevista artikkeleista suhtautuu positiivisesti sosiaaliseen mediaan, miten se on lisännyt yksittäisten ihmisten vaikutusmahdollisuuksia, kasvattanut kaksisuuntaisuutta ja interaktiviisuutta viestinnässä, ja vähentänyt riippuvuuttamme massamedioiden yksisuuntaisesta viestinnästä. Samaan aikaan 70- ja 80-luvulla viestinnän koulutuksessa vielä käytetyt massamedian huutotorvi-tyyppiset koulukunnat ovat alkaneet tuntua todella antiikkisilta. Ihmiset eivät sittenkään ole vain passiviisena vastaanottavana osapuolena sille ilosanomalle, mitä massamedia ja sinne palkatut ammattitoimittajat ovat meille katsoneet parhaaksi syöttää.

Juuri mikään noista Internetin ja sosiaalisen median positiivisista vaikutuksista, joista riittäisi lähdeaineistoa kymmeniin tai satoihin kirjoihin, ei kuitenkaan ylitä sanomalehtien uutiskynnystä. Sen sijaan lähes mikä tahansa kirjoitus, jossa lietsotaan "sosiaalisen median uhasta", ylittää sanomalehtien uutiskynnyksen heittäen, ja siitä luodaan isot otsikot.

"Facebook muuttaa persoonaa"

Loistava esimerkki tästä on tämänpäiväinen Helsingin Sanomien koko sivun jutuksi kulttuurisivuilla nostettu artikkeli, joka oli otsikoitu "Facebook muuttaa persoonaa". Jutussa oli kaivettu esiin Internetin vaaroista luennoiva amerikkalainen psykiatri, joka on kirjoittanut kirjan "Virtually You: The Dangerous Powers of the E-Personality", jossa kerrotaan, miten "sosiaalinen media vahvistaa mahtailua ja narsismia", ja muuttaa ihmisen persoonaa.

Norjan tapahtumien jälkeen on tietysti otollista kaivaa tällaisia kirjoituksia esiin ja sitä kautta "todistella" sitä, miten nyt sosiaalinen media onkin se kaiken pahan alku ja juuri.

En ole lukenut ao. kirjaa, mutta ainakin Amazonista löytyvän pitkällisen esittelyn perusteella kirja käsittelee Internetistä mm. videopokeria, online-pelaamista avatar-hahmoilla, sähköpostien pakkomielteistä tarkistamista, Internet-shoppailua yms. Jossain sivulauseessa puhutaan Facebook-kavereista ja niiden keräämisestä.

Entä miten Hesari asiaa käsittelee? Viiden palstan otsikoksi "Facebook muuttaa persoonaa", aloituslauseeksi "FACEBOOK-NARSISIMI tuntuu harmittomalta nykyajan turhamaisuudelta."

Jutun kirjoittajalle Facebook on tietysti sama kuin "sosiaalinen media" kaikkiaan. "Netti antaa helposti vallan välinpitämättömyydelle, tahdittomuudelle ja töykeyksille". Aivan, siis nyt puhutaan anonyymistä vihakirjoittelusta netissä. Mitenkä se koskee Facebookia, josta on otsikko ja ingressi, ja jonne syyttävä sormi taas sojottaa. Tietysti, tiedän kyllä, että kirjoittaja ei laadi otsikoita ja väliotsikoita. Niistä vastaa Helsingin Sanomien ammattijournalistit. Heillä tuntuu olevan aivan loputon tarve todistella, miten painettu sana on ainoa, mihin kannattaa luottaa, ja että Facebook erityisesti on pahasta.

"Yrittäkää nyt jo laittaa se netti kuriin!"

Sosiaalisen median osalta erityisen pahaa on jutun mukaan kuulemma sen, miten se on "minä-keskeistä", kun on minä ja sinä vain kaikkialla iPad, iPhone, MySpace, YouTube. Aivan, siis näillähän juuri korostetaan sitä, että viestinnässä on todellakin siirrytty yksisuuntaisesta massaviestinnästä henkilökohtaisempaan ja kaksisuuntaiseen viestintään. Ei ole enää vain suuret journalistit suurissa mediataloissa, jotka voivat valistaa tyhmää kansaa, vaan se mattimeikäläinen voi jopa kommentoida ja tuottaa omaa sisältöä mediaan - tämähän on kaikkien elitistien mielestä netissä se pahin puoli!

Eikä kukaan ole sensuroimassa mattimeikäläisen puheita, vaikka Internetin alkuaikoina moni kansanedustajakin oli Suomessa tukemassa hankkeita siitä, miten tämä pahalainen uusi media saataisiin kuriin, kun "sieltä netistä tulvii minullekin vaikka minkälaista haistatus-sähköpostia". Että operaattorit eivät sen vertaa valvo ja lue sähköposteja, joita kansanedustajalle osoitetaan! "Yrittäkää nyt panna ne rivinne kuriin", oli kansanedustajan viesti Internet-operaattoreille ja verkkomedioille.

Hesarin kirjoituksessa lainataan psykiatrin päivittelyä sitten siitä, miten "sosiaalisessa mediassa mainonnan säännöt koskevat myös yksilöä. Me objektisoimme itsemme, poimimme parhaat puolemme ja korostamme niitä, sitten kauppaamme niitä samalla tavalla kuin kaupataan autoja tai shampoota".

Voi hyvänen aika! Ihanko 70- ja 80-luvulla, ennen tätä pahaa Internetiä ja sosiaalista mediaa, niissä sanoma- ja aikakauslehtien kirjeenvaihtoilmoituksissa sitten oli vain totuudenmukaisia ja rehellisiä kuvauksia ihmisistä? Tyyliin "Pyylevä ja akne-ongelmista kärsivä miehenalku etsii kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen". Voi olla, että perinteinen yrittämisen ja erehdyksen metodi on opettanut ihmistä kautta historian hieman poimimaan mieluummin niitä parhaita puolia itsestään, kuin olemmalla kovin rehellinen.

Ja kuinka antoisa olisikaan Facebook-ystävä, jonka status-päivitykset olisivat lakkaamatonta valitusta ja ruikutusta, sekä omien sekä lähipiirien ongelmien vuodatusta julkiseksi. Kuten Hesarin jutussakin lainattu kommentti Pekka Pekkalalta oli, niin "koska FB on vähän kuin jatkuva illallispöytä vaihtuvien tuttujen kanssa, käytös on samanlaista: yleensä ei aloiteta kertomalla, miten kurjaa on, vaan ehkä kuitenkin niillä omilla onnistumisilla".

Lopuksi todetaan, että "voimmeko kuvitella online-yhteisöä, jossa hiljaiset, mukavat ja harkitut puheenvuorot voittavat äänekkäät, vihaiset ja ilkeät".

Vastauksena tuohon: voimme. Ne ovat juuri ne verkkoyhteisöt, joissa ihmiset esiintyvät omilla nimillään, eivätkä ole purkamassa sinne aggressioitaan anonyymeillä vihakirjoituksillaan. Facebook on yksi niistä.

Mutta mistä löytäisimme vielä sellaisen sanomalehden, jossa hiljaiset, mukavat ja harkitut puheenvuorot voittaisivat äänekkäät, vihaiset ja ilkeät kirjoitukset? Ainakin Internetin ja sosiaalisen median käsittelyn osalta ei ole vielä sellaista printtilehteä löytynyt.

- Ismo Tenkanen


Piraattikauppa rehottaa eBayssa

eBay on verkkokauppiaalle - niin yksityishenkilölle kuin ammattimyyjälle - äärimmäisen edistyksellinen ja taitavasti suunniteltu ja toteutettu käyttöliittymä. Mikään valmis verkkokauppaohjelmisto ei pärjää ominiaisuuksiltaan eBayn toiminnallisuuksille, ja kävijäliikennemäärissä eBay on aivan omaa luokkaansa. Kauppa käy. Mutta ikävä kyllä saman ovat huomanneet myös rikolliset - piraattikauppa kukoistaa eBayssa!

Sosiaalisesta mediasta ei ole piratismin vahdiksi

eBay:n toiminnallisuuden yksi kulmakivistä on myyjien ja ostajien vahva vuorovaikutus, kun niin myyjät kuin ostajat pisteyttävät toisiaan. Asiakas- ja ostajapalautteesta näkee helposti luotettavan myyjän ja ostajan. Tähän samaan "itsevalvontaan" eBay nojaa myös piratismin kytkennässä, eli ostajat voivat teoriassa raportoida laittomat myyntituotteet.

Miksi tämä ei sitten kytke piratismia? Ensinnäkin, meno on tosiaan kuin Tallinnan torilla. Ostajat ovat pelkästään ilahtuneita, kun saavat tavaraa halvalla, tai löytävät harvinaisuuksia, joita ei muualla ole myynnissä. Jos siinä on vähän tekijänoikeuksia rikottu, niin so what. Kun katselee eBaysta kauppiaita, jotka myyvät pelkästään tai lähes pelkästään piraattikopioita, niin palaute on joko 100 % tai 99 % positiivista - asiakkaat ovat onnellisia ja tyytyväisiä!

Miten eBay suhtautuu piratismiin?

eBayn omista keskusteluryhmistä on helppo lukea, että vaikka piraatit ovat teoriassa pannassa, kaikkien eBay-käyttäjien asenne on, että entä sitten, "kaikkihan niitä myyvät ja ostavat". Kun joku kysyi miksi eBay sietää piratismia, niin kysyjää valistettiin, että ainahan voit raportoida niistä, mutta ei se mitään auta. Niitä on aina ja tulee olemaan.

eBay:n raportointi-järjestelmä kyllä koneellisesti kiittää kohteliaasti piraatti-ilmoituksista, ja lupaa "varoittaa" myyjää, ja toiminnan jatkuessa poistaa myyjän. Näin tapahtuukin, jos myyjälle tulee toistuvia ilmoituksia piratismista, niin tämä katoaa listoilta - kunnes sama kauppias ottaa taas uuden hotmail- tai gmail-osoitteen ja jatkaa touhuaan uuden nimimerkin alla! Piratismin kitkeminen on yksittäiselle käyttäjälle sama kuin yrittäisi lumipyryssä aurata tietä: uutta tulee paljon nopeampaa tahtia kuin ehtii putsata pois.

Organisoitua rikollisuutta

Aluksi luulin itsekin, että eBayssa myynnissä olevat piraattilevyt ovat käyttäjien itsensä vinyyliltä kopioimia tuhruisia omatekeleitä, joita jotkut yksittäiset nuorukaiset kauppaavat taskurahoja saadakseen. Vaikutelma kuitenkin muuttui nopeasti, kun on seurannut, miten ammattimaista toimintaa piraattiteollisuus ja piraattilevyjen myynti on. Piraattikauppiaat vaihtavat tosiaan myyjänimiään muutaman viikon välein, ja putkahtavat aina uusilla nimillä esiin. Usein yhdellä piraattikauppiaalla on useita myyjätilejä. Myyntilevyt laitetaan huutokauppaan korkeintaan 5 tai 7 päiväksi, lähtöhintanaan yleensä 24,90 taalaa. Kierto on kova.

Kauppa käy juuri siksi, että myyntiin laitetaan pääosin levyjä, joita USA:ssa ei ole lainkaan julkaistu CD-muodossa, tai aiemmat painokset ovat loppuunmyytyjä. Myyjät esittävät esittelyteksteissä, että levyt ovat eurooppalaisia import-levyjä. Levykannet, CD-painatukset, jopa "factory-sealing" eli "tehdasmuovitus" hoituvat levyihin nykyään niin ammattimaisesti, että varmasti moni ostaja luuleekin saavansa aitoa tavaraa. Kaikki netistä löytyvät ohjeet siitä, miten piraatit voi tunnistaa nuhjuisista kansista, värikopioikoneella otetuista kansilehtisistä, puuttuvista viivakoodeista, puuttuvista CD-sisärenkaan merkinnöistä ovat eBayssa puuta heinää - ammattimaisissa piraateissa kaikki nämä ovat kunnossa. Levyjä vain ei ole koskaan julkaistu oikeasti missään. Ja tietysti soundista tunnistaa, että levyt on kopioitu vinyyliltä. Kuitenkin myös oikeat levy-yhtiötkin julkaisevat CD-uudelleenjulkaisuja vinyyliltä äänitettynä, joskus yllättävänkin rosoisilla soundeilla, joten pelkkä soundi ei ole mikään varma merkki piratismista.

Mistä piraatin tunnistaa?

Huonosti tehdyn piraattikopion varmasti tunnistaakin noista edellä mainituista piirteistä, mutta ammattimaisesti valmistettua piraatti-CD:tä ei oikeastaan pysty tunnistamaan mistään muusta, kuin että näitä laittomia julkaisuja ei ole koskaan listattu esim. Amazoniin tai muihin oikeisiin verkkokauppoihin tai levytietokantoihin kuten Allmusic.com. eBayssa niitä on sen sijaan pilvin pimein.

Phyllishyman_bootleg2 
Kuva: Ammattimainen piraattilevy - tunnistaisitko piraatiksi?

Taitavimmat piraattikauppiaat toimivat vielä siten, että käyvät tavaratalosta ostamassa pinon halpahintaisia levyjä, syöttävät ne eBay-kauppaansa, ja piraatit sinne höysteeksi. Kun ostajat kyselevät piraateista, ovatko ne piraatteja vai aitoja, vastaus tulee valmiina apteekin hyllyltä: "ostin nämä Euroopan reissulta, en voi olla aivan varma". Eli riski jätetään ostajalle, jos tämän jälkeen jatkaa ostoaan, niin on melkeinpä siis jo kanssarikollinen, joka hyväksyy piratismin. Sama selitys eBay:n valvojalle, jos jäävät kiinni.

Tällaisen vastauksen sain yhdeltä kokeneelta piraattikauppiaalta, kun kyselin onko levy piraatti vai oikea julkaisu - ehdotonta poliitikkoainesta:

Greetings thanks for you interest in the Alfie disc. I purchased the cd from a private collector in east europe, not a stoor so I would consider the disc to be good for listening to her music and is presentable for your shelf but I would not consider it to be a rare 1st factory pressing or anything like that. I hope that helps in making your decesion to bid.

Toinen veijari oli jopa ystävällisesti kääntänyt Google-kääntäjällä viestinsä suomen kielelle:

Kiitos viestejä. En ole nähnyt näitä levy ennen ja ne ovat joitakin nimikkeitä ostin halvempaa, että sain niitä minun yhteyttä Itämerellä. Minun on tarkistaa näiden alueiden tarkemmin töiden jälkeen illalla. Yksikään CD olen ostettiin Venäjältä. Tästä huolimatta yksikään niistä sinä tarjouksen harvinaisia ​​nyrkki USA puristeet tai jotain sellaista. Ne ovat hyvä kuuntelee faneja, koska useimmat eivät ole nähneet vapautumista valtioiden viime aikoihin asti, olet mentioned.I arvioija tarjouksen tyytyväisiä ja suosittelen me perua kauppa, koska nämä ovat todennäköisesti versioita olet arvokas paikallisesti toisin aivan hiljattain remasters löysit.

Kuulostaako ok sinulle?

Kippis

 Mitäs tuohon on enää lisättävää, kippis vaan!

 


Mainonnan kohdentaminen ei riko yksityisyyttä

Helsingin Sanomissa julkaistiin tänään taloustoimittajan kolumni, jossa toistetaan kaikki mahdolliset kliseet siitä, miten "yrityksiä kiinnostaa taviksen elämä" ja miten mainonnan kohdentaminen olisi jotenkin rikkomassa kuluttajan yksityisyyttä. Toimittaja ei liene tietoinen siitä, että hänen edustamansa yritys aktiivisesti tarjoaa mainostaja-asiakkailleen kohdennettua mainontaa, ja että tämä ei todellakaan ole mikään yhteisöpalvelujen erityisominaisuus, vaan koskee yhtä lailla Helsingin Sanomia ja kaikkia Sanoma-konsernin verkkopalveluja. Usein muistutetaan, että "Facebookin asiakas ei ole palvelun käyttäjä, vaan mainostaja", joille mukamas surutta myydään käyttäjien yksityisyystietoja. Entä Helsingin Sanomat? Eikö se tarjoa lukijansa yhtä lailla "mainostajien käyttöön"? Siis jopa se printti-versio, ei pelkästään verkkoversio.

Mainostaja ei saa mitään tietoja median käyttäjän henkilöllisyydestä

Hesarin toimittaja ei tietysti ole poikkeus, vaan sääntö, miten päälaelleen toimittajat ja tavikset, joiksi toimittaja kutsuu kuluttajia ja median käyttäjiä, ymmärtävät ns. kohdennetun mainonnan. Kohdennettu mainonta ei ole mainostajan näkökulmasta mitään sen kummempaa, kuin että automainos sijoitetaan sinne, mistä autonostajat tavoitetaan, golf-mainos sinne, mistä golfaajat tavoitetaan, ja b-2-b-mainokset sinne, mistä bisnes-ihmiset tavoitetaan.

Vanhassa maailmassa automainokset pantiin autoalan aikakauslehtiin, golf-mainokset golf-lehtiin, ja bisnes-kohderyhmän mainokset talouslehtiin - tai vastaavasti sanomalehtiin auto-osioon, urheiluosioon ja talousosioon. Nettiaikakaudella samat kohderyhmät pystytään kuitenkin tavoittamaan myös sieltä Helsinginsanomat.fi:stä ja sen etusivulta, kohdennusteknologian avulla. Mutta mikä olennaista: mainostaja saa edelleen ihan yhtä vähän tietoa mainonnan kohteena olevien ihmisten henkilöllisyydestä kuin offline-mainoksessakin. Ei tämä asia yleensä isoja mainostajia edes kiinnosta!

Mainostajalle nimittäin on oikeasti ihan sama, kuka on henkilöllisyydeltään sen Edam-juuston ostaja, toimittajan esimerkissä, kunhan se juustonpala ostetaan. Ja että oikeasti: mainostaja ei saa mitään median kuluttajien henkilötietoja, vaikka kuinka hyödyntäisi verkon kohdennettua mainontaa ja mainostaisi yhteisöpalveluissa. Totta kai siinä vaiheessa, jos joku tilaa jonkun tuotteen, niin saadaan tietää ostajan nimi ja osoite, jos kauppatapahtuma sitä edellyttää, mutta yhtä lailla siis tuo asia paljastuu sitä bonuskorttia, pankki- tai luottokorttia viilaamalla kaupan kassalla kuin verkossakin.

"Etukortin avulla kauppaketju saa tietää, missä Edam-juuston ostaja asuu"

Toimittaja esittääkin ensimmäisenä esimerkkinään - ja suurena kauhukuvana - miten kaupan kassalla Edam-juustonsa ostanut paljastaa, missä asuu, kun viilaa kassalla bonus-korttiaan. Nythän se kauppias voi tutkia, missä halpajuuston ostajat asuvat!

Voi hyvänen aika! Luuleeko Helsingin Sanomien taloustoimittaja vuonna 2011 tosiaan, että kauppiaalla ei ole ollut ko. tietoa aiemmin käytössään, ennen bonus-kortteja? Viivakoodit, markkinatutkimukset, tietokannat ovat olleet käytössä kymmeniä vuosia, ja siltikään ei varmasti yksikään kauppias ole vielä analysoinut sitä, minkä nimisiä kuluttajia on ostanut Edam-juustoa, koska tämä ei ole se syy, miksi kauppaketjut jakavat bonus-kortteja.

Sama keskustelu on käyty toki kymmenissä paneelikeskusteluissa, ja kumottu nämä hörhötoimittajien luomat kauhukuvat, mutta olen sinänsä tyytyväinen, että toimittaja nosti esille juuri nämä kaupan bonus-kortit. Sillä ne ovat oivallinen analogia sille, miten esim. yhteisöpalvelujen henkilötietojen kauppaamisella pelottelu on täysin naurettavaa - koska täysin sama teoreettinen väärinkäytön mahdollisuus tapahtuu joka kerran, kun viilaat kaupan kassalla - siis verkon ulkopuolella - luottokorttiasi, pankkikorttiasi tai bonus-korttiasi.

Aina on nimittäin yhtä lailla "teoreettinen mahdollisuus" siihen, että nyt se pankkivirkailijasi naureskelee kippurassa, mitä se Matti Möttönen onkaan taas viikon aikana ostanut - kuulkaa nyt kollegat tätäkin - ja nauru raikaa pankkisalissa!

Ihan yhtä lailla siis pankilla, luottokorttiyhtiöllä tai kauppiaalla on sama "teoreettinen mahdollisuus" myydä niiden ihmisten henkilötietoja, jotka ovat jotain ostaneet, kuin yhteisöpalvelulla, joka rekisteröitymisen yhteydessä kysyy käyttäjien mielenkiinnon kohteita tai demografisia tietoja.

Mitenkä järkevää ao. pelottelu on nyt sitten yhteisöpalvelujen osalta? Ymmärrän hyvin, että perinteiset mediat pelottelevat median käyttäjiä yhteisöpalvelujen teoreettisilla vaaroilla, koska tappelevat aivan samoista mainosrahoista Facebookin ja vastaavien kanssa, mutta ikävä kyllä täysin samat teoreettiset uhkakuvat pätevät myös muihin verkkopalveluihin kuin yhteisöpalveluihin.

Mitä kohdennettu mainonta oikeasti on?

Koska tätäkin blogia tulevat lukemaan monet tavikset, jotka eivät ymmärrä kohdennetusta mainonnasta mitään, niin lienee vielä syytä vääntää rautalangasta, mistä on oikeasti kyse. Kohdennettu mainonta verkossa hyödyntää esimerkiksi selainhistoriaa siten, että jos selain on vieraillut autosivustolla edellisen viikon tai kuukauden aikana, tai tietyssä verkkokaupassa, samalle selaimelle voidaan ohjata automainos tai kyseisen verkkokaupan mainos.

Kummassakaan tapauksessa selain - tai vielä vähemmän mainostaja, jonka mainosta esitetään - ei tietenkään saa mitään tietoja siitä, kuka on henkilö selaimen takana. Kohdennettu mainonta ei siis avaa käyttäjän henkilöllisyyttä tai yksityisyyttä yhtään sen enempää, kuin automainos autolehdessä, tai matkailumainos matkailulehdessä, jota kuluttaja lukee.

Jos nettiselaimen käyttäjästä tuntuu, että "nyt minua vakoillaan", kun verkkokaupassa käytyään hänelle alkaa ilmaantua pitkin maailman verkkosivustoja juuri kyseisen verkkokaupan mainos, niin tämän efektin saa kyllä helposti pois poistamalla evästeet selaimestaan. Mutta mikä olennaista: mainonnan määrä ei yhtään silloin vähene. Vaikutus on vain se, että selaimelle ei enää ohjata selainhistorian mukaisia mainoksia, vaan täysin satunnaisia mainoksia!

Tilanne on siis ihan sama, kuin jos putsaat evästeesi, ja menet Amazonin etusivulle. Tuttu ja usein vierailtu verkkokauppa näyttäkin nyt ihan erilaiselta ja oudolta: miehelle tarjotaan etusivulla naisten käsilaukkuja, hajuvesiä, mahdollisesti koruja. Mihin hävisivät ne kaikki minulle personoidut tuotteet, minulle räätälöidyt tarjoukset ja ostohistoriani? Ne menivät sen evästeen mukana!

Amazon1 

Kuva 1: Amazonin etusivu personoituna kirjoittajalle. Verkkokauppa tervehtii etunimellä, ja sijoittaa etusivulle aiemman ostohistorian mukaisia tarjouksia ja tuotteita.

Amazon2 

Kuva 2: Amazonin etusivu evästeiden poiston jälkeen. Samalle selaimelle, mieskäyttäjälle, tarjotaankin naisten koruja ja naisten kenkiä!

Aivan sama siis mainonnassa. Poistamalla evästeet eliminoit siis kyllä tehokkaasti selainhistoriaan perustuvan mainonnan kohdentamisen, mutta mainoksia tulee ihan yhtä paljon kuin ennenkin - nyt vain saat myös koiranruokamainokset, vaikka sinulla ei olekaan koiraa, golf-varustemainokset, vaikka et golfaa, meikkimainokset, vaikka et ole nainen ja vauvanvaippa-mainokset, vaikka perheessäsi ei ole vauvoja! Mutta eikö ole ihan kuin telkkaria katsoisi - yhtä relevanttia mainontaa!

Mitä on sisältökohdennettu mainonta verkossa?

Jos katsotaan taas HS:n toimittajan esimerkkiä, miten "nettiyhtiön algoritmi lukee taviksen viestit läpi ja päättelee, mitä aiheita niissä käsitellään", ja sen perusteella ohjataan kohdennettua mainontaa. Aivan, tämä on nimeltään "content targeting" eli sisällön mukaan kohdennettua mainontaa.

Miten tämä toimii mainostajan kannalta? Siten, että ottaessaan esim. Googlen AdSense -mainosverkossa mainoksia, mainostaja voi itse valita avainsanoja, joiden yhteydessä mainosta tullaan sitten esittämään. Oletetaan, että kyseessä on matkailumainostaja, joka valitsee avainsanoiksi loma, lomamatka, matkakohde, Pariisi, Malaga ja Lontoo. Tämän jälkeen, kun kuka tahansa verkon käyttäjä siirtyy sivulle, jossa esiintyvät nuo sanat - vaikkapa vain käyttäjän omassa sähköpostiviestissä Googlen Gmail-sähköpostissa, niin sähköposti-sivun yhteydessä näkyviin mainoksiin ilmestyvät juuri niiden mainostajien mainostekstit tai -kuvat, jotka olivat valinneet tekstissä esiintyviä avainsanoja.

Jälleen yksityisyyden puolesta taistelevat ovat parkuneet, miten tuossa henkilöitä "vakoillaan" ja heidän toimintaansa "tarkkaillaan" - HS:n taloustoimittajan sananvalinnan mukaan "mistä tavis puhuu sähköpostissaan, kiinnostaa". No, voihan sen näinkin muotoilla, jos haluaa asioita vääristellä, mutta kyse on siis tosiaan aivan yksinkertaisesta hakusanamainonnan logiikasta, jossa mainostaja valitsee avainsanoja, joiden yhteydessä haluaa mainostekstinsä näkyvän. Mutta jokaiselle pitäisi olla selvä, että mainostaja ei tuon toimintansa seurauksena saa mitään henkilötietoja ihmisistä, joille tuota mainosta esitetään. Eikä mainostaja tietenkään pääse lukemaan kenenkään sähköposteja, vaikka sähköpostiviestissä esiintyneet avainsanat ovatkin ohjanneet mainostajan mainoksen samalle sivulle. Käyttäjän yksityisyydellä ei ole siis mitään tekemistä asian kanssa.

Gmail 

Kuva 3. Sisältökohdennettua matkailumainontaa Googlen sähköpostissa. Sähköpostitekstiin on kirjoitettu tyypillisiä matkailusanoja, joita mainostajat ovat ostaneet avainsanoina, jotka generoivat mainokset näkyville. Mainostajaa, joka on valinnut juuri Egypti-mainostekstin - Egýptin kriisin aikana - täysin geneerisille matkailu- tai -loma-avainsanoille, ei ehkä voida pitää erityisen osaavana kohdennetun mainonnan hyödyntäjänä! "Myyttinen Egypti", totta tosiaan, lomailijan paratiisi.

 

Mutta totta kai toimittaja, joka on perinteisen median palveluksessa, kokee jo tehtäväkseen - työpaikkansa säilymisen puolesta - pelotella suurta lukijakuntaansa kaikilla verkon vaaroilla. Miten yhteisöpalvelut tai "nettiyhtiöt" tai hakukoneet "tekevät kauppaa" käyttäjiensä henkilötiedoilla ja yksityisyydellä.

Toimittajien erityisesti pitäisi muistaa, että lait koskevat myös heitä, ja että perättömien tietojen, tai täysin laillisten toimintojen syyllistäminen laittomuuksista, ei ole ihan vähäpätöinen juttu. Ketä oikeasti siis palvelee se, että kuluttajille levitetään aiheetonta pelkoa verkkomainontaa, kohdennettua mainontaa ja sisältökohdentamista kohtaan? Printtilehden toimittaja voi ehkä naiivisti mieltää, että tällä tavoin oma työpaikka säilyy pidempään. Mutta kyllä isot mediatalot ovat kaikki mukana myös verkossa, ja sen kohdentamisratkaisujen kehittämisessä. Myös Helsingin Sanomat.

 


Sosiaalisen median kontrollointi Moskovan STOP-metodilla

Kauppalehdessä uutisoitiin keskiviikkona 5.5., miten "Yrityksen maine voi tahriintua hetkessä, kun kielteinen tieto tai huhu lähtee liikkeelle verkossa."

Niinpä yritykset, joiden mainetta on verkossa tahrittu, tarvitsevat kipeästi strategoita, miten käyttäytyä sosiaalisen median uhatessa bisnestä. Suosituin sosiaalisen median strategia näyttää Suomessa olevan tällä hetkellä ns. Moskovan STOP-metodi, jonka nyt esittelemme.

Case hakemistoyritys: miten hallita sosiaalista mediaa Moskovan STOP-metodilla

Suomessa on hakemistoalan yritys, joka joutui hieman maksavien asiakkaidensa hampaisiin, kun asiakkaat alkoivat saada laskuja palvelusta, jota eivät olleet mielestään lainkaan saaneet. Heille oli puhelimitse markkinoitu tulospohjaista hakemistopalvelua, jossa laskutusperusteista ei ollut ihan tullut täyttä selvyyttä asiakkaalle, etenkin kun ne näyttivät olevan hieman hämärän peitossa myös hakemiston puhelinmyyjille. Jonkinlainen asiakkaiden ja myyjien välinen erimielisyys vallitsi mm. siitä, mitä heille oli myyty, mikä oli laskutusperuste, ja mihin ostaja tekemällään sopimuksella sitoutuu.

Niinpä verkon blogit ja keskustelupalstat alkoivat täyttyä äkämystyneiden yrittäjien kitkeristä kommenteista hakemistoyritystä kohtaan, ja pian googlatessa yrityksen nimellä kärkeen hakutuloksissa nousivatkin äärimmäisen negatiiviset kommentit yrityksen toiminnasta. Tämä ilmeisesti alkoi haitata melkoisesti yrityksen bisnestä, koska yritys päätti lähteä kontrolloimaan verkossa vellovaa palautekeskustelua.

Tässä vaihe vaiheelta sosiaalisen median strategia, jota yritys päätti noudattaa. Kutsumme sitä siis Moskovan STOP-metodiksi, jonka kaikki sosiaalisen median konsultit voivat nyt tästä tallentaa strategia-palettiinsa. Olkaa hyvä!

Vaihe 1: S = Sensuroi negatiivinen kommentointi!

Palkkaa kallis lakimies, joka alkaa googlata negatiivisia kirjoituksia netissä, ja lähetellä kunkin blogin ylläpitäjälle ukaasi, että lakitupa odottaa ankarine syytöksineen ja seuraamuksineen, jolleivät negatiiviset kommentit VÄLITTÖMÄSTI POISTU verkosta.

Vaihe 2: T = Torju syytökset ja kiistä kaikki omilla sivuillasi!

Kirjoita omille verkkosivuille Usein kysytyt kysymykset, joissa yksitellen kumotaan kaikki negatiivinen palaute, ja todetaan, että yritys ei ole koskaan syyllistynyt mihinkään vilpilliseen, vaan on aina toiminut Suomen lain mukaisesti ja myynyt yrittäjille äärimmäisen hyödyllistä palvelua, jota syntyneiden väärinkäsitysten vuoksi on vieläpä edelleen kehitetty paremmaksi.

Vaihe 3: O = Opasta oikeasta TOTUUDESTA!

Vastaa aggressiivisesti keskustelupalstoilla kaikkiin negativiisiin palautteisiin, ja hyökkää väärin palvelusi ymmärtäneitä typeriä asiakkaita vastaan. Esitä esimerkkejä typeristä asiakkaistasi, jotka ovat rehellistä yritystä härskisti yrittäneet huiputtaa, valehdelleet etteivät olleet mitään tilanneetkaan ja pyrkineet perusteettomasti luistamaan maksuvelvollisuuksistaan.

Koska kaikkea verkkokeskustelua ei pääse täydellisesti kontrolloimaan, osta lisäksi maksettua ilmoitustilaa teettämällä lehti-ilmoituksia, joissa syyllistetään anonyymi kirjoittelu lehdissä ja verkkosivuilla, sekä kerrotaan verkko-osoite, joista löytyy oikea ja lopullinen TOTUUS asiasta.

Ota hakukoneet myös haltuun, luo lukuisia eri domaineja ja perusta niihin verkkosivusto, ristiinlinkitä ne keskenään ja nostata TOTUUS-sivu hakukoneiden kärkeen, keinolla millä hyvänsä. Osta hakukoneista yrityksesi nimi ja ohjaa tehokkaasti yrittäjät myös sponsorilinkeistä omille sivuillesi lukemaan TOTUUS.

Vaihe 4: P = Pidä vanhat asiakkaasi, sitouta!

Kokoa vähintään 50.000 sivua dokumenttia näitä typeriä maksavia asiakkaita vastaan, ja todista, että he ovat tilanneet palvelun täysin vapaaehtoisesti ja sitoutuneet siitä maksamaan, ja että he eivät kerta kaikkiaan voi luistaa maksuvelvollisuuksistaan ennen sopimuskauden päättymistä. Todista kalliilla lakimiehillä, että tehty sopimus on juridisesti pätevä ja lainvoimainen. Sitouta siis asiakkaasi tekemäänsä sopimukseen, jos ei muuten niin lakimiehen ja raastuvan avulla!

Mitä tästä opimme?

Moskovan metodin opit voidaan tiivistää muutamaan pääkohtaan:

1) Anonyymi nettipalaute on valheellista, siihen ei kukaan usko

2) Mitä korkeammin palkattu lakimies signeeraa VIRALLISEN PALAUTTEEN, sitä paremmin kansakin sen uskoo

3) Maksullisessa mainoksessa voidaan tehokkasti kumota verkon epävirallinen huhumylly


"Sosiaalinen media" on jo kaikkialla netissä - halusi älymystö sitä tai ei!

Vierailin tällä viikolla seminaarissa, jossa minua valistettiin, että sosiaalinen media on jonkinlaista keskenkasvuisten nopeasti ohimenevää trendi-villitystä, jota "tutkitusti" lähinnä teini-ikäiset ja nuoret bloggaaja-naiset harrastavat (tiedättehän, sellaiset telaketju-feministit!). Meillä keski-ikäisillä miehillä sen sijaan ei ole aikaa ja intoa pöhköjä "status-päivityksiä" ylläpitää ja leikkiä kaiken maailman uusimmilla nettiapplikaatioila. Jäin miettimään, että eikö fiksutkaan ihmiset tosiaan tajua, mistä oikeasti on kyse "sosiaalisessa mediassa" - miten se ei ehkäpä ole mikään ohimenevä ilmiö, ja miten kohta ihmetellään, kuinka koskaan on ylipäänsä ollut verkkopalveluja, jotka edustivat vanhakantaista yksisuuntaista viestintää ilman mitään palautemahdollisuuksia...

Sosiaalinen media on kaikkialla - ei vain yhteisöpalveluissa

Sosiaalisen median käsitteellä tarkoitettiin alun perin Facebookin, IRC-Gallerian tai Habbo Hotelin tapaisia verkon yhteisöpalveluja, joissa ideana oli, että käyttäjät eivät tulleetkaan vain lukemaan palvelun ylläpitäjien luomaa hienoa sisältöä vaan lähinnä seurustelemaan keskenään, siis keskustelemaan ja viestimään toisilleen eri tavoin. Verkkopelipalvelut ja keskusteluforumit tai chat-palvelut olivat jo lähtökohtaisesti myös "sosiaalisia medioita", koska niissä käyttäjät viestivät keskenään.

Web 2.0:ksi taas alettiin kutsua toiminnallisuuksia, joilla aiemmin verkkopalvelujen pelkästään yksisuuntainen viestintä saatiin kaksisuuntaiseksi, eli palvelun käyttäjille annettiin mahdollisuus osallistua jollain tavalla palvelun sisällöntuotantoon, kirjoittamalla kommentteja, pisteyttämällä tuotteita tai palveluja tai jopa toisten käyttäjien kommentteja tai arvioita - siis passiivisesta lukijasta saatiin aktiivinen verkkopalvelun sisällöntuottaja, ja mikä tietysti parasta palvelun kannalta, ilmainen sellainen, jolle ei tarvinnut maksaa mitään palkkioita. Taisi vanhan Sirkus.fi:n talous nimittäin myös jonkin verran kohentua silloin, kun siitä muokattiin uusi Suomi24.fi, jossa keksittiin, että käyttäjät luokoon palvelun sisällön, ei kalliisti palkatut sisällöntuottajat!

Web 1.0 on kuollut - käsite "sosiaalinen media" on vanhentunut

Jo vuosia sitten Internet-konsultit kiersivät verkkomedioita, verkkokauppoja ja moninaisia verkkopalveluja valistamassa, että Web 2.0 leviää nopeasti kaikkialle, ja on aivan MUST antaa verkkopalvelun käyttäjille palautemahdollisuus; luoda heille työkalut kommentoida kirjoituksia, lisätä uusia keskustelunavauksia, viestiä muiden palvelun käyttäjien kanssa. Ja vilkaiskaapa nyt vaikka suomalaisia verkkomedioita, esimerkiksi sanomalehtien verkkopalveluja, kyllä konsulttien sanoma on tosiaan mennyt perille. Vielä kaksi vuotta sitten Uusisuomi.fi:tä esiteltiin seminaareissa edelläkävijänä, joka toi "sosiaalisen median" blogeineen ja keskusteluforumeineen uutispalveluun - nyt saman ovat tehneet perässä kaikki muutkin. Jopa YLE on sosiaalisen median asiantuntijoiden painostuksesta hoksannut ja uskonut, että "blogiksi" ei ehkä kannata kutsua sellaista kuukausipalkkaisen toimittajan kolumnia, johon lukijalla ei ole mitään palautemahdollisuutta!

Tänä päivänä itse asiassa häiritsee suunnattomasti, jos jossain verkkopalvelussa EI ole mitään palautemahdollisuutta. Yritin itse pari viikkoa sitten varata loma-asuntoa Ranskan Rivieralta www.homeaway.fi:n kautta. Ensimmäinen buukkausyritys kariutui siihen, että laiska loma-asunnon omistaja ei ollut kuukausiin päivittänyt varaustilannettaan sivustolle, ja asunto ei ollut vapaana, mutta tarjosi tietenkin kuusi kertaa kalliimpaa huvilaa tilalle... Seuraava buukkausyritys päätyi siihen, että loma-asunnon vuokraaja pyysi vahvistusta varaukselle, ja sen saatuaan ilmoitti pankkiyhteystiedot, ja heti maksun saatuaan ilmoitti, että sorry, ehdin sen jo vuokrata toiselle asiakkaalle. Kyllä tässä vaiheessa jo pihisin kiukkua, ja olin etsimässä palaute-toiminnallisuuksia sivustolta - mutta niitä ei ollut! Kun laitoin asiasta meiliä palvelun ylläpitäjälle, niin vastasivat, että heillä on kyllä palautemahdollisuus, mutta ainoastaan asunnon vuokraajille. Eli niillä, joilta on pyydetty ja saatu vuokrarahat, mutta eivät ole saaneet rahoilleen yhtään mitään vastinetta, ei ole mitään mahdollisuutta antaa negatiivista palautetta vuokranantajan härskeista toimintatavoista...

Mutta mitä olisivatkaan tänä päivänä Amazon tai eBay ilman palautemahdollisuuksia? Ostat Amazon Marketplace'sta levyn, jota markkinoidaan "brand new" tai "like new"-kuntoisena, ja saatkin postissa levyn, joka näyttää siltä, kuin norsu olisi tallonut sen päällä, ja levy on täynnä tahmaisia sormenjälkiä? Ei muuta kuin lähettämään meiliä myyjälle, joka vastaa jos viitsii, ja palauttaa rahat jos niin huvittaa? Tai eBay-kauppias, joka myy itse tehtyä piraatti-tuotetta tehdasvalmisteisena, kolminkertaiseen hintaan - ja sinulla ei olisi mahdollista antaa mitään julkista palautetta asiasta ja varoittaa seuraavia ostajia huijarista?

Suoraan sanoen verkkopalvelu, verkkokauppa tai verkkomedia, jossa ei ole mitään julkista kommentointi- ja palautteenanto-mahdollisuutta, ei ole tätä päivää, ja arvatenkin kuolee pian pois, jos ei pian muokkaa palveluaan vuorovaikutteiseksi! Kyllä verkkopalvelu ON TARKOITETTU tänä päivänä kaksisuuntaiseksi, ja erityisesti tuollaiset palvelut, joissa kuluttaja ostaa toiselta kuluttajalta tuotteita tai palveluita, tuntuvat totaalisen vanhentuneilta, jollei niissä ostaja pääse julkisesti antamaan palautetta myyjälle. Sehän on paras tapa pitää huoli siitä, että huijarien ja epärehellisten myyjien bisnekset pysähtyvät kuin seinään. Kuka ostaisi mitään eBay-kauppiaalta, jonka palaute olisi suurelta osin negatiivista? Tai Amazon Marketplace-myyjältä, jonka palautteesta vain 65 % olisi positiivista?

Verkkokaupat ja -mediat ovat "sosiaalisia medioita" tänä päivänä

Ei siis ihme, että kaikki merkittävät isot verkkokaupat ja -mediat ovat tänä päivänä vuorovaikutteisia palveluja, joissa palvelun käyttäjät osallistuvat innokkaasti palvelun kehittämiseen kirjoittamalla aktiivisesti kommentteja, pisteyttämällä, painelemalla plussia ja miinuksia, lähettelemällä viestejä jne. Ymmärrän kyllä vanhan koulukunnan toimittajaa, jota tämä muutos kismitti suunnattomasi, ja joka jopa kieltäytyi avustamasta tällaisia verkkomedioita, jossa täysin rahvaalle on annettu mahdollisuus kuittailla sentään vuosikausia palvelleen ammatti-journalistin huikeille hengentuotteille.

Verkkomedian toimittajille kun eivät koskaan enää palaa ne auvoiset ajat, jolloin nämä korkeasta norsunluutornistaan saivat kirjoitella paperilehteen omia näkemyksiään, ja jos joku lukija tohtikin puhelimitse soittaa ja antaa kielteistä palautetta, saattoi tälle ivallisesti todeta, että "ainahan te voitte kirjoittaa palautetta yleisönosastollemme - katsotaan sitten voimmeko sen julkaista"... Nyt ei mene verkossa kuin minuutteja jutun julkaisun jälkeen, kun asiantuntemattoman toimittajan kömmähdykset julkisesti nolataan, jos muutama lukija huomauttaa tekstin suoranaisista asiavirheistä ja toimittajan lipsahduksista. Todella kiusallista, eikö totta - ammattijournalisti on menettänyt kaiken arvo- ja vaikutusvaltansa!

"Vessan seinä" vai demokratian pilari?

Älymystön asenteet Internetiä ja siellä vellovaa "kansalaiskeskustelua" kohtaan jakautuvat nyt selkeästi kahteen leiriin. Toisaalta törmää näihin norsunluutornilaisiin, jotka rinnastavat (erityisesti anonyymeinä kirjoitettuja) nettikeskusteluja "vessan seinään": "Mä en lue ollenkaan nettikeskusteluita. En anna sille painoarvoa", totesi filosofi Pekka Himanen Helsingin Sanomissa 25.3. 2010. Mitäpä sitä älykkö rahvaan kanssa alentumaan keskustelemaan - kirjoitelkoon sinne vessan seinälle, jos on jotain sanottavaa!

Mutta kuinka ollakaan, paljon vähemmän medioissa on julkisuutta saanut toisen filosofin Jukka Hankamäen näkemykset Internetistä. Sananvapautta ja demokratiaa teoksissaan käsitellyt Hankamäki puoltaa vahvasti Internetiä sananvapauden edistäjänä: ”Sananvapaus on lisääntynyt internetin vaikutuksesta. Keskustelupalstoilla ihmiset voivat esimerkiksi paljastaa poliitikkojen valheita, kertoa huonoista tuotteista tai yhdistyä poliittisesti”

MikroPC:n artikkelissa http://www.mikropc.net/kaikki_uutiset/article397123.ece lainataan Hankamäkeä, ja todetaan että tämän mukaan Internet on laajentanut demokratiaa, ja poliitikkojen pitäisi sopeutua siihen. ”Sananvapautta on yritetty vetää viranomaisten toimesta huurteeseen. Sensuurin taustalla on virheellinen käsitys sananvapauden olemuksesta. Jos sananvapautta rajoitetaan, se lakkaa olemasta.”

Uuden teknologian pelko herättänyt jälleen konservatiivit: liika sananvapaus rapauttaa kansan moraalin!

Verkkopalvelujen "avaaminen kaksisuuntaisiksi", siis alttiiksi "rahvaidenkin mielipiteille", on totta kai saanut monet konservatiivit varpailleen ja haikailemaan takaisin niitä vanhoja hyviä päiviä, jolloin vain harvat ja valikoidut saivat äänensä kuuluville - muualla siis kuin siellä vessan seinällä, jonne saattoi rahvaskin purkaa tussilla oman ahdinkonsa, ja jonne siis ne rahvaan mielipiteet kernaasti olisivat monien mielestä saaneet jäädäkin!

Mutta mitenkä tästä nyt tuleekaan mieleen muutamat legendaariset kommentit eräistä aiemmista maailmanhistorian keksinnöistä, jotka tulisivat pilaamaan kansan moraalin ja rapauttamaan nuorisomme selkärangan.

Ari Turunen on kirjoittanut kokonaisen kirjan otsikolla "Ei onnistu! Vastustamisen historiaa", johon hän on herkullisesti koonnut aikansa sivistyneistön mielipiteet uusista keksinnöistä - ei suinkaan Internetistä, vaan sellaisista kuin kirjapainotaito, radio, elokuvat tai televisio.

Kirjanpainotaitoa pidettiin erityisesti kauhistuksena, koska mm.

- "tavalliset ihmiset saivat mahdollisuuden lukea mitä halusivat" (dominikaanimunkki Filippo diStrata 1500-luvulla)
- kirjapaino levittää tehokkaasti absurdeja ja virheellisiä asioita ja tekstin runsaus vain sekoittaa ihmisen mielen (Salamancan yliopiston lisensiaatti Leonelo 1600-luvun espanjalaisessa näytelmässä)
- "huonot kirjat vääristävät ja turmelevat kansan maun, jota ei sitten enää ole helppo oikaista" (Turun akatemian professori Carl Fredrik Mennander, v. 1756)

Kohta jo "kaikki" lukevat - myös naiset ja rahvas!


Turusen mukaan protestanttisen uskonpuhdistuksen jälkeen lukeminen alkoi yleistyä myös tavallisen kansan parissa. Saksassa huolestuttiin, että ”kaikki” alkaisivat lukea, myös naiset ja rahvas!

Mutta vielä 1950-luvulla Turusen mukaan monet suomalaiset sivistysjärjestöt, kuten Kansanvalistusseura, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Suomen Kansakouluopettajien Liitto, olivat vihaisia siitä, että ”roskakirjallisuus on temmannut mukaansa halpahintaisten ja halpa-arvoisen lukemistojen pariin tuhansittain nuorisoa myrkyttäen heidän moraaliansa ja mielikuvitustansa mitä moninaisimmilla tuotteilla... Mikäli lapsia ei ohjata paremman kirjallisuuden pariin, saamme vastataksemme roskalukemistojen ansiosta kieroon kasvaneiden tai gangsterihengen villitsemien nuorten vääristyneet kokeilut.”

Jos jo kirjojen pelättiin tuolla tavalla turmelevan viattomien lapsosten moraalin, niin mihin säädyttömyyksiin sitten radio, äänilevyt, elokuvat ja televisio ovatkaan nuorisoamme johdattaneet!

Turunen siteeraa kirjassaan Suomen Kuvalehteä vuodelta 1956:

”Televisio rikkoo perheen roolit. Vaimoilla ei ole aikaa hoitaa taloutta ja keittää ruokaa viettäessään tuntitolkulla taikalippaan edessä katsellessaan jonkun tarunomaisen perheen kohtaloita... Vaimot ostavat valmista säilykeruokaa ja miehet viettävät aikaa kapakoissa teeveetä katsellen ja juovat enemmän.”

Monilla liene hyvässä muistissa edelleen se, miten Sirpa Pietikäisen aloitteesta Suomeen rakennettiin 80-luvulla videosensuuri, kun täysi-ikäisten kansalaistemme moraalia vakavasti uhkasivat sensuroimattomat ulkomaiset elokuvat, ja tämän jälkeen piti viranomaisten - siis valtion virallisen elokuvatarkastamon - huolella syynätä ulkomailta maahantuodut musiikkivideotkin sen varalta, ettei niissä tissi vilahtaisi tai muuta kauheuksia olisi vaaninut kalvamassa kansamme moraalista selkärankaa!

Tiukka sensuuri-instituutio on se, joka tähän paikkaan nyt siis eittämättä tarvitaan, kansakuntaamme uhkaavaa sensuroimatonta sosiaalista mediaa valvomaan! Kuten toinen rakas kansanedustajamme Marjo Matikainen-Kallström taannoin julkisuudessa vaati, on tämä villi Internet ehdottomasti saatava nyt jonkinlaiseen kuriin. Tai kuten kansanedustaja Paula Kokkonen napakasti tiivisti tunnin keskustelun loppukaneetiksi IAB Finlandin työryhmätapaamisessa, koskien verkkomedioiden vastuusta nettikeskustelujen sisällöstä: "laittakaa nyt pikku hiljaa ne rivinne kuriin, kun minullekin tulee vaikka minkälaista haistattelua sähköpostin kautta"!

Kyllä tuo kieltämättä pisti itse kunkin sanattomaksi!


Nettisensuuri